Karpalotarteletit

Italiasta ostamani pienet piirakkavuoat ovat tuijotelleet minua reunat rypyssä siitä asti, kun palasimme kotiin, en ole tullut asettaneeksi niitä pois näkyviltä, joten ne eivät antaneet unohtaa itseään, ennen kuin niitä oli kokeiltu. Ne eivät ole sellaisia tartelettivuokia, kuin ohjeissa näkyy, mutta liikuttavan liki, joten sellaisen leipomuksen äärellä siis tänään. Kammenpyörittäjän maastopyörälenkkien saalista, karpaloita oli myös tarkoitus käyttää. Englanninkielisissä ohjeissa puhutaan tarteleteista, mutta suomeksi olen nähnyt muodon tartaletti.

Kesäisten Ranska-kokkausviikkojen jänistysykköseni oli leipurinkerma, siitä luin ensimmäistä kertaa toissakesäisen Glorian Ruoka&Viini-lehden Ranska-numerosta. Silloin ajattelin, että tuota kokeilen ihan pian. No, eikö reilu vuosi ole melkoisen pian? Tai ei järkyttävän kauan kuitenkaan? Kesällä en saanut aikaiseksi kokeilla tämän myös ilmeisesti diplomaattikreeminäkin tunnetun leivonnaistäytteen valmistamista. Tämä lokakuinen sunnuntai sen sijaan oli SE päivä. Ensin piti tietysti löytää se lehti...

Lehtihän löytyi helposti, mutta ehkä juuri siksi otinkin ohjeen Sokerikukkasia-blogista , siellä oli tehty tätä leipurinkermaa. Pidän sanasta tavattomasti, se on jotenkin niin kaunis! Tein puolikkaan annoksen siitä, mitä Sokerikukkasissa oli tehty ja siihen meni:

• 2 dl täysmaitoa
• 0,5 vaniljatankoa siemenineen
• 2 keltuaista
• 40 g sokeria
• 15 g maissitärkkelystä
• 12,5 g (joo joo, siis pieni siivu) voita

Maito kaadetaan paksupohjaiseen kattilaan ja sekaan raaputetaan puolikkaan vaniljatangon sisukset ja tankokin laitetaan maitoon, joka kuumennetaan lähes kiehumispisteeseen. Annetaan jäähtyä vartin verran. Keltuaiset ja sokeri vatkataan vaaleaksi vaahdoksi ja maissitärkkelys sekoitetaan mukaan. Vaniljatanko kalastetaan hieman jäähtyneestä maidosta pois ja kolmaosa maidosta kaadetaan munaseokseen ja sekoitetaan. Tällä tapaa muna ei muutu kokkeliksi, joka helposti tapahtuu, jos se kaadetaan suurempaan määrään kuumaa nestettä. Seos kaadetaan takaisin kattilaan lopun maidon sekaan ja koko ajan vispilällä sekoittaen kuumennetaan uudelleen lähelle kiehumispistettä niin, että kastike sakenee, muttei ala kiehua. (hassusti sanottu, ei sitä vispilällä kuumenneta, mutta ymmärrätte varmaan) Kastike kaadetaan kulhoon ja sen annetaan jäähtyä kymmenen minuuttia, jonka jälkeen mukaan sekoitetaan voinokare. Kastike peitetään kelmulla ja laitetaan viileään paikkaan jäähtymään. Leipurinkerman sanotaan säilyvän viikonkin päivät jääkaapissa ja se notkistetaan vatkaamalla ja vähän lämmittämättä.

Leivospohjien ohjeen otin Umami-blogista, jossa kerrottiin taikinan riittävän 20 tartelettiin. Minun vuokeini ollessa varmaan liian isoja ollakseen oikeita tartelettivuokia taikina riitti hyvin 6 pikkuvuokaan. Taikinaan tuli:

• 150 g pehmeää voita
• 0,5 dl sokeria
• 1 kananmuna
• 3,5 dl vehnäjauhoja

Edelleen sen sähkövatkaimen puuttuessa kokeilin käsivoimiani ja kyllähän se pehmeä voi sokerin kanssa vaahtoutuu, kunhan jaksaa äheltää. Mukaan yksi kananmuna ja jauhoja, joita en laittanut ihan niin paljon, kuin ottamassani ohjeessa, ehkä puolisen desiä vähemmän. Sekoitin tasaiseksi taikinaksi ja laitoin sen jääkaappiin odottamaan siksi aikaa, kun voitelin vuokat pehmeällä voilla. Jauhotetuin käsin jaoin taikinan kuuteen osaan, jotka pyöritin pieniksi palloiksi ja taputtelin vuokiin. Paistoin pohjia 200 asteessa noin 20 minuuttia, hieman pitempään kuin käyttämässäni ohjeessa, johtuen suuremmasta annoskoosta. Kun pohjissa oli kaunis väri, otin ne uunista ja jäähdytin. Jäähtyneet pohjat irtosivat mukavasti vuokista.

Päivällisen jälkeen sekoitin leipurinkermaa hieman, lisäsin siihen puolitoista desiä kermaa vatkattuna ja lusikoin sitä tartelettipohjalle pari lusikallista, päälle ripottelin muutamia lähisuon karpaloita ja oli hyvää! Jos jotain negatiivista pitää ihan hakemalla hakea, niin leipurinkermaa olisi voinut uskaltaa kuumentaa ihan vähän vielä lisää, se jäi aavistuksen juoksevaksi, mutta maussa ei ollut moittimista.