Tänään on ollut touhukas päivä, kaikki reissupyykit pesty, reissuseura lähetetty kotimatkalle pohjoiseen, naapurissa käyty yo-kahvilla ja vietetty perhepäivällistä nuorison kanssa. Huomenna voi sitten aloittaa hyvillä mielin viimeisen työrutistuksen ennen joulua. Päivälliseksi meillä oli valkosipulisella voilla höystettyä lohta, jonka ohjeen viitteellisesti otin täältä. Olin sen verran multipuuhaaja, etten muistanut ollenkaan ottaa kuvaa valmiista ruoasta.
Lohta valkosipulivoilla
- suuri merilohifile
- 50 g voita
- 2 valkosipulinkynttä
- 1 sitruuna
- suolaa ja pippuria
- oliiviöljyä
- broccoliinia
Lurittelin oliiviöljyä uunipellille ja levitin sen tasaisesti. Leikkasin broccoliineihin tuoreen leikkuupinnan kantaan ja halkaisin kukinnot ja varret pitkittäin kahtia. Levitin puolikkaat tasaisesti pellille lohelle pediksi. Ripotin niille kevyesti suolaa ja pippuria.
Poistin lohifileestä nahkan, kerrankin sain sen lähes oikeaoppisesti fileerausveitsellä irti, vain leveästä päästä noin 5 cm kohdalta nahka lipsahti puhki. Poistin hieman rasvareunoja ja muutaman ruodon ja leikkasin nahattoman fileen kahdeksaan annospalaan. Ne olivat noin 150 g painoisia. Ripotin paloille suolaa ja pippuria.
Kuorin valkosipulinkynnet ja raastoin ne hienoksi raasteeksi. Sulatin pikkukattilassa voin ja lisäsin valksipuliraasteen voihin. Leikkasin sitruunan ohuisiin viipaleisiin, niin, että niitä riitti kaksi viipaletta lohipalaa kohden.
Nostin lohipalat broccoliinien päälle ja lusikoin päälle sulaa, valkosipulista voita. Pinnalle asetin sitruunaviipaleet. Olisin voinut jotain yrttiäkin laittaa, vaikka tilliä, kun sitä tänään ostinkin, mutta enpä muistanut.
Paistoin broccoliineja ja lohta 180 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Kalan sisälämpö oli 60 astetta, kun otin pellin pois uunista. Hieman alempikin lämpötila olisi piisannut, vaikka 55 astetta, mutta ei lohi missään nimessä kuivanut.
Lisänä meillä oli yksinkertaisia uunissa paistettuja lohkoperunoita, pinaatti-tomaattisalaattia ja avokadohummusta. Oli mukava nähdä nuorisoa pitkästä aikaa, vaihtaa kuulumiset ja antaa tuliaiset reissusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti