Paellaa ja seinäjyrkkää mäkeä

Aurinkoinen sää tuli tilattuna, tänään oli aikomus valmistaa ensimmäistä kertaa paellaa. Luin siitä kirjoista ja netistä sieltä täältä vinkkien toivossa ja keräilin tarpeita pakastimeen ja jääkaappiin, riisin ostin jo heinäkuussa Oulusta blogipiknik-reissulta. Tämän otin siis käänteiskevyesti, odotuksia oli kerätty keskikokoisen matalapaineen verran. Niinpä ainekset kolossaaliseen katastrofiinkin olivat olemassa. Mutta aamusta siis hyvin toiveikkaana niistin nenääni (flunssa on taittumassa) ja tuumailin, miten tässä nyt edetään. 

Oikeaa paellapannua meillä ei ollut, mikä on  sinänsä ihme, yleensä minulla on värmeet uusiin kokkauskokeiluihin vuosia ennen kuin uskaltaudun niitä oikeasti ottamaan käyttöön. Muurikkapannu meillä on ollut kauan, mutta erittäin vähällä käytöllä, etenkin kaasugrillin hankkimisen jälkeen. Avotulella kokkailu on jäänyt pahasti alakynteen. Nyt varaston uumenista kaivettiin esille pohjoisen sukulaismiehen sommittelema tulipesä, vanha päältätäytettävän pesukoneen rumpu, josta toinen sivuseinä on rälläköity irti. Tämä soma uuni sitten vaan heitetään palamattomalle alustalle kyljelleen, siinä on nätit puunlisäysluukutkin. Avonaiselle puolelle muurikka päälle ja siinä sitten vain kokkailemaan... Edellisestä kerrasta taisi olla rapiat 15 vuotta, mutta kohtuullisella varmuudella arvelin, että tänäänkin saadaan syömäkelpoista apetta lautasille. 

Näiden Espanja-viikkojen aikana olen ollut kohtuullisen kiitollinen siitä, ettei kyseisen maan ruoan laittamisessa olla niin nokonuukia. Aina voi sanoa, että nooh, kukin tekee tämän kuitenkin niinkuin itse parhaaksi katsoo ja kunhan ripauttaa vähän sahramia tai pimentonia päälle, niin kyllä se siitä. Me emme ole matkustaneet Manner-Espanjassa koskaan, Kanarian reissustakin on niin kauan, että rikos lienee jo vanhentunut (söimme turistiruokaa mistään paikallisesta kiinnostumatta). Niinpä en voi palata makumuistoissani Barcelonaan tai edes Fuengirolaan. Kotimaiset ketjuravintoloiden Espanja-viritykset eivät ole myöskään saaneet minua vakuuttuneeksi, että olisin saanut  syödäkseni hyvää paellaa. Jokseenkin ummikkona tässä on kahlattu. Ei kaikkia, jos yhtäkään, kokkailuistani voi sanoa vaativiksi tai hienostuneiksi espanjalaisen ruoan riemuvoitoiksi. Näin viimeisen viikon kynnyksellä tämä paella-missio oli siis suurinta ja vaativinta, mihin ryhdyin ja työvuorolistaa vilkaisemalla oli helppo päätellä, että ilmeisesti sellaiseksi jäisikin.

Eri puolilla Espanjaa on ilmeisen omat traditionsa paellan valmistamiseen, minä ajattelin lähestyä tätä valencialaiseen tapaan, eli sitä laitetaan mitä satutaan käsiinsä saamaan. Rick Steinin Espanja-sarjassa brittikokki kuljeskeli valencialaisilla riisipelloilla ja kertoili paellan saaneen alkunsa niillä seuduin. Peltotyöläiset laittoivat pannulle mitä oli saatavilla, kania, etanoita, märistä riisipelloista kaivettuja pieniä rapuja, vihanneksia kauden mukaan ja sitä riisiä tietysti. Tästä voi siis päätellä, että keski-suomalainen ruokaperinne on läheistä sukua valencialaiselle, vai kuinka suoriksi mutkia voikaan vetää?  Barcelonan tienoilla paellaan laitetaan chorizoa ja äyriäisiä. Koska en ole vastuussa kokkailujeni autenttisuudesta oikeastaan kenellekään, tunsin suorastaan vapauden tuulahduksen aineksia kootessani.

Hankinnoistani ensimmäinen oli siis riisi, valintani tein yhdellä parhaista tavoista, kauniin pakkauksen mukaan. Espanjantaitoni ollessa vähintäänkin puutteelliset ja perustuvan lähinnä arvaukseen, tulkkasin riisin olevan murcialaista alkuperää, Virgen de la Esperanza-kooperatiivin tuotetta. Riisin lajikekin tuli selväksi, pussiin oli painettu sisällön olevan sataprosenttista calasparra-riisiä. Tähän mennessä siis kaikki hyvin. Mietin jo mitä kivaa säilytän tuossa hauskassa pussissa sen tyhjennettyä. Se on liian pieni käsilaukuksi. Eräs intialainen viiden kilon riisipussi vetoketjuineen ja kantokahvoineen on pitkään ollut jo osa aikuisen naisen eleganssiani. Minulla ei ole silmälasejakaan, joten niillekään en tarvitse koteloa. No, katsotaan sitten, kun riisi on syöty. En muuten aikonut tehdä pienintä missään mainittua annosta paellaa, en törmännyt alle puolen riisikilon ohjeisiin. Taannoisen kuskuskokeiluni ansiosta muistin, että ruokaa tulee ihan julmetusti, jos mitään kuivaa ainesta lapetaan puoli kiloa ja aletaan turvotusoperaatioon. Ihan niin kauan en arvellut meidän neljän haluavan paellaa syödä, joten lähdin liikkeelle neljänneskilon satsista.

Sahramia olen ostanut Eiringiltä tai DeliDelistä , mutta jos varastoni sahramihipuista on päässyt ehtymään, myös markettien maustehyllyjen puolen gramman sahramijauheet ovat kelpuuttuneet keittiööni. 

Chorizoa hankin niinkin eksoottisesta paikasta, kuin Lidlistä. Aiemmassa chorizokokkailussamme meni kaikki Tampereen kauppahallista ostamamme. Rainbow, tuo tunnettu gourmet-tuottaja tarjosi virallista valuuttaamme vastaan käyttöömme muutaman tiikeriravun pyrstön jäisessä muodossa ja Prisman kalatiski luovutti kuusi sinisimpukkaa haltuuni 1,29 euron sijoituksella. Nyt meillä olisi ollut lähes espanjalaista (siis ranskalaista) luomukanaakin pakastimessa, mutta hetkellisesti heikentyneeseen terveydentilaani vedoten ostin kaksi broilerin rintafilettä ja päätin pyytää perhettä kuvittelemaan luut ja nahkat. Kanalientä kaivettiin täpötäyden pakastimen uumenista sulamaan. Tikkakoskelaiset herneet tulisivat edustamaan lähi- ja luomuosuutta ruoassa ja punainen paprika täydentäisi ruoan Espanjan lipun väreihin.

Päivän kääntyessä illan puolelle aloitimme kokkaustoimenpiteet, kuorin tiikeriravut ja poistin niistä suolen. Nyhdin simpukoista parrat ja pesin pinnat puhtaiksi. Silppusin sipulin ja valkosipulin, viipaloin paprikan, samoin kanafileet. Sytytimme pesukoneen palamaan (lue: tulipesään viritettiin maltillinen nuotio). Ratkoin riisipussin auki ja sulatin kanaliemen ja herneet. Kannoimme värmeet  nuotiopaikan läheisyyteen, samoin erilaisia paistinlastoja, kuumuutta kestäviä hanskoja ja öljyjä.

Kun arvelimme tulen olevan sopivan mieto, nostimme muurikan tulelle. Lorotin runsaasti oliiviöljyä pannulle ja laitoin sinne sipulit ja valkosipulit paistumaan. Nehän ottivat ja kärähtivät saman tien. Muurikka piti nostaa sivuun ja kaapia puhtaaksi, pilkkoa uusi sipuli ja valkosipuli ja aloittaa alusta. Pöyhimme hiillosta ja kun se näytti miedommalta (mistä senkin muka tietäisi?) aloitimme alusta ja nyt onnistui paremmin. Paistoin sipulia ja valkosipulia muurikalla, hetken kuluttua lisäsin kanapalat pannulle. Kun kanapalat olivat viittä vaille kypsät, nostin ne sivuun. Lisäsin paprikan pannulle ja lisäsin öljyä hieman, noin puoli desiä. Ripottelin noin 250 g riisiä pannulle ja kuullotin niitä muutamia minuutteja. Kun riisit alkoivat olla läpikuultavia, lisäsin kauhallisen kerrallaan kanalientä, johon olin sekoittanut sahramia. Liemi alkoi samantien imeytyä riisiin ja kiehua mukavasti. Lisäilin lientä pikkuhiljaa ja varovasti tökin riisiä huolestuneesti, eihän minulla ollut aavistustakaan kuinka tässä kävisi.

Riisin kypsyminen otti noin 30 minuuttia, lientä meni kaikkiaan reilu litra ja vähän vettä päälle. Kun riisi alkoi olla melkein kypsää, palautin kanapalat ja lisäsin tiikeriravut ja sinisimpukat pannulle, pukkailin niitä riisin sekaan ja muutamassa minuutissa ravut alkoivat saada kaunista väriä ja simpukatkin aukesivat, sikäli kuin olivat aikeissakaan aueta (kuudesta simpukasta viisi viitsi raottua). Suolaa ja pippuria, sitruunalohkoja ja ruoka oli valmista. Paella onnistui todella hyvin, pohjaan alkoi muodostua lastalla raaputettavaa rapeutta, riisi maistui mahtavasti sahramilta. Simpukoihin ei tullut oikein mitään makua, mutta kyllä ne hotkaisi. Neljän hengen annokseksi neljännesriisikilon satsi riitti juuri ja juuri, teineilläkin oli iso nälkä tänään. Vasta kun viimeisetkin riisinjyvät oli poimittu suihin muistimme, että chorizo unohtui kokonaan! Mutta emme oikeastaan jääneet sitä kaipaamaan. Pitää käyttää Lidlin herkku jonnekin toisaalle.

Vueltassa oli tänään jälleen vuorossa karmea mäkietappi, jossa voimia kysyttiin. Viimeiset kilometrit olivat niin jyrkkiä, ettei niille ollut huoltoautoilla asiaa, moottoripyörillekin teki tiukkaa päästä mäkeä ylös. Juan Jose Cobo Geox-tallista taisteli itsensä ensimmäisenä maaliin ja vei kokonaiskilpailun johtopaikan Bradley Wigginsiltä toisen lepopäivän alla.