Kartanoita ja jänistystä päivällisellä

Talvella hullaannuimme virolaisiin kartanoihin ja tällä keväisellä pikamatkalla Tallinnaan jatkoimme kartanobongausta. Ensimmäinen kohde oli Glehnin linna. Se sijaitsee Nõmmen mäen partaalla, suuren puistoalueen reunalla. 1800-luvun lopulla rakennettu linna rappeutui saksalaisperäisen omistajan emigroiduttua 1918 ja se on kunnostettu 1970-luvulla. Nykyään se toimii seminaari-ja juhlatilana. Pihapiirissä on erikoisen kasvihuoneen jäännöksiä ja puistoalueella tähtitorni. 

Seuraava paikka oli nimeltään Harku ja sen pihaan saapuessamme alkoi tuntua, että pääsemme asiaan. Glehnin oltua lähinnä leikkilinnan oloinen, oli Harku oikea kartano. Sen päärakennus on peräisin 1700-luvun lopulta, mutta sitä on muuteltu aikojen saatossa niin, että nykyinen uusklassinen ulkomuoto on 1800-luvun lopulta. 1950-luvulta kartano on ollut Viron maatalousyliopiston käytössä. Siellä ei näkynyt mitään varsinaista elämää nyt, mutta rakennusta on viime aikoina korjattu, osa katosta oli aivan uutta peltiä, eikä rikkinäisiä ikkunoita tai huonokuntoisia ovia ollut nähtävillä. Kiersimme kartanon ympäri hieman villiintyneessä pihapiirissä, samoin katselimme raunioitunutta kasvihuonetta, joka muistuttaa vanhaa linnaa torneineen.

Noin kymmenen minuutin ajomatkan päässä oli sitten seuraava kohteemme, Väänan kartano. Nykyään se kuuluu Harjumaan kuntaan ja se on ollut pian sata vuotta koulukäytössä. Rakennus on peräisin aivan 1700-luvun lopulta. Pihapiirissä on mielenkiintoinen 1800-luvulla romanttista tunnelmaa luomaan rakennettu feikkiraunio. Ovat siinä voineet rakennusmiehet olla ihmeissään, kun on käsketty rakentaa valmiiksi rikkinäinen rakennus. Mutta mikäpä siinä, rakennetaan sitten.

Väänan jälkeen ajelimme virolaisissa maalaismaisemissa katsomaan Kumnan kartanoa. Sepä olikin paikka, jossa vähän erehdyimme jättämään puolet katsomatta, tai ainakin huomioimatta. Puinen päärakennus sellaisena kuin se nyt seisoo paikallaan, on peräisin 1800-luvun puolivälin tienoilta. Sen  jälkeen sitä on remontoitu pienemmiksi asunnoiksi eri yhteyksissä ja nykyään se on melkoisen huonossa kunnossa. Kuva on lainattu Estonian Manors Portalista. Kiitos ja anteeksi. 

Talvella ostamassamme, vuodelta 2004 olevasta kartanokirjasta luin, että uudempi kartanorakennus vieressä on "ruined", mutta se ei enää pidä paikkaansa. Kirjan julkaisun jälkeen 1920-luvun rakennus on saanut uuden elämän yksityisomistuksessa. Lainaan tähän kuvan rakennuksesta 2000-luvun alun kunnossaan ja sen perään kuvan siitä, miltä paikka näyttää nyt. Viron kartanoista löytyy kyllä valtavasti tietoa, mutta välillä on vaikea ymmärtää, mikä tieto on varsinaisesti lähinnä totuutta ja nykytilannetta. 

Seuraavaksi olimme matkalla Sauen kartanolle, mutta satuimme huomaamaan tien varressa pienen kartanon. Käännyimme sen pihatielle, mutta siellä oli sen verran kiinnostuneen näköinen koira ja muutenkin ymmärsimme paikan olevan yksityisomistuksessa, ettemme menneet lähemmäs. Olen koittanut etsiä kartanon nimeä vaikka mistä lähteistä ja pari kertaa luullut jo sen löytäneeni, mutta aina on ollut kyseessä vesiperä. Talo näytti nykytilassa rujon kauniilta ja olisi ollut kiinnostavaa saada tietää siitä enemmän. 

Sauen kartano löytyi myöskin hyvin. Olemme jo tottuneet, että kartanot löytyvät melko helposti niin, että ajaa sen nimiseen kylään kuin kartanokin ja sitten etsitään vanhojen puiden muodostamaa puistoalueen reunaa ja pian ruskea kyltti kartanolle jo löytyykin. Jos paikka on nykyisin ravintola, koulu tai hotelli, se löytyy kyllä muutenkin helposti mainosten tai koulusta kertovan kyltin mukaan. Ja kuten edellisessä kappaleessa kerroin, löytyy kartanoita myös ihan vain silmillä katsomalla, vaikkei sitten tulisikaan tietämään paikan nimeä tai muutakaan tietoa siitä. Sauen kartanon vaiheista voi lukea tämän linkin takaa. Olimmekin miettineet usean kartanon kohdalla onko niitä mahdettu palauttaa alkuperäisille omistajasuvuille jossain vaiheessa. Tämä kartano oli, mutta myöhemmin se on myyty eteenpäin. Tällä erää Saue toimii juhla- ja tapahtumapaikkana.

Seuraavana kohteena meillä oli Saku. Siitä tulee tietysti mieleen heti olut, mutta lueskeltuani kartanon historiasta olin ymmärtävinäni, ettei olut liity siihen erityisemmin. Nykyään Sakun kartanokin toimii hotellina, tapahtumapaikkana ja siellä on ravintola ja saunatiloja.

Sausti oli päivän viimeinen kartanokohteemme. Se oli topakasti aidattu paikka, jonne ei ilmiselvästi toivottu tepastelevia ilmaisturisteja, emme päässeet katsomaan paikkaa kuin aitojen takaa. Kartano on yksityisomistuksessa ja toimii juhlatilana.

Kartanokierroksen jälkeen ajoimme takaisin Tallinnaan. Ehdimme tehdä hieman ostoksia ennen päivällistä, hotellihuoneessamme oli jääkaappi, joten kylmää vaativien elintarvikkeiden ostaminen kävi laatuun. Kävimme myös lempimuseossamme KUMUssa, jossa oli melko kiinnostavia näyttelyitä tälläkin kertaa. Yritin ottaa pakollisen vauvanpääkuvan museon pihalla, mutta tämä yksi pariskunta vain seisoa jökötti patsaitten edessä polttelemassa pikkusikareita.

Tässä yksityiskohta valtavasta taulusta, jossa oli kuvattu varmaan satoja ihmisiä Tallinnan Vapauden aukiolla, minä kiinnitin huomioni vain siihen, miten hassuiksi taiteilija on maalannut polkupyörät. Noilla voisi olla melko hankala ajaa. 

Päivälliselle menimme Sillä Sipulin suosittelemaan Umamiin Mustamäen kaupunginosaan. Olimme katsastelleet etukäteen, että sinne pääsee helposti bussilla, mutta emmepä sitten löytäneet puupäisyyttämme mistä bussi keskustasta lähtisi. Talvisesta Tuljakin taksimatkasta viisastuneina osasimme ottaa asiallisen keltaisen taksin, jossa mittari raksutti maltilliseen tahtiin ja hieman yli kymmenen euron hintaan pääsimme ravintolaan ajallaan.

Kuva on otettu aamulla ennen kartonokierrosta, siksi ovella lukee suletud.

Umami Resto on Leibin pikkuveli, Leibissä kävimme kolme vuotta sitten, CampaSimpukan nelivuotissynttärimatkalla. Pidimme  kovasti Leibistä, joten odotukset olivat nytkin korkealla. Ei vähiten siksi, että luottosuosittelijamme Sillä Sipuli-blogista pitivät Umamista myös.

Otsikon jänistäminen vaatii nyt selityksen. Minulle kävi samoin kuin Espanjassa vappuna 2016. Olin silloin paikassa, jossa mustekalan (kotoisasti pulperon tai lonkeron) syöminen olisi ollut ihan must, mutta jänistin. Niin kävi nytkin, en uskaltanutkaan tilata härän kiveksiä. En vaikka, Sillä Sipulin kuva annoksesta näytti houkuttelevalta. Yritin koko aterian ajan kurkkia muihin pöytiin vietäviä annoksia, mutten bongannut palliakaan.

Saavuimme ravintolaan seitsemän maissa ja siellä oli täysi tohina päällä, huvilamainen ravintolasali oli melkein täynnä. Oli syntymäpäivää viettävä suuri perhe, oli vauvakutsu-seurue, oli pariskuntaa ja suomalaista perhettä. Me saimme aivan keittiön suulla olevan pöydän, Antti näki keittiöön hyvin.

Tilasimme alkuun tartarin ja mustekalacevichen. Antin tartar oli todella hyvä, napakasti sinappinen ja kapriksinen, minun cevicheni oli kirpeän etikkainen ja raikas. Pidimme kumpikin molemmista annoksista. Antti vaihtoi muutaman sanan keittiössä häärivän keittiömestarin kanssa, kun hänellä sattui olemaan hetki aikaa. Keittiömestarilla siis.

Pääruokina meillä  oli lammasta ja ankkaa confit. Kumpikin annos oli sopivan kokoinen, mutta Antin lammas oli sillä rajalla sanoiko se bää. Minun ankkani oli mureaa ja lisäkkeinä olleet pikkelöity inkivääri ja kimchi pistivät valkoviinin koville. Onneksi viini oli valittu viisaasti, eikä tapahtunut ikävää kolaria suussa. Minä en siis tehnyt viinivalintaa, vaan tarjoilija. Tälläkin kertaa pääruoka jäi aterian heikoimmaksi lenkiksi.

Jälkiruokina meillä oli Umamin jäätelöitä ja karamellista suklaakakkua jogurttivaahdolla. Antin annoksessa oli kaksi palleroa jäätelöä ja yksi sorbetia. Ne olivat tarjolla täysin krumeluurivapaasti ja maistuivat mainioilta. Minun kakkuni oli veikeää ja jogurttivaahto sopi ätläkän kakun kaveriksi mitä parhaiten mustaherukoiden kompatessa.

Ateria maksoi satasen huitteilla ja olimme vallan tyytyväisiä. Jälleen kerran palvelu oli erinomaista, tunnelma ravintolassa rento ja viihtyisä. Saimme vielä neuvot bussipysäkille ja satuimme sinne juuri sopivasti pari minuuttia ennen kuin linjan 16 bussi saapui. Meillä on Tallinnan joukkoliikenteen matkakortit, jonne olemme ladanneet jokusen euron ja matka bussilla keskustaan taittui näppärästi noin 20 minuutissa.

Tällä Viron matkalla meillä ei ollut paljon aikaa, mutta ehdimme silti nähdä monenlaista, syödä hyvin, tehdä ostoksia ja nukkua asiallisessa hotellissa. Nyt vain täytyy alkaa miettiä, milloin ehtisimme seuraavan kerran Viroon. Tallinnan itäpuolella on myös paljon kartanoita katsottavaksi ja vaikka edellisellä Narvaan suuntautuneella matkalla tuumimme, ettei sinne tarvinne mennä uudelleen, olen jo muuttanut mielemme. Satuin lukemaan Heavy Metal Traveler-blogin postauksen Franzia nimisestä ravintolasta Narva-Jõesuussa. Siellä pitää päästä käymään. Sillamäekin kelpaisi katseltavaksi toiseen kertaan. 

Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Poissa kotoa- ja Valmiissa pöydissä-välilehdille, joille kerään reissu- ja ravintola-aiheisia postauksiamme.

EDIT: Lisään postauksen myös CampaSimpukan uudelle Mōis-hulluutta-välilehdelle, jonne kerään kaikki postaukset, joissa käsitellään Viron kartanoita. Sieltä löytyvät kaikki kiertämämme kartanot aakkostettuina.