Stifadoa yli oman tarpeen

Minusta sana stifado kuulostaa hyvin kiintoisalta, ruokaohjeita etsiessäni kyllä luin selityksiä nimelle, mutta johan unohdin ne. Stifado vain kuulostaa oikein mehevältä ja vähän happoiselta. Lauantaina puoliltapäivin olin jo karitsanpotkien kimpussa, sillä kerrankin halusin, että ruokailu olisi säälliseen aikaan eikä sitten joskus. 

Varasin neljälle henkilölle kuusi potkaa, ne eivät olleet kovin suuria. Vähempikin olisi riittänyt, yksi oli täysin riittävä annos ja puolikkaastakin olisi alkuruoan jälkeen tullut kylläiseksi. Siinä on tosin joku hassu mielihyväefekti, kun saa nostaa kokonaisen potkan luineen päivineen lautaselle. 

• 1 karitsanpotka/ruokailija
• öljyä paistamiseen
• 15-20 pikkusipulia
• 4-5 valkosipulinkynttä
• 4 isoa tomaattia murskattuna (tai tölkki hyvää tomaattimurskaa)
• 3 dl punaviiniä
• kanelitanko
• 0,5 dl hunajaa
• suolaa
• pippuria
• oreganoa
• laakerinlehtiä

Aloitin siivoamalla potkista vähän pois rasvaa ja kalvoja, vain sen verran, että näyttivät siisteiltä. Koska meillä ei vielä lauantaina ollut lumimyrskyä, kävin ulkona kaasugrillillä paistamassa lihojen pinnat kiinni. Nostelin potkat pataan, kaksi täytyi jättää pois ja viritellä ne pitkulaiseen lasivuokaan, mikä jo antoi vinkkiä siitä, että teen taas ruokaa komppanialle neljän henkilön sijaan.

Kuorin paljon pieniä sipuleita, siinä viidentoista jälkeen sekosin laskuissani. Kuullotin sipuleita ja muutamaa valkosipulinkynttä hetken pannulla ja lisäsin ne pataan potkien seuraksi. Murskasin tomaatit blenderissä ja kippasin ne pataan, lisäsin sinne viinin ja mausteet. Ja sitten vain uuniin, 180 asteeseen moneksi tunniksi. Ne kaksi onnetonta potkaa, jotka eivät mahtuneet pataan, saivat samanlaisen kastikkeen vuokaan ja päätyivät foliolla peiteltyinä uuniin myös.  Stifado oli uunissa noin 3,5 tuntia. Viimeisen tunnin aikana uunissa olivat myös yksinkertaiset sitruunaperunat, joita söimme lihan kaverina. Pesin muutamia perunoita, leikkelin ne neljään lohkoon, puristin niille yhden sitruunan mehun, suolasin ja pippuroin ja lorautin päälle oliiviöljyä. Sekoittelin perunat yltympäriinsä mausteisiin ja paistoin uunin alaosassa vuokassa. 

Liha oli niin mureaa, että potka piti hyvin varovaisesti nostaa lautaselle, ettei se hajoasi aivan atomeiksi. Unohdin nostella kuvausannokseen kastiketta ja suloisia sipuleita, jotenkin häkellyin siitä lihan kypsyydestä. Hunaja toi karitsaan erikoisen vivahteen, suolaisen ja makean yhdistelmän, josta ei aina tiedä onko se just hyvä, vai pikkuisen kummallinen.

Otsikoin eilen kreikkalaisesta ähkystä, sen verran pitää korjata, että kyse oli kyllä enemmän ihan aidosta suomalaisesta ähkystä, ei toki ole kreikkalaisten vika, että me täällä syömme itsemme täyteen!

Huomenissa kerron, kuinka onnistuin baklavan kanssa.