Jotkut ruoat herättävät pelkoa ja kunnioitusta ja yleensä ihan turhaan, pelkoon nyt ainakaan ei ole syytä, ruoka on ruokaa, meni syteen tai saveen. Beef Wellington on sellainen ruoka, jota ainakin minä olen turhaan arastellut.
Tilasimme
naudanlihaa syksyllä ruokapiirin kautta ja siinä satsissa tullut filee
oli piiloutunut pakastimessa marjapussin taakse, kunnes sattui
hyppysiini joulun aikaan. Eilen otin fileen sulamaan ja tänään se
sai taikinakuoren ylleen.
Kyseinen filee oli siistimisen jälkeen noin 850 gramman painoinen. Melkein kaikissa ohjeissa neuvotaan valmistamaan sienikuorrutus fileen ympärille, mutta meillä nuoriso-osasto on vielä sienikoulutuksessaan alakouluasteella. Koska pieni huijaaminen on aina paikallaan, piilotin kyllä ruokaan hieman sieniä. Siivottuani fileen mahdollisimman siistiksi kalvoista, pyörittelin sen tarjottimelle ripotellussa suola- ja pippurimurskassa. Paistoin fileen pinnan kiinni kauttaaltaan kuumalla pannulla, jonka jälkeen nostin fileen jäähtymään tarjottimelle.
Levitin tuorekelmua leikkuulaudalle pitkän pätkän ja sen päälle asettelin parmankinkkuviipaleita niin isolle alueelle, kuin arvelin fileen peittämiseen tarvittavan. Hieroin fileen pintaan karkean sinapin ja siitakesienijauheen sekoitusta joka puolelle ja nostin fileen kinkkuviipaleiden päälle. Kelmua apuna käyttäen käärin fileen kinkkuun ja koko systeemin kelmuun, kiersin päät tiukalle ja nostin fileen jääkaappiin odottamaan paistamisen hetkeä.
Kuumensin uunin 200 asteeseen. Kaupasta olin hankkinut Myllyn Paras-merkkisen ison lehtitaikinalevyn, joka oli sulanut jääkaapissa eilisestä saakka. Kaulin sen ohuemmaksi, noin 3-4 mm paksuiseksi. Nostin kelmusta vapautetun, kinkulla verhotun fileen taikinalevyn päälle. Kieritin fileen taikinapiiloon, taittelin päät pötkön alle. Gordon Ramsay näytti YouTubessa, että taikina kannattaa voidella kananmunalla sisäpuolen reunoilta, jotta taikinan taitteet tarttuvat toisiinsa, mutta minä unohdin sen. Voitelin kyllä taikinan pinnan kananmunalla (tykkään englanninkielen sanasta egg wash) ja tökkäsin mittarin anturin fileeseen. Tavoitteena oli 56 asteen sisälämpötila ja sen saavuttamiseen meni noin 40 minuuttia. Käärin sitten pinnaltaan hienoksi paistuneen filekäärön folioon odottamaan vielä perunoiden ja vihannesten kypsymistä.
Jännittävä hetki oli ottaa Beef Wellington esille ja leikata se terävällä veitsellä parin sentin levyisiksi viipaleiksi. Jälkikypsytyksen aikana fileen sisälämpötila nousi 63 asteeseen ja leikattaessa paljastui oivallinen medium-kypsä liha. Taikinakuoren alapuoli jäi hieman kosteaksi ja nostelimme sen pois annoksistamme. Muutoin ei ollut moittimista.
Kyseinen filee oli siistimisen jälkeen noin 850 gramman painoinen. Melkein kaikissa ohjeissa neuvotaan valmistamaan sienikuorrutus fileen ympärille, mutta meillä nuoriso-osasto on vielä sienikoulutuksessaan alakouluasteella. Koska pieni huijaaminen on aina paikallaan, piilotin kyllä ruokaan hieman sieniä. Siivottuani fileen mahdollisimman siistiksi kalvoista, pyörittelin sen tarjottimelle ripotellussa suola- ja pippurimurskassa. Paistoin fileen pinnan kiinni kauttaaltaan kuumalla pannulla, jonka jälkeen nostin fileen jäähtymään tarjottimelle.
Levitin tuorekelmua leikkuulaudalle pitkän pätkän ja sen päälle asettelin parmankinkkuviipaleita niin isolle alueelle, kuin arvelin fileen peittämiseen tarvittavan. Hieroin fileen pintaan karkean sinapin ja siitakesienijauheen sekoitusta joka puolelle ja nostin fileen kinkkuviipaleiden päälle. Kelmua apuna käyttäen käärin fileen kinkkuun ja koko systeemin kelmuun, kiersin päät tiukalle ja nostin fileen jääkaappiin odottamaan paistamisen hetkeä.
Kuumensin uunin 200 asteeseen. Kaupasta olin hankkinut Myllyn Paras-merkkisen ison lehtitaikinalevyn, joka oli sulanut jääkaapissa eilisestä saakka. Kaulin sen ohuemmaksi, noin 3-4 mm paksuiseksi. Nostin kelmusta vapautetun, kinkulla verhotun fileen taikinalevyn päälle. Kieritin fileen taikinapiiloon, taittelin päät pötkön alle. Gordon Ramsay näytti YouTubessa, että taikina kannattaa voidella kananmunalla sisäpuolen reunoilta, jotta taikinan taitteet tarttuvat toisiinsa, mutta minä unohdin sen. Voitelin kyllä taikinan pinnan kananmunalla (tykkään englanninkielen sanasta egg wash) ja tökkäsin mittarin anturin fileeseen. Tavoitteena oli 56 asteen sisälämpötila ja sen saavuttamiseen meni noin 40 minuuttia. Käärin sitten pinnaltaan hienoksi paistuneen filekäärön folioon odottamaan vielä perunoiden ja vihannesten kypsymistä.
Jännittävä hetki oli ottaa Beef Wellington esille ja leikata se terävällä veitsellä parin sentin levyisiksi viipaleiksi. Jälkikypsytyksen aikana fileen sisälämpötila nousi 63 asteeseen ja leikattaessa paljastui oivallinen medium-kypsä liha. Taikinakuoren alapuoli jäi hieman kosteaksi ja nostelimme sen pois annoksistamme. Muutoin ei ollut moittimista.
Tämä on minunkin arasteluruokani (yksi niistä monista)! On niiiiiin monia klassikkoja vielä tekemättä, kun jotenkin ajattelee että niiden tekeminen on työlästä tai kamalan vaikeaa. Tosi herkullisen näköinen beef! Hyvää loppuvuotta Campasimpukalle!
VastaaPoistaKotiharmi: Sitä samaa sinulle ja olen toiveikas, että ensi vuonna tapaamme, mikäli satumme samalle tontille helmikuun lopulla:) Ainakin minä teen parhaani ilmiytyäkseni sinne!
VastaaPoistaJa kyllä, beef oli herkullista, ihan minimaalisen pikkuisen harmittaa se kostea taikinan pohja, mietin millä ilveellä senkin saisi rapeaksi.
Näyttää hyvältä.
VastaaPoistaSaimme muutama viikko sitten paikallistutuillamme voitaikinaan käärittyä possunfilettä, välissä oli ainakin pekonia ja sinappia.
Minä paistan ritilän päällä, silloin minusta pohjakin tulee rapeaksi.
VastaaPoistaAmerikan Mastercheffissä joku taisi tehdä tätä Ramseylle. Wellington on muistaakseni Ramseyn oikea bravuurien bravuuri. Ite en oo päässyt vielä koskaan Wellingtonia maistamaan, kiinnostaisi kyllä.
VastaaPoistaluimupupu: taikinakuoreen kääritty possukin kuulostaa makoisalta, toisaalta melkein mikä vaan taikinakuoreen käärittynä kuulostaa hyvältä:)
VastaaPoistasauvajyvänen: Olin jotenkin ymmärtänyt, että tarkoitus on tehdä taikinapaketista tiivis, että mehukkuus säilyy, mutta tuota ritilää pitää kyllä kokeilla. Ja toisenlaista taikinaa.
Ankerias: Gordonin vinkkejä minäkin etsiskelin, mutta sille hepulle nyt kaikki näyttää niin helpolta! Varmaan Gordonkin on ryssinyt oman osansa ruokia, ihan varmaan on:))
Minä olen jotenkin ajatellut, että kuuma ilma kiertää paremmin sieltä alta silloin kun paisti taikinoineen on ritilän päällä, ja siksi se kuivahtaa paremmin kuin jos on suoraan pellin/vuuan päällä.
VastaaPoistasauvajyvänen: pitää tosiaan kokeilla tuota seuraavalla kerralla ja etsiä taikinaohjekin, ei tuo lehtitaikina ollut oikein hyvä siihen.
VastaaPoistaVoi, kiva olis treffata :) Ei muuta kuin nokka kohti Oulua helmikuussa!
VastaaPoistaTätä tekisi mieli koittaa - näyttää älyttömän hyvältä! Minullakin on mielikuva että on kamalan hankala tehdä. Vasta sitä kuitenkin tehtiin muistaakseni Top Chefissä.. jäi siinäkin mieleen, että vois koittaa..
VastaaPoista