Noutopizzaa Bourgesissa

Tänään siirryimme Gienistä Bourgesiin, välimatkaa näiden kahden kaupungin välillä on vain noin 70 km. Leikimme aamulla, että jossain on kruunajaiset (Charlesin kruunajaisista asti meillä on ollut "tapana", että aina, kun on jossain kruunajaiset, meillä on siivouspäivä CampaAdriassa) ja siivosimme auton ennen liikkeelle lähtöä. 

Poikkesimme matkalla katsomaan muutamia kirkkoja, niistä kahdessa oli myös Jeanne d'Arcin patsas ja/tai lasimaalaus. Kävimme myös yhdessä antiikkikaupassa, sillä olemme etsineet pientä Jeanne-patsasta (metallista tai kipsistä tai melkein mitä vain). Tuossa kaupassa oli kyllä tavaraa yllin kyllin, olisi ollut paavia ja Jeesusta, muttei ollut Jeannea. 

Bourges on meille uusi kaupunki, saimme ajatuksen tulla tänne vasta eilen ja varauksen tekeminen leirialueelle onnistui netissä hyvin, vastaus tuli nopeasti. Etsin jo valmiiksi meille paljon katsottavaa, tämä on mielenkiintoinen kaupunki. 

Leirialue on oikein hyvä ja siisti, auto on kovalla sora-alustalla. Saniteetit ovat erinomaiset ja muutenkin on mainiota. Wifiä ei ole, se on ainoa keksimäni miinus ja itseasiassa toinen on se, ettei ole leipäpalvelua tähän aikaan kautta, mutta lähimpään leipäkauppaan on vain lyhyt matka. 

Aloimme katsastella jossain vaiheessa iltapäivää, että aika karhean näköisiä pakettiautoja ja retkipakuja alkaa saapua ja niissä ihmisiä, jotka eivät näytä niin tavanomaisilta karavaanareilta. Muutama keski-iän ylittänyt punkkarin näkyi. Pienellä netinselauksella selvisi, että Bourgesissa on juuri meneillään festarit, joilla esiintyy monen monta bändiä, joista emme ole koskaan kuulleetkaan. Leirialuekin tuli täyteen. 

Päivän italialaisruoaksi lasketaan leirialueen ulkopuolella seisovasta autosta ostetut pizzat, joissa ei ollut valittamisen aihetta. Myös koko oli sopiva, jaksoimme syödä kummatkin pizzat loppuun yhdellä istumalla. Huomiselle on sitten taas tiedossa itsetehtyä italialaisruokaa. 

Giro d'Italian seitsemäs etappi oli jo oikea vuorietappi eikä siellä Italiassakaan mitenkään liian lämmintä ollut. Maalialueella taisi olla 8 astetta. Jonas Vingegaard voitti etapin, muttei vie saanut pinkkiä paitaa. Afonso Eulálio sinnitteli vielä kokonaiskilpailun kärjessä ja hänellä on reilun kolmen minuutin kaula toiseksi nousseeseen Jonas Vingegaardiin. 

Ricottapannukakut

Onpa tänään satanut monta kertaa, joka välissä on aurinko paistanut iloisesti ja on tuntunut siltä, että nyt se sää siitä selkenee. Mutta ei, kohta taas ropisee. Olemme ehtineet tehdä sateisen väleissä monta juttua, tiskata, tyhjentää kemssa ja pakata tavaroita takatalliin huomista lähtöä varten. Aterian tein meille sisällä, sillä on ollut niin viileää (+8°C), ettei ole tehnyt mieli kokkailla ulkona. 

Päivällinen oli puolivalmisteiden kavalkadi eikä siitä sen enempää, mutta jälkiruoka toteutti Italia-teemaa ainakin siltä osin, että siihen meni ricottaa. Tein tämänkin omasta tai asiakkaan päästä, sillä halusin käyttää sekä valmista pannukakkutaikinajauhetta, että ricottaa. Minulla oli myös ensimmäistä kertaa käytössä pieni pannukakkupannu (siis sähköinen miniparila, jolla voi paistaa yhden pannukakun kerrallaan ja mitä muutakin nyt keksin sillä paistaa) ja se toimi oikein hyvin. 

Ricottapannukakut (5 kpl)

• 175 g alankohollantilaista pannukakkujauhetta (tästä pitäisi tulla 8 pannukakkua ohuemmasta taikinasta kuin tämä minun sovellukseni)
• 200 g ricottaa 
• 1 kananmuna
• 1 dl vettä
• 0,25 tl kanelia
• 0,25 tl jauhettua vaniljaa
• 2 rkl ruokaöljyä
• 1 rkl voita paistamiseen

Sekoitin taikinan niin, että kumosin kulhoon pannukakkujauheen ja lusikoin päälle ricottaa, lisäsin kananmunan, öljyn ja vettä sen verran, että taikinasta tuli sekoittaessa tasaista, mutta melko paksua. Maustoin vielä kanellilla ja vaniljajauheella. Valmisjauheessa oli jo suolaa, sokeria ja leivinjauhetta. 

Upouusi pannukakkukoneeni on yksinkertainen kuten minäkin, töpseli vaan pistorasiaan ja laite on päällä. Annoin sen kuumentua hetkisen ja sutaisin sen paistopinnoille pikkuisen voita ja lusikoin pannulle taikinaa melko paljon. Kansi kiinni ja noin kolmessa minuutissa pannukakku oli paistunut yhtä aikaa molemmilta puolilta. Paistoin ensin kaksi pannukakkua ja koesöimme ne marjojen ja vaahterasiirapin kanssa. Koska siihen pystyimme paistoin lopunkin taikinasta ja söimme kaikki viisi pannukakkua. 

Neljäkin olisi riittänyt ja todenpuhuen kyllä kaksikin, yksi kummallekin. Ensi kerralla otan summissa puolet taikinajauheessa ja paistan yhden kummallekin, ei se varmaan kananmunaa edes tarvisi eikä edes ricottaa, mutta olihan se nyt joustettava Giron tähden. Pitkästä aikaa muista lisätä pannukakkuaiheisen postauksen niille varattulle yläreunan välilehdelle. 

Giro d'Italian kuudes etappi oli taas melkoista tapahtumien sumaa, sää ei ollut paras mahdollinen ja kaatumisia ja kolareita tapahtui. Katsoimme lopusta sen aikaa, kun ostonettimme riitti ja loput omista gigoista. Päivän nopein oli Davide Ballerini, voiko ihmisellä olla kauniimpaa nimeä, kysyn vaan? Eilen pinkin paidan saanut Afonso Eulalio jatkaa samassa värissä huomennakin. 

Valkoista parsaa ja kananmunaa

Näin keväällä meillä on ollut tapana kerran syödä valkoista parsaa, mieluiten Saksassa. Nyt taisimme olla vähän liian aikaisin liikkeellä tai sitten emme vain osuneet sopivassa paikassa ravintolaan, jossa tätä keväistä herkkua olisi ollut tarjolla. Oikeastaan minä en niin hirveästi perusta valkoisesta parsasta, mutta Antti pitää siitä kovasti. 

Tänään kävimme aamulla Gienin keskiviikkomarkkinoilla ja siellä oli eräällä myyjällä irtomyynnissä kohtuullisen kokoisia valkoisia parsoja, monilla oli jättisuuria, etten millään arvellut niiden olevan enää hyvää syötävää. 

Sain mielestäni aukottomasti ilmaistua, että haluan puoli kiloa parsaa ja myyjä vähän ihmetteli kollegalle, että mitä tuollaisesta kipenestä muka saa aikaan ja lappoi vielä kaksi kourallista lisää parsoja. Rahasti kyllä vain siitä puolesta kilosta. Saimme myös maistiaisia hedelmistä ja kohtuullista tuputusta niidenkin ostamiseen.

Etsin ohjetta italialaiseen tapaan valmistaa valkoista parsaa ja löysinkin tälläisen, parsaa Veneton alueen tapaan. Se on aivan yksinkertainen ja siksi todella sopiva retkiolosuhteisiin. 

Valkoista parsaa ja kananmunaa Veneton tapaan

• niin monta parsaa syöjää kohti kuin arvelet menevän
• vettä keittämiseen
• 2 kananmunaa
• oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria
• hieman ohutta kinkkua (koska sitä oli ja piti käyttää pois)

Kuorin parsoja kevyesti nupun alapuolelta ja katkaisin leikkuupäästä vähän pois, että ne mahtuivat kattilaan kypsymään. Keitin ne  niin, että sidoin parsat nauhalla nippuun ja nostin nipun pystyyn pieneen maitokattilaan. Nuput jäivät kiehuvan veden yläpuolelle. Kypsyminen kesti noin 8 minuuttia, nämä olivat melko pian noston jälkeen ostettuja ja ohuenpuoleisia. 

Samaan aikaan keitin kaksi kananmunaa ja jäähdytin ne kylmässä vedessä. Ranskalaiset kananmunat ovat aina olleet todella hyviä hintaluokasta riippumatta. Todella kovakuorisia, joten niiden rikkominen raakana on vähän vaativaa välillä, kun ei meinaa uskaltaa kopauttaa riittävästi. 

Irrotin kumilangan kypsistä parsoista ja asettelin ne lautasille. Lurittelin päälle yrttimaustettua oliiviöljyä ja kiepautin pienille kerille ohutta kinkkua päälle. Leikkasin kanamunat lohkoihin ja asettelin annoksille. Pinnalle vielä ripaus suolaa ja paljon pippuria. 

Giro d'Italian etappi alkoi jo päivällä ja sillä oli mittaa 203 km. Tätä etappia saattoi jo luonnehtia vuorietapiksi tai ainakin hyvin mäkiseksi. Ehdimme katsoa etappia siihen asti, että kärjellä oli viisi kilometriä maaliin. Sitten meidän piti lähteä illan kulttuuririentoon. Palattuamme katsoimme viimeiset viisi kilometriä ja siinä olikin sitten tapahtumia yllin kyllin. Hatkakaksikko kaatuili liukkaalla tiellä ja toinen heistä vielä ajoi aika lopussa risteyksestä harhaankin ja näytti, että nyt voitto on varmistettu. Mitä vielä, Igor Arrieta lopulta ajoi kuitenkin ensimmäisenä maaliin ja toiseksi tuli Afonso Eulalio ja hän sai pinkin paidan ja johtaa kokonaiskilpailua. 

Mikään talli ei aja tällä pyörällä, vaikka väri onkin asianmukainen

Nopea tähdenlentopasta

Tänään Giro d'Italia jatkui neljännellä etapilla. Meillä oli nopeana ruokana eiliseltä lepopäivän aterialta jääneistä tähteistä tehty pasta-ateria. 

Lohi-katkarapupasta kahdelle

• 2,5 dl kuivaa pastaa
• vettä ja suolaa pastan keittämiseen
• noin 30-40 g kylmäsavulohta
• noin 15 kypsää katkarapua
• 8 minimozzarellapalloa
• suolaa ja pippuria
• tuoretta tilliä

Keitin pastan kypsäksi ja kaadoin veden kattilasta. Lisäsin kuumaan pastaan silputun lohen ja katkaravut, mozzarellapallot ja paljon tuoretta tilliä. Maustoin vielä suolalla ja pippurilla. Oikein hyvin maistui pikainen ateria aineksista, joita meillä oli vain vähän jäljellä, mutta eivätpä ehtineet mennä huonoiksi. 

Neljäs etappi Girolla päättyi taas ennen kuin ehdimme lähetyksen pariin. Katsoimme tallenteelta 35 viimeistä kilometriä. Voittajaksi ajoi UAE-tallin Jhonatan Narvaez ja kokonaiskilpailun johtoon nousi Giulio Ciccone. Jonas Vingegaard on sijalla 11. 

Gnocchit pinaatin kanssa

Koska reissutalouteen tuli hankittua suuri pussi pinaattia, sitähän sitten söimme eilenkin. Laahaan yhä yhden päivän perässä postauksissa, mutta uskon pääseväni siihen vaiheeseen, että postaan ruokaa sinä päivänä, kun sitä on oikeastikin syöty. 

Koska olemme reissuolosuhteissa, sallin itselleni välillä pientä oikaisua kokkailuissa, puolivalmisteita tai jopa noutoruokaa ja oikeastaan sallin sen itselleni aina. Miksen sallisi?

Tässä postauksessa on ruokana kaupasta ostettuja gnoccheja ja sitä iänikuista pinaattia, johon emme vielä ole kyllästyneet, eikä kyllä paidan hihatkaan kiristä, joten ylivoimakkuuteen emme varmaankaan ole päätymässä tuon 400 g pinaattipussin myötä. Tähän ruokaan ei ole mitään erityistä lähdettä, vaan tein omasta tai asiakkaan päästä. 

Gnocchit pinaatin kanssa

• 380 g pakkaus valmiita gnoccheja (oli kolmen hengen annos ja kieltämättä vähän liikaa meille)
• 2 rkl oliiviöljyä
• 3-4 kourallista tuoretta pinaattia
• suolaa ja pippuria
• raastettua parmesaania (unohdin/olin älyämättä)

Kuumensin pannulla oliiviöljyä ja paistelin siinä hissuksiin gnoccheja noin 10 minuuttia, samaan aikaan Antti grillasi kaksi kanavarrasta, jotka ostimme ö-ö-menetelmällä. Kun gnocchit olivat lievästi ruskettuneita, lisäsin pinaatit pannulle ja sekoittelin. 

Aika nopeasti pinaatit kutistuivat hyvin pieniksi. Maustoin sivukkeen suolalla ja pippurilla. Nyt sitten muistan, että tähänkin olisi ollut kiva raastaa vähän parmesaania, mutten muistanut sillä hetkellä. Annoksissa oli myös kanavartaiden lisäksi grillattua uudensadon sipulia, se on kuin suklaata suussa! Ei silleen suklaasuklaasti, mutta tosi hyvää.

Giro d'Italian viimeinen Bulgarian etappi oli ajettu, kun palasimme päivän nähtävyyskierrokselta. Odotimme sateen taukoamista, mutta eihän se tauonnut ennen kuin olimme palanneet kävelyretkeltämme. Varusteet kuivumaan ja katsomaan etapin loppukilometrejä. Voittajaksi ajoi ensimmäisen etapin voittanut Paul Magnier. Se on jänskä juttu, että kun suurten kisojen voittoihin pääsee makuun, niin niitä sitten tulee kohta lisää. Kokonaiskilpailua johtaa Guillermo Silva edelleen ja Jonas Vingegaard on sijalla 19., mutta vain 10 sekuntia johtavaa jäljessä. Tänään ja huomenna kisa siirtyy Italiaan ja meillä on vapaapäivä Italiasta. 

Mekin siirrymme hieman lännemmäs, tuttuun Gieniin. Olemme olleet siellä laskujeni mukaan ainakin toisen kerran. Pian pääsen ajantasalle kokkauksissa niin, että postaan tuoreita ruokia, tämän päivän oikein hyvä runsaasti pinaattia sisältänyt päivällinen on jo tehty, kuvattu, syöty ja tiskattu. 

Pinaatti-kanapastaa koska pinaattia on niin paljon

Tämän ruoan söimme eilen, mutta sen kanssa meni niin myöhään, että käytin eilisen postaukseen aiemmin tehdyn ruoan. Ei kai tästä tule mitään ikäviä seurauksia? Ja miksi pinaattia oli  niin paljon ja on yhä? Pyysin kaupasta aurinkokuivattua tomaattia ja niin pienen pakkauksen pinaattia kuin kaupasta löytyisi. 400 g pussi oli pienin ja kun kyseessä on pinaatti se on ISO pussi. Käytin ruokaan kolme suurta kourallista pinaattia, mutta sehän tunnetusti kutistuu olemattomiin, olisin voinut käyttää neljä tai viisikin kourallista. Joka tapauksessa pinaattia on yhä paljon jäljellä, siitä käytettiin jo toiseenkin ateriaan paljon, mutta yhä sitä vain riittää. Koitamme säilyttää sen parhaalla mahdollisella tavalla ja syödä sitä ahkerasti, ettei paljon menisi hukkaan. Kotioloissa kuivaisin ylimääräiset tai pakastaisin mysiytettynä, mutta reissuolosuhteissa ne keinot eivät ole käytössä. 

On tässä sekin huoli vielä, että koska uskomme lapsuudesta asti meille tuputettua käsitystä, että pinaatti tekee ihmisestä vahvan, niin voi olla, että meistä tulee nyt liian vahvoja. Täytyy siis olla varovainen, jos alkavat hihat kiristää ja CampaAdrian oven saranat kärsiä liian suurista voimista ovea avatessa. 

Ohje eilisen päivän ruokaan on peräisin täältä. Se on yksi pisimmistä postauksista suurimmalla kuvamäärällä mihin olen osunut, eikä itse ohjekaan ollut lyhyt. Minä oikaisin muutamassa kohtaa enkä esimerkiksi laittanut ruokaan lainkaan niin paljon vettä (en laittanut yhtään) sillä en ymmärtänyt mikä sen funktio oli, eikä sitä mainuttu ainesluettelossa tai olin puusilmä. Mutta tämä on pastaruoka, joten saa käydä italialaisesta päivällisestä! En myöskään käyttänyt vehnäjauhoja ollenkaan kastikkeen sakeuttamiseen, se taas johtuu siitä, että minulla on mukana vain vähän vehnäjauhoja ja niille on jo käyttötarkoitus tiedossa. Seuraavalla tavalla ja aineista ruoan tein. 

Pinaatti-kanapasta kahdelle

• 1 rkl oliiviöljyä (olisin voinut käyttää aurinkokuivattujen tomaattien öljyä, mutten TAJUNNUT)
• 1 rkl voita
• 200 g broilerin sisäfileitä suupaloiksi leikattuina
• 2 kevätsipulia silputtuna
• 4 palaa aurinkokuivattua tomaattia paloiksi leikattuna
• suolaa ja pippuria
• kuivattua välimerellistä yrttiseosta (en rehellisesti sanottuna muista mitä siinä on, tein sitä talvella kuivurilla)
• 1 dl kermaa
• 3 suurta kourallista pinaattia
• spagettia kahdelle (etusormen ja peukalon muodostamaan ympyrään sopiva määrä, 4 minuutin kypsymisajalla, ettei mene kaasua paljon) 
• vettä ja suolaa pastan keittämiseen
• raastettua parmesaania
• tuoretta basilikaa

Maustoin broileripalat suolalla ja pippurilla. Kuumensin pannulla tilkan oliiviöljyä ja paistoin siinä hetkisen sipulia ja aurinkokuivattua tomaattia. 

Lisäsin mukaan voin ja kun sekin oli kuumentunut, kumosin pintamaustetut broileripalat pannulle. Paistelin noin viisi minuuttia koko ajan käännellen. Seuraavaksi laitoin pannulle pinaatit ja nehän mysiytyivät ihan hetkessä, olisi voinut laittaa enemmänkin. Ripottelin pannulle yrttiseosta. Kaadoin mukaan kermaa ja sekoittelin ja jätin kastikkeen kypsymään kannen alle pienellä liekillä.

Toisella kaasukeittimellä kiehui suolattua vettä ja kun arvelin, että kastike olisi pian valmis, laitoin pikaspagetit kypsymään. Kun ne olivat sopivan kypsiä, kumosin pastat pannulle ja sekoitin kastikkeeseen. Hieman pippuria ja suolaa, basilikan lehtiä, raastettua parmesaania ja annokset olivat valmiit. Oli muuten erittäin hyvä pastaruoka! Vaikka itse kehunkin, aurinkokuituista tomaateista tuli hyvää syvää makua ja pinaatti nyt on aina hyvää. 

Giro d'Italian toinen etappi Bulgariassa ajettiin jo aamupäivältä alkaen emmekä oman siirtymäpäivämme vuoksi ehtineet sitä katsoa reaaliajassa. Kun tämän päivän päivällinen (jonka postaan huomenna) oli syöty ja tiskit tiskattu katsoimme loppuosaa kisasta. Guillermo Silva voitti ja siirtyi kokonaiskilpailun johtoon myös. Giron sivuja ei voi kiitellä, piti kaivella tietoja muiltakin sivuilta. Mikäli ymmärsimme oikein, Jonas Vingegaard on sijalla 15. Katsoimme lopusta vain noin 20 km ja juuri sitä ennen oli tapahtunut paha kolari, mutta keskeyttämään joutuneista ei ole tietoja Giron sivuilla, enpä  kyllä olettanut, että olisikaan. 

Kesäkurpitsaa ja kananmunaa CampaSimpukan 15-vuotissynttärinä

CampaSimpukka täytti eilen 7.5.2026 15 vuotta. Tänään alkaa blogin 16. italialainen ruokahaaste, kun Giro d'Italia starttaa Bulgariasta. Siellä ajetaan kolme ensimmäistä etappia ja sen jälkeen kisa siirtyy Italian maaperälle. 

Olemme olleet jo kuukauden verran reissulla, jonka nimi on nokkelasti CampaReissu2026, olen laittanut siitä jonkun verran instagramiin, mutten niin paljon kuin aiempina reissuvuosina. Tällä hetkellä olemme Ranskan itäosassa, suunta on kohti länttä ja merta. Ruokatalous on vielä asettumatta kunnolla Italiaan, joten postaan erään jo alkuvuodesta tekemäni ruoan, jonka silloin säästin reissussa käytettäväksi. 

Kyseessä on oikein mukava aamiaisruoka, jonka ohje on täältä. 

Paistetut kananmunat ja kesäkurpitsaa kahdelle

• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 rkl voita/eleplantia
• 2 kananmunaa
• puolikas pienehköstä kesäkurpitsasta ohuiksi viipaleiksi leikattuna
• muutama iso kapris
• 3 suikeroa sardellia (joka on englanniksi anchovy, joka ei ole sama asia kuin anjovis suomeksi) silputtuna
• 1 kevätsipuli silputtuna
• tuoreita fenkolin hapsuja (niitä tillin näköisiä, meillä oli vain basilikaa tuolloin)
• suolaa ja pippuria
• leipää rapeaksi paahdettuna

Kuumenna oliiviöljyä ja voita pannulla ja levittele kesäkurpitsakiekot pannulle. Lisää sardellisilppu ja sekoittele. Paista noin 10 minuuttia. Lisää kaprikset ja kananmunat pannulle kesäkurpitsoiden päälle  paista haluamaasi kypsyyteen. Lisää pinnalle kapriksia, silputtia kevätsipuliaa ja tuoretta yrttiä ja mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoa paahdetun leivän kanssa. 

Tämä oli sopiva annos kahdelle, alkuperäisohjeessa laitettiin kaksi kananmunaa syöjää kohden. Riippuhan se tietysti kananmunien koostakin riittääkö yksi vai kaksi. Mutta leivän kanssa yksi oli juuri sopivasti. Sardelli tuo melko hyvin suolaa ruokaa, joten suolan lisäämisen kanssa kannattaa olla varovainen. 

Giro d'Italia alkoi, kuten sanottu tänä vuonna Bulgariasta. Mustanmeren rannalla ajettu etappi oli 147 km mittainen ja tasainen. Katselin aamulla joukkueita ja ajajalistoja eikä siellä kovin montaa tuttua nimeä ollut.  Tadej Pogacar ei osallistu tämän vuoden Giroon, mutta Jonas Vingegard ja saman tallin Sepp Kuss ovat mukana, voisin oikeastaan jo lukita jomman kumman voittajaksi, vaikka Seppin tällä kertaa. 

Leirialueen wifi toimi yllättävän hyvin, saimme sillä katsottua lähetystä ihan hyvin, täällä ei ole juuri ketään muuta ja ne vähätkin ihmiset ovat jossain käymässä, niin emme syö muitten nettiä. Oli kiva kuunnella Peter Selinin ja Christian Selinin selostusta ja samalla kokkailla ulkona. Tein kuin teinkin tänään kokonaan italialaisen ruoan, mutta postaan sen huomenna matkapäivänä. 

Ensimmäisen etapin nopein oli nuori Paul Magnier, ymmärtääkseni tämä oli hänen grand tour-debyyttinsä ja voitto siitä maistuu varmasti makoisalta. Harmittavasti aivan lopussa oli kolari, johon katkesi suurimman osan matka. Toki se tapahtui niin lähellä maalia, että he saavat saman ajan kuin se osa porukkaa, jotka ehtivät kolarin alta pois. Loppusuora oli tehty kyllä amatöörimäisen kapeaksi, mutta toisaalta reitin piirteet ovat kyllä kaikilla tiedossa etukäteen. Aika usein näin käy suurten ympäriajojen alkuetapeilla, hermostuneisuutta on ilmassa ja mukana joukkueita, joitten ajajat eivät ole niin kokeneita. Toivottavasti kukaan ei loukkaantunut pahasti, vaan kaikki pystyvät kömpimään maaliin asti ja jatkamaan kisaa huomenna. 

On taas vitsikästä miten vaikeaa on löytää Giron sivuilta tuloksia. Maaliin on tultu jo aikaa sitten, mutta vielä en ole onnistunut löytämään kuin voittajan nimen. Giron sivut ovat kyllä kaikista kolmesta ympäriajosta aina ne voittajat huonoudessaan, joka vuosi ne ovat uudella tapaa surkeat. Ehkä kisan edetessä asiat alkavat löytyä, mutta sitten kisa jo loppuukin. 

Tulevina päivinä siirryn sitten kunnolla tekemään italialaisia ruokia päivittäin tai sitten ostamme jotain valmista ravintoloista tai kaupoista, jollei ole aikaa tai intoa itse kokkailla. 

Kuhakiekot

CampaSimpukassa ei ole tainnut koskaan olla näin pitkää postaustaukoa, viimeksi postasin sipulinkeittoa marraskuussa. Suurimmaksi osaksi se johtuu siitä, että olen ollut reippaasti kokkaushunnigolla, tehnyt vain niitä iänikuisia samoja ruokia, joissa ei ole ollut mitään postaamista. Toiseksi olen ollut myös hieman maailmantuskassa, jonka pääasiallisin lähde ei olekaan enää idässä vaan lännessä, eivätkä aivoni meinaa tätä käsittää. Että hulluinta meno on juuri rapakon takana, vaikkei se hyvää tietenkään ole idässäkään. Luen liikaa uutisia ja somea, pitäisi tehdä sama itse-ehtoinen ruutuajan rajoittaminen kuin tein koronan pahimpaan aikaan. 

No mutta eilen tein kivaa ruokaa ja joka näytti myös nätiltä ja siinähän sitä olikin jo aineksia postaukseen. Ja kun vielä raaka-aineena oli kotimaista kalaa, niin kyllä kelpaa. Antti kävi kaupoilla ja toi kuhafileitä, joilla ei tällä kertaa ollut aivan hulvaton hinta. Aiempi suunnitelmani spamricesta siirtyi tuonnemmas. 

Kuhakiekot

• 2 nahatonta kuhafileetä (yhteensä 400 g)
• suolaa
• valkopippuria
• kuivattua ja tuoretta tilliä
• 1 rkl sitruunamehua
• 1 rkl Eleplant"voita"

Fileet olivat muuten siististi käsiteltyjä, mutta keskellä on se kohta missä on pieniä teräviä ruotoja. Niitä jo alkaa pinseteillä kiskoa, menee koko kalapala raadellun näköiseksi, joten leikkasin fileet pitkittäin keskikohdan molemmilta puolilta ja keskikohta ruotoineen päätyi kompostiin. 

Maustoin nämä neljä viipaletta (kaksi vähän leveämpää ja kaksi vähän kapeampaa) suolalla, valkopippurilla ja kuivatulla tillillä. Lurittelin vielä hieman sitruunamehua päälle. Kieritin sitten viipaleet leveämmästä päästä alkaen kiekolle ja kiinnitin ne jokaisen kahdelle ristikkäin pistetyllä cocktailtikulla, etteivät ne aukeaisi kypsennyksen aikana. 

Sulatin lusikallisen Eleplantvoita pannulla ja nostin kiekot paistumaan noin viideksi minuutiksi. Tulin sitten ajatelleeksi, ettei kiekkoja voi käännellä pannulla, etteivät ne hajoa enkä saisi niihin kannen alla kaunista paistopintaa. Minulla oli samaan aikaan airfryerissä 200 asteessa paistumassa kaksi Lidlin perunapaistosta (sellaisia neljän pakkauksissa myytäviä, esim emmentalilla ryyditettyjä, tai tomaatilla yms). Kaadoin paistinpannulle jääneet tekovoin loput kiekkojen päälle ja nostin ne  airfryeriin kypsymään loppuun ja se tapahtuikin aika nopeasti, mittasin sisälämpötilaa ja kun se oli 63 päättelin kiekkojen olevan kypsiä. Niin ne olivatkin. Muistin ottaa cocktailtikut pois ennen syömistä. 

Muuten lautasilla oli herneitä, höyrytettyä porkkanaa ja tilli-kermaviilikastiketta. Kuha oli juuri sopivan kypsää, ei olisi haitannut vielä ripaus suolaa, mutta kai sitä tulee tarpeeksi muutenkin. 

On tässä elämässä kuulkaa jotain muutakin muuttunut, nimittäin sellainen asia, että meillä käytetään nykyään myös valkopippuria. Vuosikausia olin ihan sitä mieltä, että valkopippuri on saatanasta eikä se sovi mihinkään ruokaan. Tätä mieltä olin valkopippurista vuonna 2017. Joku aika sitten tulin vahingossa ostaneeksi sitä purkin (ei varmaan ollut toinen uusi asia, eli silmälasit päässä) ja niin meillä sitten oli valkopippuria. Nykyään käytän sitä aivan kasuaalisti eikä ole mitään saatanallista tapahtunut.