Miten olisi muutama kartano lisää? Osa 3

Talvinen Viron-matkamme jatkui Tartosta Pärnuun, eikä teema vaihtunut. Se pysyi samana, eli kartanobongauksena. Majoituksemme Dorpat-hotellissa Ema-joen varrella oli oikein hyvä. Aamiaisessakaan ei ollut niin mitään vikaa, ainoastaan edellisillan päivällinen haittasi hieman tahtia, ei ollut vielä kovin kova nälkä. Oli hieman sääli jatkaa heti aamusta matkaa, Tartto on todella mukava kaupunki ja siellä voisi viettää enemmänkin aikaa. Ennen kuin varsinaisesti jatkoimme matkaa, kävimme pienellä torikävelyllä, mutta hotellin ja rannan välissä oleva tori vietti ilmeistä vuodenvaihdehiljaiseloa, montaakaan myyjää ei ollut kojuissa.

Vaikka edellisiltana kävimme jo Viron kansallismuseossa, ajoimme silti siihen suuntaan, sillä aivan entisen lentotukikohdan reunalla ja museon läheisyydessä oli kartano. Halusimme myös vielä ajella lentokentän alueella ja kiitotiellä, siinä on outoa viehätystä kulkea autolla betonikiitotietä. Ei sitä oikein osaa selittää, mutta hauskaa se on. Nykyään entinen lentokenttä on nivottu Tarton kaupungin infrastruktuuriin, kiito- ja rullaustiet ovat yleisiä ajoteitä ja lukemattomat lentokoneitten seisontapaikat suojavalleineen ovat mikä missäkin käytössä.

Lentokentän reunalla sijaitsee Raadin kartano, jonka kukoistusaika oli 1800-luvun alussa. Oikeastaan asia on tietysti toisin päin, lentokenttä on rakennettu kartanon pieleen. Suuresta, järven rannalla olevasta päärakennuksesta ei ole paljon jäljellä, vain osa ulkokuorta. Ilmakuvistä näkee miten ulkoseinien sisällä kasvaa melkoinen viidakko. Rakennus on ollut raunioina toisesta maailmansodasta lähtien. Kansallismuseo sijaitsi kartanossa 1900-luvun alussa, mutta kokoelmat ehdittiin pelastaa ennen kartanon tuhoutumista ja ne olivat neuvostoajoista asti hajallaan aina siihen saakka, kun uusi museorakennus valmistui pari vuotta sitten. Noita rippeitä katsellessa tuli jotenkin haikea olo, upealla paikalla ollut kartano oli helppo kuvitella loiston päivinään tuohon järven rantaan.

Portinvartijan työ sopisi minulle hyvin.

Raadin kartano toimi Viron kansallismuseon kotina vielä 1920-luvun alussa

Tämä puupino on hieman tainnut menettää tehoaan, liekö sekin peräisin 1920-luvulta?

Loiston päivistä on jo aikaa vierähtänyt.

Vaatisi vähän viksaamista.

Ihan omasta albmista löytyi, no ei vaiskaan.

Minä muuten tein aivan pöhkön jutun lähtiessämme Raadin kartanon mailta kohti Pärnua. Antti antoi minulle virolaista hyvää limsaa auton takakontista ja tapojeni vastaisesti laitoin muovisen pullon auton katolle riisuessani takkia ennen autoon istahtamista. Kun lähdimme jatkamaan matkaa, mielessäni kävi epämääräisesti, että mikähän kolahti, oliko maassa niin suuri kuoppa sillä kohtaa vai minkä äänen kuulin. Vasta noin varttia myöhemmin tulin ajatelleeksi, että ottaisinkohan hörpyn limsaa. En ottanut, sillä kolahdus oli se limsapullo, joka putosi auton katolta lähtiessämme. En ole koskaan jättänyt yksiäkään hanskoja, aurinkolaseja tai lompakoita auton katolle, mutta limsapullon olen. 

Tarton ja Pärnun välinen etäisyys valitsemaamme reittiä  oli vain noin 170 km. Halusimme matkalla nähdä vielä lisää kartanoita ja poiketa meille ennalta tuntemattomaan Viljandin kaupunkiin. Olin sattumalta lukenut kaupungista hienosta Out of office-matkablogista ja ajatellut heti, että kesällä täytyy päästä tuonne. Menimme jo nyt talvella, mutta aivan varmasti palaamme Viljandiin. Pidän sen  nimestäkin niin paljon. 

Ennen tuota kaupunkia poikkesimme parin kartanon mailla, niistä ensimmäinen tuli vähän vahingossa. Paikan nimi oli Vana-Võidu. Kartano on toiminut maatalousoppilaitoksena jo pitkään, sen päärakennus on peräisin 1800-luvun alkupuolelta. Vielä 2010-luvun alussa talo oli vaaleanpunainen, mutta nykyisin valkoinen. Punaisena se näytti minusta kauniimmalta ja sellaisena  sen näkee tämän kappaleen alussa olevan linkin kautta.

Seuraava kohde sijaitsi jo hyvin lähellä Viljandia ja se oli nimeltään Väikemõisa. Rakennuksesta tulee mieleen suomalaiset taiteilijakodit 1900-luvun alusta. Talossa toiminee nykyään lastenkoti, mikäli hieman epämääräiset tiedot pitävät paikkaansa. Joittenkin lähteiden mukaan taloon pääsisi tutustumaan sisällekin, mutta toisten mukaan ei. Katselimme taloa sievästi ulkopuolelta ja pidimme näkemästämme.

Jossain matkan varrella oli tämä kaunis kirkko, aivan tien vieressä. Risti puuttui kirkontornista, mutta muuten rakennus oli aika hyvässä kunnossa, osa ikkunoista oli peitetty ja katto ja pellitykset näyttivät olevan varsin kuosissa.

Saavuimme Viljandiin puolilta päivin. Sää ei ollut kaikkein paras ja varmasti kaupunki on upeimmillaan kesällä, mutta oli siellä hauska kävellä näin talvellakin. Pysäköimme auton kadun varteen ja kuljeskelimme hetken pitkin katuja.

Meillä ei ollut ihan tarkkaa kuvaa siitä, miten pitkä matka kaupungin linnoitusraunioille olisi, joten siirryimme niiden lähelle autolla. Se oli kyllä ihan turhaa, sillä samat turistinaiset, jotka näimme juuri hetkeä aikaisemmin kävelemässä automme vieritse, saapuivat raunioille samaan aikaan kuin me käveltyään suoraa reittiä meidän pysäköidessämme autoa uudelleen. 

Matka jatkui kohti Pärnua ja alkuiltapäivästä ajoimme katsomaan Heimtalin viinanpolttamoa. Vaikka viinanpolttamo kuulostaa mielenkiintoiselta, kyse on sittenkin ilmeisesti entisestä juustolasta tai sitten tallirakennuksesta, en oikein saa selkoa asiasta luettuani paikasta monesta lähteestä. Näytti siltä, että  pyöreässä rakennuksessa toimisi nyt kirjasto, mutta en mene vannomaan.

Kartanon komea päärakennus mahtaa olla tällä erää koulu sekin, vaikka se näytti enemmän fantsulta majoitus- ja ravintolakompleksilta nykyasussaan. Kuvia tarkemmin katsellen huomaa kyllä jalkapallomaalit nurmikentällä, ne eivät kuulu ravintolan pihaan. Katselin kuvahaulla miltä paikka on aikaisemmin näyttänyt ja ilmeisesti 2000-luvun alussa kartanoa remontoitiin reippaasti, tämäkin oli rosanpunainen talo ennen tuota remonttia.

Pihapiirissä oli myös tämä talo, joka näytti aika hylätyltä, mutta kyllä sinne joku mies juuri marssi sisään kuin kotiinsa.

Ennen Pärnuun saapumista oli jäljellä vielä yksi kartano, Suure-Kõpu. Se sijaitsi tutusti puiston keskellä ja sielläkin on nykyään koulu. Ilmeisesti tuona perjantaina oli siivouspäivä, sillä pitkiä mattoja tomutettiin pihamaalla pontevasti.

Toissa syksynä kävimme Pärnussa ja majoituimme silloin Rannahotelliin. Se oli niin viehättävä paikka, että halusimme sinne uudelleen. Tulimme perille iltapäivällä juuri siihen aikaan, kun sisäänkirjautumisaika alkoi. Tällä kertaa minulle ei suositeltu kauneushoitolan palveluita, olen ilmiselvästi paljon kauniimpi nykyään kuin toissasyksynä, mitään muuta johtopäätöstä ei voi tehdä. Ellen sitten ole jo kaiken avun tavoittamattomissa. Hotelli uinui sesongin ulkopuolisessa horroksessa, mutta meitä sellainen ei haitannut, enemmänkin päin vastoin. Huoneemme oli merelle päin, mikä oli hienoa, vaikka ihan rantakeli ei ollutkaan.

Iltasella menimme syömään Lime Lounge-nimiseen ravintolaan, olin lukenut siitä Hannan Soppa- ja Sillä sipuli-blogeista. Tuosta ruokailusta kerron omana postauksenaan lähipäivinä, mutta jos joku juuri tällä siunaamalla suunnittelee mennä syömään Pärnussa, niin suosittelemme Lime Loungea erittäin lämpimästi.

Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään kaikki reissuaiheiset postauksemme maittain aakkostettuina. Viron matkat löytyvät sieltä aivan alimpana.

EDIT: Lisään postauksen myös CampaSimpukan uudelle Mōis-hulluutta-välilehdelle, jonne kerään kaikki postaukset, joissa käsitellään Viron kartanoita. Sieltä löytyvät kaikki kiertämämme kartanot aakkostettuina.