Äkkimakiaa baklavaa

Lauantaisen kreikkalaispäivällisen päätti baklava. Tosin pidimme elokuvan mittaisen paussin, se oli aivan välttämätöntä, että saimme pienetkään palat jälkiruokaa uppoamaan.

Koska olin niin verrattoman nokkela viime lauantaina, aloitin baklavan valmistamisen heti aamiaisen jälkeen. Filotaikinapakkaus oli otettu sulamaan jääkaappiin jo edellisenä iltana. Käytin jälkiruokaan niin pientä vuokaa, kuin mahdollista, vuokani on noin 18x18 cm kokoinen metallinen irtopohjavuoka. Viritin siihen leivinpaperisisuksen makeaa kostuketta suitsimaan. Leivonnaisen täytteeseen tuli:

• kourallinen kuorittuja kokonaisia manteleita
• niin monta kuorittua ja suolattua pistaasia, kuin jaksoin nypertää (noin 20 kpl)
• kunnon ripaus jauhettua kanelia
• samanmoinen kardemummaa (unohdin)

Hienonsin mantelit ja pähkinät Bamixin minimyllyllä, seoksesta tuli osin melko hienoa, mutta muutamia sattumia sai jäädä joukkoon. Sekoitin kanelin mukaan.

Kostukesiirappiin tuli:

• 1,5 dl sokeria (käytin vaniljatangon kotipurkista ruokosokeria)
• 1 dl vettä
• iso lusikallinen hunajaa
• muutama kuivattu neilikka

Keittelin kaikkia siirapin aineksia pikkukattilassa noin vartin verran ja jätin liemen jäähtymään.

Leikkasin filotaikinarullan kahteen osaan, mittasin silmämääräisesti, että leikattu rulla on noin käyttämäni vuoan levyinen. Toisen pötkön peittelin visusti jääkaappiin odottamaan myöhempää käyttöä. Olen lukenut monesta paikkaa ja nähnyt tv-ohjelmia, joissa kovasti toitotetaan, kuinka kiire filotaikinan kanssa on, kuinka sitä pitää hyvitellä peittelemällä odottamassa olevaa osaa kostealla pyyhkeellä ja muutenkin olla kovin hopuissaan. Toisen taikinaerän tuomalla kokemuksen rintaäänellä sanon, ettei siinä mikään hengenhätä ole. Eikä filotaikinan käsittely ole ollenkaan vaikeaa, turhaan minäkin sitä 20 vuotta arastelin.

Avasin varovaisesti filotaikinarullan ja levitin taikinakerroskasan leikkuulaudalle rullan mukana olevan muovisuikaleen päälle. Mittasin vielä millintarkasti (NOT) vuoan kokoon nähden sopivan mitan ja katkaisin levyt noin puoleen. Jäljellä oli siis kaksi neljäsosan kokoista levypinoa, puolethan kokonaismäärästä oli jo pakattu pois. Olin jo näppärästi sulattanut noin 1,5 desin verran voita valmiiksi. 

Tarkoitus oli tehdä aina kuuden taikinalevyn paksuinen kerros ennen täytettä, mutta olipa vaikea pysyä laskuissa! No, kerroksia tuli noin kuusi. Eli vuoan pohjalle levy taikinaa, kevyt mutta kattava sipaus sulaa voita pintaan, seuraava kerros, uusi voisipaus (Juu, ei ole laihdutusruokaa, mutta tuskin kukaan sellaista kuvittelikaan?), uusi taikinakerros jne, kunnes tasan kuusi kerrosta oli valmiina. Voitelin päällimmäisenkin kerroksen ja ripottelin sen päälle kolmasosan manteli-pähkinätäytettä. Jälleen kuusi kerrosta taikinalevyjä, voita, täytettä. Täytettä riitti kolmeen kerrokseen, joten taikinakerroksia oli kaikkaan neljä. Taikinalevyistä jäi aivan pieni määrä, käytin päällimmäiseen kerrokseen levyjä hieman limittäin, että sain niitä tukittua reunoille kattamaan koko vuoan. Kaikkein päällimmäinen pintakin sai vielä voisilauksen. Leikkasin terävällä veitsellä päällimmäisen pinnan salmiakkikuvioiseksi, se auttaisi valmiin leivonnaisen annospaloihin leikkaamisessa, sillä pinnasta oli tarkoitus tulla todella rapea.

Paistoin baklavaa uunin keskiosassa 170 asteessa puoli tuntia. Alensin lämpötilaa 150 asteeseen ja paistoin vielä toisen mokoman. Tarkkailin, ettei pinta pääsisi ruskettumaan liikaa. Tunnin paistamisen jälkeen nostin baklavan uunista, siirsin sen leikkuulaudalle ja leikkasin aiempia pintaleikkauksia pitkin paloiksi. Nostin leivonnaisen takaisin vuokaan ja kaadoin jäähtyneen siirapin kauttaaltaan baklavan päälle. Leivonnainen jäähtyi peiteltynä iltaan asti. Siitä tuli ihanan stickiä ja makeaa, pistaasin suolaisuus kutitti kivasti makuhermoja ja filotaikinan rapeus tuntui suussa mukavalta. En kyllä tiedä tahdonko koskaan tehdä enää baklavaa, mutta oli hauska onnistua kerran sen tekemisessä!