Kesäkuinen kartanokierros Virossa, osa 1

Vapaapäivien ja vuoronvaihtojen turvin pidimme pienen minilomasen ja minnepä muualle olisimmekaan kirmanneet kuin Viroon? Varasimme matkan majoitukset ja ravintolat noin 10 päivää aikaisemmin ja talvella alkanut kartanovillitys sai jatkoa kaikkiaan yli 30 kohteen verran. 

Lähdimme kotoa viisi minuuttia sen jälkeen, kun ehdin pihaan viimeisen yövuoron jälkeen. Meillä oli melkoisen tarkka aikataulu, sillä olin valinnut meille mahdollisimman aikaisen lautan. Nyt ei ollut aikaa lounaalle Tryffdelissä eikä yhdellekään pääkaupunkiseudun museoista, vaikka Museokortti tykkääkin, että sitä käytetään. Ajoimme vain Länsisatamaan ja ensimmäistä kertaa käytimme Tallinkin mobiilisovellusta lähtöselvityksen tekemiseen. Ihan toimiva juttu. 

Olimme jopa niin viisaita, että söimme varastoon laivan buffetissa. Se siirtäisi nälän hamaan tulevaisuuteen, eikä meidän tarvitisisi kiirehtiä ensimmäisen yön majoituskaupunkiin, jossa ei olisi tiedossa ravintoloita pilvin pimein. Laivalla oli vain vähän väkeä eikä buffetissa tarvittu kyynärpäitä, mikä on aina mukavaa. 

Putkahdimme Tallinnan D-terminaaliin iltapäivällä ja olimmekin nyt ensimmäistä kertaa terminaalin uudistetulla alueella. Siitä suunnasta pääsi nopeasti Narvan maantielle, muutamassa minuutissa olimme jo solahtaneet keskiviikon iltapäiväliikenteeseen kohti itää. Eckeröllä matkustaessa joutuu usein melkoiseen ruuhkaan, etenkin jos pyrkii itään päin. 

Aikomuksemme oli ajella iltapäivän aikana Sillamäen kaupunkiin, jossa kävimme ensimmäisen kerran melkein kaksi vuotta sitten, syksyisellä Viron kiertueella. Tuolloin emme vielä olleet saaneet kartanovirusta, vaan katselimme muita asioita ympäri Viroa. Olimme edelliskerralla haltioituneet Sillamäestä ja sen puolikarmaisevasta menneisyydestä uraaniteollisuuden parissa. Kaupungin arkkitehtuuri ja pysähtyneisyys kiehtoi ja tällä matkalla aioimme yöpyäkin siellä. Mutta ennen entiseen suljettuun kaupunkiin saapumista ehdimme yhtä jos toistakin. Emme sentään yhtätoista, vaan yhdeksän. Kartanoa nimittäin. 

Olimme vilkuilleet valmiiksi karttaa ja sen merkintöjä kartanoista. Niitähän on Virossa sadoittain. Useiden lähteiden mukaan kartanoita on ollut 1245, joista muutamia satoja on vielä olemassa. Olen kahlannut läpi erilaisia portaaleja ja hankkimiamme kirjoja Viron kartanoista. Ikävä kyllä ostamamme kirjat ovat melko vanhoja ja osa netissä olevasta tiedostakin on jo vanhentunutta. Muutoksia on molempiin suuntiin. Jotkut paikat ovat saaneet uuden elämän omistajavaihdosten myötä, toiset ovat ehtineet kirjojen ilmestymisen jälkeen tuhoutua esimerkiksi tulipaloissa tai niiden käyttötarkoitus muuttua.  Mutta oikeastaan se tekeekin kartanojahdista niin mielenkiintoista. Meitä kiinnostavat aivan kaikenlaiset kartanot, niin raunioituneet kuin viimeisen päälle puleeratutkin, mutta ensimainitut enemmän kuin jälkimmäiset. Kaikkea näiden kahden vaihtoehdon väliltä tuntuu löytyvän ja se tekee kartanoiden etsimisestä kiinnostavaa.

Kirjojen lisäksi olen käyttänyt tietolähteinä Estonian manors-portaalia ja Land of Thousand Manors-nimistä sivustoa.  Välillä vaikuttaa kyllä siltä, että ne siteeraavat toisiaan ja samat lauseet esiintyvät Wikipedian artikkeleissakin. Visit Estonia-sivuston kartano-osiossa on myös  lyhyelti esiteltyinä muutamia kymmeniä kartanoita, mutta sen valikoima on käynyt meille jo vähiin. Tosin sen tiedot lienevät lähinnä nykytilannetta. Monilla kartanoilla on omia nettisivuja, mutta niissä on usein omakehuefekti, jokainen mainitsee olevansa Viron kaunein, hienoin, komein ja monipuolisin.

Ensimmäinen kartano tällä kesäisellä Viron matkalla oli nimeltään Kolga. Se sijaitsee noin 45 minuutin ajomatkan päässä Tallinnasta itään  Narvaan vievän tien pohjoispuolella. Päärakennuksessa on monien aikakausien ilmentymiä aina 1500-luvulta 1820-luvun make overiin asti ja matkan ensimmäiseksi kartanoksi se oli hyvin vaikuttava. Kartanolla oli (neuvostoaikaa lukuunottamatta) sama ruotsalainen omistajasuku aina 1700-luvulta vuoteen 2014 asti. Sen jälkeen kartano on ollut virolaisessa omistuksessa. Jossain vaiheessa 2000-luvun alussa kartanon tallirakennuksissa on ollut majoitustoimintaa, mutta ymmärtääkseni se on loppunut vuonna 2008.  Pari vuotta sitten kanadalainen matkabloggaaja Vanessa kävi paikassa ja pääsi tutustumaan kartanoon sisällekin. Hänen bloginsa on muutenkin kiinnostava, kannattaa vilkaista. Me näimme kartanon pihapiirissä pari miestä, pieniä koiria ja peräkärryllisen erinäistä roinaa, mutta muuta toimintaa ei ollut nähtävillä. 

Seuraava kohteemme oli Palmse,  joka onkin yksi Viron hienoimmin restauroiduista barokkityylin kartanoista. Se toimii nykyään ulkoilmamuseona, juhlatilana ja hotellina. Me tyydyimme katselemaan kartanoa portilta, sillä paikan aukioloaikaa oli jäljellä tuona päivänä vain hetkinen, eikä paikalle kurvannut henkilökunnan edustaja suosinut ajatustamme ottaa kuvia lähempää ilman 9 euron hintaista lippua. 

Palmsen historiasta voi lukea tämän linkin takaa, siellä kerrotaan kartanon vaiheista monipuolisesti. Palmse kuuluu nykyään sellaiselle instanssille kuin The Foundation Museums of Virumaa, miten se nyt pitäisikään kääntää. Vuonna 2004 barokkityylin päärakennus on ollut vielä vadelmanpunainen ja erään nettiartikkelin mukaan sitä on ehdotettu tuolloin Viron presidentin kesäasunnoksi. Palmsen historiaan kuuluu myös ruotsalainen omistajasuku, eikä saksalainen kuten monen muun Viron kartanon kohdalla. Se on myös ollut ensimmäinen kartano, joka on perinpohjin kunnostettu 1970-luvulta alkaen ja aloittanut varsinaisen kartanoiden kunnostusbuumin, joka jatkuu edelleen. 

Sagadi oli päivän kolmas kohteemme ja se osui kohdalle aivan sattumalta ollessamme menossa Vihulaan. Sagadin päärakennus on kokoelma erilaisia tyylejä aina 1700-luvun rokokoosta seuraavan vuosisadan uusklassisiin ja uusrenesanssisiin piirteisiin. Vuoden 1919 maareformin aikaan Fockin suku joutui luopumaan kartanon omistuksesta, mutta sai jäädä sinne vuokralle aina vuoteen 1939. Vuosina 1920-1974 kartanossa toimi koulu, mahtoikohan entinen kartanon herra joutua olemaan talonmiehenä ennen kuin perhe emigroitui Saksaan? Vuodesta 1987 kartano on ollut Viron metsähallituksen hallinnassa ja se on monipuolinen tapahtumapaikka, jossa voi majoittua, viettää juhlia, pitää kokouksia ja koulutuksia. 

Seuraavaksi ajoimme Vihulan kartanon pihaan. Välimatkaa näillä kohteilla tuona päivänä oli tuskin 10 minuutin ajomatkan verran. Vihula on ollut aikoinaan Schubertin suvun omistuksessa vuoden 1919 maareformiin asti, mutta ilmeisesti sekin perhe sai asua vuokralaisina kartanossa vuoteen 1939, jolloin saksalaissuvut ymmärtääkseni käskettiin kotio Aatun toimesta. Nyt Vihulassa toimii monipuolinen lomakeskus, on hotellia, on myymälää, on kävelykierroksia ja montaa muuta aktiviteettia, joita emme jääneet tutkimaan, sillä tämän kaltainen kartano ei ole se meidän suosikkimme, vaikka onkin upeasti laitettu kuntoon. Nykyinen päärakennus on peräisin 1800-luvun puolivälistä. Minä en yhtään tykännyt noista nykyaikaisista aurinkovarjoista pihalla, mutta eipä minulta ole asiasta mitään kysyttykään.

Päivän kartanobongauksen puolivälin krouvina toimi Vanamõisa. Se oli taas kartano meidän makuumme, tyhjillään oleva, tosin yksityisessä omistuksessa. Nettiä penkomalla sain tärkeän tiedon, että sen omistaa Leo Aadel, joka on virolainen poliitikko, ettäs tiedätte tekin. Löysin kuvia paikasta ja verratessani niitä meidän ottamiimme, on ainakin osaa paikasta remontoitu vastikään, oli uutta kattoa ja räystäitä. Ja kauniita pionipuskia! Liitän tähän yhden vanhan kuvan paikasta, vaikkei minulla varsinaista lupaa kyllä olekaan. Toisen päädyn katolle on joskus rakennettu tökerö lisäpala, se pitäisi minun mielestäni välittömästi purkaa ja mietin laittaisinko asiasta Leolle postia, sillä hänen osoitteensa löytyi helposti.

Kiitos ja anteeksi, terveisiä kuvassa kartanon pihassa käyskenteleville!

Kartanolla on votkamenneisyys silläkin, kuten monella muulla kartanolla. Venäjän armeija oli  vuosisatojen ajan hyvä asiakas monille Viron kartanoitten yhteydessä toimineille votkatehtaille. Tämäkin kartano oli saksalaisomistuksessa aina vuoteen 1939 asti, kunnes kutsu kävi ja Brevernin perhe joutui lähtemään. Saattoivat he haluta mennäkin, en minä niin tarkkaan asiaa tunne, mutta hieno kartano jäi paikalleen ja on yksi kauneimmista, joita olemme tähän mennessä nähneet. Pioneilla saattoi olla osuutta asiaan. Kartanoviruksen lisäksi minulla on pioniviruskin.

Koska kello ei ollut vielä paljon, eikä matka Sillamäeen ollut pitkä, poikkesimme vielä muutamassa kartanossa. Nyt on erittäin hyvä se, että teimme samantien joka päivä muistiinpanoja paikoista, joissa kävimme, sillä muisti on niin lyhyt, mutta huono. Enpä olisi muuten muistanut mitään, paikasta nimeltä Arkna, joka oli seuraava kohteemme. Se on ollut myöskin Schubertin suvun omistuksessa, mutten tiedä, olivatko samoja Schuberteja kuin Vihulassa, onhan se niin yleinen nimi. Viime vuosisadalla kartanossa toimi pitkään maatalouskoulu ja nyt kartano on yksityisomistuksessa ja etenkin talon takapuolella oli mittavia maanrakennustöitä meneillään. 

Muistinmenetys jatkuu ja täytyy tarkistaa memoistamme, mikä paikka se Uhtna mahtoi olla. Ja hetipä muistin, kun luin merkinnän: 4 km tiestä, ihan romuna. Kartanoportaali antaa vanhentunutta infoa paikasta, sillä alla olevat kuvat ovat vuodelta 2000 (luvaton laina taas).

Löysimme paikalle helposti ja näky oli tällainen.

Pikaisella googlauksella löysin artkikkelin, jossa kerrottiin Uhtnan palaneen syyskuussa 2012. Viimeisin omistaja on ymmärtääkseni ollut yksityishenkilö ja voisin arvioida, että tarvittaisiin aika iso arkullinen rahaa, että tuosta raadosta tulisi vielä jotain ja purkaminenkin lienee kallista. Uhtnasta en löytänyt paljon muuta tietoa sen lisäksi, että päärakennus rakennettiin 1820-luvulla. Nyt se on vain surullinen raunio. Yhtä kaikki se oli mielenkiintoinen paikka ja aiheutti vain lisää kartanoviruksen väristyksiä. Haluaisin tietää nyt aluksi vain vaikka ihan kaiken niistä kaikista. 

Päivän kartanoannos alkoi täyttyä, jäljellä oli enää kaksi paikkaa. Niistä ensin ajoimme Vastamõisin pihaan. Pihalla oli juuri menossa jonkunlainen kalaasi ja sopivasti kyykistymällä kuvaamaan sain koko seurueen piilotettua pensasaidan taakse. Tosin myöhemmin huomasin, että puheenpitäjän pää kuitenkin näkyi. Kartanoportaali kertoi talon olevan myöhäisbarokin tyyliä ja siellä olevan nyt koulu, mitä en paikalla ollessa sitä tiennyt ja luulin paikkaa etäältä katsottuna hotelliksi. Koulu on parempi.

Kalvi päätti sitten ensimmäisen kartanopäivän kavalkaadin. Kalvin kartanon 1700-luvun lopun päärakennus tuhoutui palossa vuonna 1911. Lainakuvassa (en näes osaa piirtää kovin hyvin) näkyy millainen alkuperäinen kartano on saattanut olla. 

Palanut rakennus korvattiin eklektiseksi mainittuun tyyliin suunnitellulla rakennuksella, joka valmistui vuonna 1913. Vähän liian uusi minun makuuni! 2000-luvun alusta alkaen paikka on toiminut ravintolana ja hotellina. Tällainen tiililinna siellä nyt on. 

Yhdeksän kartanoa neljään tuntiin oli oikein hyvä saldo. Siirryimme kaiken aikaa joka välissä kauemmas Tallinnasta ja lähemmäs Sillamäen kaupunkia, jossa yövyimme. Näiden kahden paikan välinen etäisyys on 186 km. Kartanopoikkeamien kanssa ajomatkaa tuli vähän yli 200 km. 

Sillamäessä meillä oli majoitus Hotelli Krunkissa, kovin paljon vaihtoehtoja ei ollutkaan ja rakennus näytti päälle päin oikein hyvältä uudessa maalipinnassaan, sekin on niitä 1950-luvun Stalinin ajan uusklassisen tyylin taloja, joista kaupungin ydin muodostuu. Arvelimme sen olleen vaikkapa virastorakennus, kouluksi sen käytävät olivat kyllä riittävän leveät, mutta huoneet liian kapeat ollakseen entisiä luokkahuoneita. Käytäviä oli nyttemin varmaankin paloturvallisuussyistä jaettu pienempiin osiin gyproc-väliseinin. Huone oli ihan asiallinen, kylpyhuone erittäinkin siisti. Auton sai maksutta takapihalle puomin taakse ja huoneen hinta oli halpa, 40 euroa yöltä. 

Kävimme hetkisen kävelemässä Sillamäen katuja ja ihailimme rapistuvia taloja, niin kummalliselta kuin se kuulostaakin. Keskusbulevardi alas merenrantaan näytti merkillisen erilaiselta kuin kaksi vuotta sitten. Muistelimme sen olleen tuona syyskuisena päivänä suurten puiden varjostama ja Sillamäen eläkeläisten istuneen siellä pitämässä varjoa. Emmekä väärin muistaneetkaan, koko puistoalue oli uudistettu ja valmistunut uuteen uskoon viime vuonna, varmaankin Viron tämän vuotisen 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Löysimme kaksi vuotta sitten Antin ottaman kuvan, josta näkee kaikkien puiston puiden saaneen kyytiä ja vaihtuneen uusiin taimiin. 

Syyskuussa 2016

Kesäkuussa 2018

Rantaan oli rakennettu hieno huvimajatyyppinen oleskelupaikka, edelliskerralla seisoskelimme kivikkoisella rannalla ja katselimme Suomeen päin. 

Sillamäen keskiviikkoilta oli hiljainen kuin suljetussa kaupungissa ikään. Emme ajatelleetkaan mennä hotellin ravintolaan syömään, vaan napostelimme kaupasta ostettuja eväitä. Kahtena seuraavana iltana olisi ulkoruokintaa tiedossa. Hotelli Krunkin aamiainen oli sanalla sanoen vaatimaton, ei siitä sen enempää. 

Pakokengät

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme maittain. Ja hei, iso käsi sinulle, joka jaksoit lukea postauksen loppuun! Kaksi seuraavaakin postausta tulee olemaan ainakin yhtä pitkiä. Yritän mahduttaa sekaan jotain ruokapostauksia blogaaneja varten, mutta nämä kartanot on nyt pian saatava kirjattua ylös, ihan meille itselle muistiin.

EDIT: Lisään postauksen myös CampaSimpukan uudelle Mōis-hulluutta-välilehdelle, jonne kerään kaikki postaukset, joissa käsitellään Viron kartanoita. Sieltä löytyvät kaikki kiertämämme kartanot aakkostettuina.