Raviolit ja minä, toinen erä

Minulla on vähän sellaista ongelmaa, että päivä menee joko ihan lötköillessä tai sitten haalin siihen liikaa puuhaa. Olisi parempi tehdä asioita tasaisesti, silloin ei varmaan heräisi sen aktiivisen päivän jälkeen kuin jyrän alle jääneenä. Eilinen suohumppa tuntuu tänään reisissä, selässä ja vatsassa (ilmeisesti siellä on jotain lihaksia, jopa minulla). Ehkä myös liian matalan pöydän ääressä askaroitu ravioli on syynä niskan jäykkyyteen. Mutta vaikka kroppa huutaa armoa, on mieli iloinen, kun jotain on saatu aikaan. 

Keväisten Italia-viikkojen aikana kokeilin pastan tekoa kerran, muut syömämme pastat olivat kaupasta ostettuja. Silloin raviolikokeiluni oli kastia "syötävää, mutta on se ilmoja pidellyt". Tietenkin tällainen riman hipominen jää vähän kaihertamaan ja uusintakierros on paikallaan, mutta vasta kun aikaa on kulunut riittävästi, että ruokaseurakin on ehtinyt unohtaa edellisen "elämyksen". Taannoisen Italian-matkamme tuliaispakettiin kuului paikallisen Tokmannin valikoimien raviolimuotti ja sievä pieni kaulin. Valitsin muottia tuskastuttavan kauan, kokoja ja malleja oli useita. Nyt tiedän, että olisi pitänyt ottaa sellainen, missä oli isommat koloset tai ottaa molemmat, ottaa ne kaikki!

työkoneet homman mukaan

Taikinaohjeen otin Pastanjauhajista, sielläkin oli askaroitu ravioleja. Olin hieman hajamielinen taikinan kanssa, sekoitin sen koneella ja lopetin pyörittämisen pikkuisen aikaisin, aineksista ei ehtinyt muodostua palloa ja se oli melko sitkasta kaavittavaa koneen kulhosta. Jääkaapissa kelmuun käärittynä taikina asettui kyllä mukavan sileäksi palleroksi ja kunhan sain sen kelmusta irti, se oli hyvä työstää käsin loppuun. Olen joskus tuuminut, että pitäisi kokeilla pastakoneen käyttöä joskus ihan ilman, että tahtoisi syödä pastaa. En ole vielä päässyt koneen kanssa sinuiksi, pöljän tuurilla onnistui ensimmäinen kerta, sittemmin olen vähän haparoinut masiinan kanssa. Taikinaan tuli

• 225 g 00-vehnäjauhoja
• 1/4 tl suolaa
• 1/2 tl oliiviöljyä
• 2 kananmunaa
• 4 kananmunan keltuaista

Ainekset taikinakulhoon ja sekoitusta, se ei ole sen kummempaa, jos siis malttaa pyörittää riittävästi. Tutustuin muuten eilen ensimmäistä kertaa elämässäni pilaantuneeseen kananmunaan, itse asiassa kahteen eikä rasia ollut edes aataminaikuinen. Olen aina ollut sitä mieltä, että kananmunat ovat tietysti parhaimmillaan tuoreina, mutta ei sitä päivämäärää tarvitse niin tarkkaan tuijotella. Alan jälleen suosi(tell)a tapaa rikkoa muna kerrallaan kuppiin. 

Taikinan levätessä sekoitin raviolin täytteen.  Siihen tuli

• rasiallinen ricottaa
• kaikki kelvolliset pinaatinlehdet (melkein jäin ilman pinaattia, paleltuu jääkaapissa nopeasti)
• muutama basilikan lehti
• ripaus suolaa ja pippuria

Ryöppäsin pinaatit tilkassa vettä, jäähdytin ja valutin niistä vettä hetken aikaa, silppusin lötkähtäneet lehdet ja basilikan ja sekoitin ne juustoon, maustoin suolalla ja pippurilla.

Edessä oli askarteluosuus. Kiinnitin pastakoneen ruokapöydälle asetetun leivinlaudan reunaan, meillä ei ole keittiössä sopivaa työskentelytasoa, jonka reunaan pastakoneen saisi kiinni. Mikä suunnittelumoka! Tästä pitäisi puhua enemmän, ettei kukaan keittiöremppaaja joutuisi tämän katastrofin kanssa enää tekemisiin! Jauhotin koneen, laudan, rintamukseni ja vähän lattiaa. Jaoin pastataikinan neljään osaan ja parhaani mukaan survoin sitä osina pastakoneen läpi. Voi että se näyttää helpolta, kun sen joku muu tekee. Jokatapauksessa sain aikaan kaksi pitkulaista levyä, joista ensimmäisen nostin kauniin muottini päälle varovaisesti niin, että sain kaulimen pyöreällä päällä hieman painettua kolosten kohdalta ilman, että pastalevy (paljon) rikkoutuisi. Annostelin aivan minimaalisen lusikallisen täytettä kolosiin. Olin unohtaa kostuttaa alempaa pastalevyä raviolipalojen välistä, mutta muistin kuin muistinkin. Nostin toisen levyn päälle ja toivoin parasta. Kaulitsin sievällä pikkukaulimellani ees taas muutamaan kertaan ja kippasin tuotoksen leivinpöydälle, se näytti ihan hyvältä, mutta mikäli kaulimen oli tarkoitus irrottaa raviolipalaset toisistaan, sitä se ei tehnyt. Ehken kaulinnut riittävän rivakasti tai sitten tosiaan on tarkoituskin taikinapyörällä irrotella palat viivoja myöten, kuten teinkin. Taikina oli paikoin aivan tolkuttoman ohutta ja pelkäsin kuinka keittovaiheessa kävisi. Erottelin raviolit toisistaan jauhoiselle alustalle (ei lattialle).

Koska pipertelyintoni oli suoraan käänteisverrannollinen siihen, miten paljon halusin saada syötävää lautasille, hylkäsin ihastuttavan muottini ja otin toisen muotin kehiin. Ostin taannoin kirpparilta pieniä piirakkamuotteja, joilla saisi vaikka millaisia pikkuleivonnaisia aikaan ja Kokkeillaan-blogissa niitä oli käytetty raviolien tekoon ja minä matkimaan! Loput taikinasta kaulin parhaan taitoni mukaan levyiksi, joista otin muotilla pyörylöitä. Muottiin asetetun taikinan palasen päälle sai laitettua hieman runsaamman lusikallisen täytettä ja sitten vaan hampaat yhteen, muotista irtosi nätisti sieviä ravioleja. Kokkeillaan-blogin linkistä työvaiheet näkyvät tyhjentävästi.

Keitin isossa padassa vettä ja suolasin sen. Kaikki pienet raviolit pääsivät ensin pataan ja hyvä vinkki pitää vesi pihdeillä sekoittaen pyörivässä liikkeessä varmistaa sen, ettei yksikään ravioli takerru padan pohjaan vaan jää lillumaan kypsyessään. Pienet raviolit kypsyivät noin kolmessa minuutissa eikä yksikään päästänyt täytettään valumaan veteen. Nostelin kypsät raviolit öljyttyyn lämpövatiin ja kansi kiinni. Isommat raviolit olivat padassa noin 5-6 minuuttia eikä yksi tai kaksi lisää olisi ehkä ollut pahaksi. 

Söimme raviolit salvia-voikastikkeen ja parmesanin kanssa. Kastikkeeseen tuli arviolta 50 g suolatonta voita, jonka sulatin pannulla. Nakkasin sinne paistumaan noin 10 suurta salvian lehteä ja annoin niiden käristyä, siinäkin olisi voinut pieni lisärapeus olla paikallaan, mutta kun se pastankeitto oli justiinsa menossa ja muut kootut selitykset. Puristin voihin vähän sitruunan mehua sekä pienet ripaukset suolaa ja pippuria, sekoitus ja kastike oli valmis. Kuvassa salvian lehdet näyttävät kyllä hieman teloitetuilta, mutta sitä se kuuma voi teettää.

Kannustavahenkinen kotoinen tukijoukkoni oli sitä mieltä, että tällä kertaa onnistuin paljon paremmin ja nämä olivat parhaat kotonasaadut raviolit ikinä! Otin kehut vastaan yhtään enempiä laskutoimituksia tekemättä ja olin tyytyväinen. Seuraavalla kerralla keskityn paremmin taikinan tekoon ja katson pari opetuspätkää pastakoneen käytöstä. Pienistä ravioleista ei tullut otettua annoskuvaa, vaikka ne olivat loppujen lopuksi paremmin onnistuneita.

Tiskejä setviessäni mietin, että olisi kiva tietää kuinka pian oppisi taitavaksi pastantekijäksi, niin että perheen ruokkisi vaivatta ja helposti itsetehdyillä ravioleilla tai cannelonien tekeminen ei olisi kokopäiväpuuhaa. Vaatinee ainakin pari harjoituskertaa vielä ennen kuin voin vaihtaa tunnisteet "työläät ja hitaat" "nopeiksi ja helpoiksi".