Meillä ei syödä kovin usein jälkiruokia, tai sen virkaa toimittaa kuppi hyvää kahvia ja pieni suklaapala. Tämän kolmiosaisen ruokahaasteen aikana olemme kuitenkin syöneet jälkiruokia tavallista enemmän. Joko siksi, että on ollut runsaasti aikaa kokkaamiseen tai sitten sitä on ollut liian vähän, ruokahaasteeseen käytetty aika on riittänyt vain johonkin nopeaan jälkiruokaan. Eilen oli pyöräilyssä vapaapäivä, mekin pidimme Espanja-vapaata aina iltaan asti, jolloin hermoni petti ja sittenkin valmistin jälkiruokaa. Sen valmistuminen ottikin sitten aikaa niin, ettei valmista ollut vielä nukkumaan mennessänikään.
Ranska-viikkojen aikaan valmistin creme bruleeta ja nyt oli tarkoitus valmistaa sen eteläistä serkkua, Crema Catalanaa. Etsin ohjeita useista lähteistä ja päädyin käyttämään tätä. En tiedä missä meni vikaan, mutta ainakaan paistumisaika ei riittänyt alkuunkaan. Paistoin puddinkeja kaikkiaan varmaan kaksi tuntia eivätkä ne silloinkaan olleet vielä toivotun tanakoita. Siinä vaiheessa kuitenkin päätin, että menköön syteen tai saveen, jälkkärit siirtyvät nyt kylmään hyytymään. Näin koko yön unia vanukkaista, siitä miten pistän lusikkani kuppiin toiveikkaana, mutten saanut selkoa onnistuivatko univanukkaani vai eivät.
Aamulla tuotos oli kyllä ainakin pinnasta hyytynyt ja ihan kauniin näköinen, mutta vasta pinnan karamelisoinnin ja lusikanupotuksen jälkeen voi sanoa, miten tässä loppujen lopuksi kävi! Etukäteislohdutin itseäni Delia Smithin viisaudella, että vaikka ruokalaji pettäisi joltain osin, vaikka ulkonäön tai rakenteen osalta, se luultavimmin maistuu hyvältä, koska se on tehty hyvistä raaka-aineista. Joitakin rakenteellisia romahduksia on kyllä vaikea painaa villasella, juoksettunut tai vetelä vanukas...
No nyt on herkku syöty, sen rakenne oli pehmeän kermainen ja appelsiinin maku oli vieno ja hienovarainen. Onneksi jaksoin illalla paistaa vanukkaita pitkään ja hartaasti. Tutkin vielä useita ohjeita siltä varalta, että onko tapana käyttää vesihaudetta nopeuttamaan ja lempeyttämään kypsymistä, mutten ainakaan äkkiseltään törmännyt sellaiseen neuvoon. Toisekseen espanjalaisvuokieni pohja on lasittamaton, joten en tiedä kuinka ne tykkäisivätkään uiskennella kuumassa vedessä pitkään. Ehkeivät olisi moksiskaan. Käänteisjälkiruokaseurani (päivällinen siis syömättä vielä) mietti ankarasti olisiko tämä suosikki ohitse ranskalaisversion.
Mulla kävi vähän samalla tavalla ihan creme bruleen kanssa. Tosin, se jäi sitten kyllä liemeväksi. Olipahan hyvä, kermainen liemi. Mutta jäihän se kaivelemaan, tosin en ole uskaltanut vielä ottaa revanssia aiheesta.
VastaaPoistaTusla: yleensä ensimmäinen kerta onnistuu mainiosti, mutta toisella kertaa sitten lässähtää:)) Ja se on juuri se kerta, kun pitäisi tehdä vaikutus tai on juhlat...
VastaaPoistaHerkkupeppu ilmoittautuu - meillä on jälkkäriä joka päivä...
VastaaPoistaEmme ole Crema Catalanaa tehneet, mutta sen sukulaisia kyllä. Olemme aina hyydyttäneet vanukkaat vesihauteessa, esimerkiksi
Petits pots de Crème. Noita paistetaan puolisen tuntia 140 asteessa.
luimupupu: pitää minunkin kokeilla tuota vesihaudetta ja vähän korkeampaa lämpötilaa. Se vesi varmaan suojelee vanukasta kuivumasta, vaikka lämpöä on enemmän?
VastaaPoistaVesihaude kypsyttää hellävaraisesti ja tosiaan suojelee vanukasta liian nopealta kypsymiseltä ja korkealta lämmöltä vaikka uunin lämpötila on korkeampi. Me olemme laittaneet vanukaskupit suureen, tukevaan uunivuokaan, jossa on vettä.
VastaaPoistaCreme catalana tai brulee ei ole joo niin helppo juttu kuin ohjeista voisi luulla. Oma kokemus on, että tuo lämpötila on aika uunikohtainen juttu. Itse oon joutunut lisäämään reseptien asteisiin sellaiset 20 astetta, että oon saanut hyytymään annetussa ajassa. Toisaalta sekään ei ole hyvä, jos liikaa hyytyy, pitää vähän tutista.
VastaaPoistaSitten kun saa cremen sopivasti hyytymään, niin homma on helppo vielä pilata sokerikuorrutuksen kanssa. Ainakin itsellä siitä tuppaa tulemaan liian paksu tai jotenkin muuten huono.
Mutta jos ja kun kaikki viimein onnistuu, kyllä on hyvää!