lauantai 14. syyskuuta 2019

Loppurutistuksen ensimmäinen osa

La Vueltan seuraaminen on jäänyt melko vähälle, sillä olemme olleet tämän viikon pienellä CampaAdria-reissulla eikä ole ollut joka päivä aikaa sen enempää katsoa pyöräilyä kuin tehdä espanjalaista ruokaakaan. Yksi hyvä ruoka meillä oli viikon varrella, matkapaella, sen postaan huomenna La Vueltan päätöspäivänä. Tänään tein meille pikaisen espanjalaishenkisen päivällisen kotiinpaluuhommien lomassa. Siihen tuli pimentonilla maustettuja perunoita (patatas bravas) ja chorizon kanssa kypsennettyä kanaa. Aioliakin oli, mutta sen olivat tehneet Lidlin äidit. 

Espanjalaisvivahteinen pikapäivällinen

  • pätkä choriozoa, noin 12  puolen sentin viipaletta
  • 5 perunaa 
  • 10 pientä broilerin rintafileen palaa
  • suolaa ja pippuria
  • korianteria ja persiljaa
  • oliiviöljyä
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • pimentonia
  • chilihiutaleita
  • kirsikkatomaatteja
  • aiolia
Höyrytin perunat kokonaisina melkein kypsiksi ja jätin ne jäähtymään. Sekoitin puolikkaan sitruunan mehusta, lorauksesta oliiviöljyä, chilihiutaleista, pimentonista, suolasta ja pippurista marinadin, johon nostin broilerinpalat pikaisesti ottamaan makua marinadista. Leikkasin chorizon vinoiksi viipaleiksi ja perunat myös neljää viiteen viipaleeseen kunkin. Laitoin yhdelle pannulle lorauksen oliiviöljyä ja perunat sille paistumaan. Toiselle pannulle kippasin chorizoviipaleet ja laitoin pannun kuumenemaan. Makkarapalat päästivät itsestään mausteista rasvaa niin paljon, ettei pannulle tarvinnut lisätä öljyä. Paistoin chorizoviipaleita kevyesti molemmin puolin ja nostin ne peltilautaselle, jonka peitin foliolla. Nostin samalle pannulle broileripalat paistumaan, uutta öljyä ei tarvittu, chorizoinen rasva riitti. Paistoin palat kevyesti kummaltakin puolelta ja nostin sitten chorizot takaisin pannulle. Koko setti sai paistua ja kypsyä muutaman minuutin. Perunoita maustoin suolalla, pippurilla ja pimentonilla ja kun perunaviipaleet olivat paahtuneet kunnolla kokosin koko homman laakealle vadille.

Vadin keskelle tuli kupponen aiolia, jonka päälle ripotin pimentonia ja korianteria. Kupin ympärille asettelin broileripalat, perunat, chorizot ja puolikkaita kirsikkatomaatteja. Ripotin loput persiljat ja korianterit koko annoksen päälle. Kivaa pikaruokaa ennen kuin on aikaa syventyä La Vuelta toiseksi viimeiseen etappiin. 


Harpoimme etapin tallennetta eteenpäin muutamilla harppauksilla ja lopun katsoimme siitä vaiheesta, kun ammattipyöräilyn uusi kirkas tähti, Tadej Pogacar lähti yksin kärkeen ja voitti kolmannen etapin tässä kisassa, varmisti nuorten kilpailun voiton ja nousi kokonaiskilpailussa kolmannelle sijalle johtavan Primoz Roglicin ja toisena olevan Alejandro Valverden jälkeen. Nairo putosi palkintokolmikosta neljänneksi. Huomenna on seremoniallinen päätösetappi, jossa vain kirimiehet kilpailevat etappivoitosta. 

2 kommenttia:

  1. Onpa korea kattaus, lilaa apiloiden (?) päällä. Ruokakin oli varmaan makoisaa ja tuoksuvaa, joten hyvää monien aistien kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli makoisaa ja etenkin oli nopeaa kotiinpaluupuuhien keskellä. :)

      Poista