Mansikkainen mustikkakakku – close enough

Löysin mukavalta kuulostavan italialaisen mustikkakakun ohjeen, kaikkea muuta löytyi paitsi mustikoita. Se voi jonkun korvaan kuulostaa esteeltä, mutta minusta se oli vain pieni töyssy ja tein kakun mansikoista. Tai en minä kakkua varsinaisesti tehnyt mansikoista, se nyt olisi vaikeaa, mutta laitoin kakkuun mustikoiden sijaan mansikoita ja lopputulos oli aika kiva, vaikkakin ulkonäöllisesti vaisu, sillä mansikka nyt vaan on paistettuna valjumpi kuin mustikka. Kun ohjetta tarkastelee hieman enemmän, huomaa sen olevan itseasiassa limoncellokakku, jossa on mausteena mustikkaa, joten eihän tämä nyt niin huonosti mennyt, teinkin sitruunaliköörikakun, jonka maustoin mansikoilla. Mitat konvertoin tapani mukaan laveasti, mutta onnistuneesti. 

Mansikkainen limoncellokakku + 2 muffinia

• nokare voita vuoan voiteluun + hieman vehnäjauhoja jauhottamiseen
• 5 dl vehnäjauhoja
• 0,5 tl leivinjauhetta
• 0,5 tl ruokasoodaa
• ripaus suolaa
• 2 kananmunaa
• 2 dl sokeria
• 1 tl vaniljasokeria
• 1 dl sulatettua voita
• 0,5 dl limoncelloa (kotitekoista)
• 0,5 dl sitruunamehua
• 1,5 dl maustamatonta jogurttia
• noin 10-12 mansikka pikkupaloihin leikattuina
• annoksen koristeluun muutama mansikka, suklaajäätelöä ja tomusokeria

Voitelin aika pienen alumiinisen rengasvuoan huolellisesti voilla ja jauhotin sen, hieman huolellisemmin olisin jauhottamisen voinut tehdä. Kuumensin uunin 180 asteeseen. Mittasin kaikki ainekset valmiiksi ja pilkoin mansikat. Vatkasin voin, sokerin ja vaniljasokerin paksuksi vaahdoksi, äidillä on todella uskollinen vanha vatkain, se vaan jaksaa porskuttaa. Vatkasin sillä ensimmäinen sokerikakkunikin joskus 1973. 

Lisäsin taikinaan sulatetun voin, jogurtin, limoncellon ja sitruunamehun, suolan, jauhot, soodan ja leivinjauheen. Sekoitin taikinan nuolijalla tasaiseksi, tämä oli juuri sellainen taikina, jonka saa helposti sitkeäksi tahnaksi, eikä se enää kohoa hyvin. Vältin tämän täpärästi. Lisäsin mukaan viimeisenä mansikkapalat nuolijalla kulhon reunoja myöten pyöräyttäen. Lusikoin taikinan vuokaan, arvaukseni osui oikeaan sen suhteen, että vuoka oli vähän liian pieni taikinalle. Olin varannut kaksi suurenpuoleista paperista muffinivuokaa ja kaavin loput taikinat niihin. Tasoittelin taikinan pinnat vuoissa ja paistoin niitä ensin noin 25 minuuttia. Siinä vaiheessa muffinikokoiset alkoivat olla jo kypsät, mutta paistopinta oli vielä hailakka, kakku oli vielä raaka. Paistoin vielä 10 minuuttia ja silloin muffinit olivat valmiit, kakku vielä hailakka. Kun kakku oli ollut uunissa kaikkiaan 40 minuuttia, sen paistopinta oli aavistuksen halkeillut, nätin kullanruskea ja tikku pistoksen jälkeen puhdas. 

Yritin harjoittaa itsehillintää ja antaa kakun rauhassa jäähtyä, mutta eihän se onnistunut. Kumosin sen noin 10 minuutin kuluttua, jolloin sen pinta hieman kärsi, ehkä alumiinivuoka muutenkin oli paisto-ominaisuuksiltaan minulle hieman vieras. Muffinit olivat erittäin nätisti kohonneet ja söimme ne lämpiminä päiväkahvin kanssa, ne olivat niin muhkeat, että kaksi riitti halkaistuina neljälle oikein hyvin. Kakkua söimme sitten myöhemmin jälkiruokana  tomusokerilla pölytettynä, suklaajäätelöpallon ja mansikoiden kanssa. Vaikka mansikat tosiaankin menettivät kakussa kauniin punaisen värinsä, oli kakku mehevää ja maistui kesältä.

Giro d'Italian kolmanneksi viimeinen etappi oli vuoripitoinen ja sen kärjessä kulki pitkään hatka, jonka ajajilla ei ole tekemistä kokonaiskilpailun kärjessä, siksipä heidän annettiinkin mennä menojaan. Esteban Chaves kiusasi hatkassa muita nytkyttämällä vauhtia viidellä viimeisellä kilometrillä ja lopulta saikin muut pudotettua. Olipa kiva nähdä hänen voittavan etapin. Hänen äitinsäkin oli paikalla ja hyppeli hermostuneesti viimeisten kilometrien aikana. Kokonaiskilpailua johtaa edelleen Richard Carapaz ja toisena on edelleen Vincenzo Nibali, kolmantena Primoz Roglic. Jännittettävää riittää siis loppupäiviksikin. Jäljellä on enää huomenna yksi vuorietappi ja sunnuntaina henkilökohtainen aika-ajo, joka päättää kilpailun.