Kohotuskorien kokeilu, toinen kerta

Sain kauniisti pyytämällä Kammenpyörittäjän tuomana Eiringiltä Korkeavuorenkadulta jo marraskuussa kaksi somaa leivänkohotuskoria. Olin lukenut niistä eri blogeista ja lehdistä ja olin heti halukas kokeilemaan. Kuten minulle toisinaan käy, oli mukana enemmän intoa kuin ymmärrystä ja sössin ensimmäisen kerran aivan totaalisesti. Jokaisessa lukemassani ohjeessa puhuttiin toisesta kohottamisesta, joka tehdään korissa. Enköhän kuitenkin lätkäissyt taikinan heti vaivaamisen jälkeen koreihin, vaikka kaiken järjen mukaan jopa minulla olisi pitänyt olla älyä vähän enemmän. Taikina nousi kyllä kiltisti korissa, mutta eihän se tietenkään lähtenyt irti kuin itkemällä, eikä sittenkään kovin hyvin. Kaavin taikinan parhaani mukaan uunipellille, enkä kertonut kenellekään kokeilleeni kohotuskoreja. Kammenpyörittäjä kyllä huomasi asian, kun korit olivat kuivumassa pitkällisen pesuoperaation jälkeen. Ehkä tämä oli virhe, jonka kerrasta opin välttämään? Korostan sanaa ehkä.

Tänään, vuoden kolmantena päivänä oli taloutemme neljäs päivä ilman kaupassakäyntiä. Ehkä teimme empiiristä koetta, kuinka kauan voi elää ruoalla, jota kotona lukuisista kaapeista löytyy? Kenties olimme niin laiskoja, ettei huvittanut mennä kauppaan? Joka tapauksessa leipä oli loppu ja haaveilin bruschettasta alkupalaksi, sillä kaapissa luuruili hyvä pallero buffalomozzarellaa ja pöydällä korissa kaksi isoa tomaattia oli jo ikääntymässä.

Tein aivan tavallisen vaaleanleivän taikinan, johon en mittaa yleensä mitään muuta kuin veden määrän. Puoli litraa vettä ja pala hiivaa, siinä perussetti, johon sitten  teelusikallinen suolaa, loraus tummaa siirappia ja toinen auringonkukkaöljyä, vaaleita Lidlistä ostettuja hienoja (en viittaa huonon vastakohtaan) sämpyläjauhoja noin 10-12 dl. Sekoittamista ja taikinointia, sitten kohotus (HUOM!) kulhossa, kunnes verraten löysä taikina oli kaksinkertainen. Jauhotin kohotuskorit hyvin runsaasti samoilla jauhoilla. Muksautin ilmat taikinasta ja kumosin sen jauhotetulle leivinalustalle ja mänkkäsin taikinaa parhaani mukaan, lisäten vähän jauhoja, jotta sain aikaan kaksi mukavankokoista leipää, toinen pitkulainen ja toinen pyöreä korieni mukaan. Nostin leivät koreihin, ripottelin päällekin vielä jauhoja ja kohotin uudelleen. Toinen kohotus kesti noin 30 minuuttia.

Tällä kertaa leivät putosivat kiltisti leivinpaperin päälle uunipellille, taisin hihkaista melko kuuluvasti, kun sain leivät ehjinä pellille.  Ne paistuivat kauniisti 200 asteessa kiertoilmalla noin 25 minuuttia. Leivistä tuli aika isoja ja olin hieman huolissani, mitä niille tapahtuu uunissa, mutta ne mahtuivat kuin mahtuivatkin paistumaan samalla pellillä. Seuraavalla kerralla en laita kahta leipää samalle pellille.