Lamingtoneja ja butterstickejä

Vaikka maailma on pullollaan asioita, joita en tiedä, niin tiedän sentään, ettei Martha Stewart ole australialainen. Hänen sivuiltaan kuitenkin löysin sellaisen Lamington-ohjeen, jota halusin kokeilla. Aussiperäisissä blogeissa  ja ruokaohjesivuilla oli tietysti useita Lamington-ohjeita ja -versioita, mutta niissä oli aina jotain, johon en heti tykästynyt. Tai sitten joku ainesosa, jota minulla ei ole kaapeissani. Niinpä Yhdysvaltojen lahja maailmalle neuvoi minua, miten valmistetaan Australian perinneleivonnainen, ohje Marthan tapaan täällä. Suurin, oikeastaan ainoa, vaikeus tämän leivonnaisen äärellä on kookos. Riemastuin nähdessäni jossain blogissa nonparelleissa pyöriteltyjä kakkupaloja, mutta eivät ne ole sitä, mitä tässä haetaan. Tässä pitää olla kookoshiutaleissa pyöriteltyjä kakkupaloja.

Amerikkalaiset ilmaisevat ohjeissaan määriä joskus erikoiselta kuulostavilla tavoilla, esimerkiksi voita mitataan usein stickeissä. Ellen olisi itse nähnyt näitä voitankoja kaupoissa, olisin ollut ihmeissäni ensimmäisiä kertoja mittayksikköön törmätessäni. Täällä on käyttökelpoinen konvertteri näissä voiasioissa, ettei tarvitse tuumia miksi ihmeessä ohjeessa on juuri 113 g voita. Yksi stick on 1/4 pound, eli 113g. Rukkaskurssilla 1 pound on noin puoli kiloa, joten siitäkin kalkuloimalla päästään sinne seutuville, että yksi voipötkylä on vähän päälle 100 grammaa. Saman linkin takaa löytyy muitakin muunnostaulukoita ruoanlaittotarkoituksiin.  Leipomisessa pidän enemmän aineiden punnitsemisesta, mutta käytän tarvittaessa desimittoja ja cup-mittoja, jälkimmäisiä varten minulla on sopiva setti kupposia.  Bloggaamissani ohjeissa mittayksiköitä käytetään kyllä aika hulvattomasti sikinsokin, sillä jäljestän ohjeita hyvin erilaisista lähteistä. Yritän pitää mielessäni, että muuntaisin ne parhaani mukaan niin, että ohjeet ovat muidenkin helposti kokeiltavissa. Ei ole mahdottomuus, että blondiinin laskupää pettää ja postaukseen päätyy väärin muunnettu mitta, kiitollisena otan vastaan korjaukset!

Lamingtonien pohja on sponge cake. Googlailujen perusteella kyse ei ole samasta asiasta kuin meikäläinen sienikakku. Ymmärtääkseni sienikakun nesteenä käytetään kiehuvaa vettä, jota taas sponge cake-ohjeissa ei näytetä käytettävän. Jos joku tietää tästä enemmän, olisin iloinen kommentista. Näin Martha ohjeistaa (puolitin ohjeen, määrät sen mukaiset, alkuperäiset siis täällä):

• 115 g voita (113g nyt on vaan kuulostaa hölmöltä)
• 3,3 dl vehnäjauhoja
• 2,3 dl sokeria
• 1 tl vaniljauutetta
• 2 suurta kananmunaa
• 1 tl leivinjauhetta
• ripaus suolaa
• 1,2 dl maitoa
• 1 dl mansikkahilloa täytteeksi

Kuumensin uunin 160 asteeseen. Sivumennen sanoen: Fahrenheitit Celsiuksiksi saa nopsasti täällä. Alan kyllä jo muistaa yleisimmät lämpötilat muutenkin.

Martha näyttää olevan tarkka ehkäisyssä, hän käytti leivinpaperia, voitelua ja jauhottamista vuokaansa, minä en ollut ihan niin tarkka,  tyydyin vain laittamaan vuokaan leivinpaperia. Käytin irtopohjaista 18 x 18 cm neliömuotoista vuokaa.

Martha kirjoitti vaahdottavansa sokeria ja voita, kunnes niitä tulee  kevyttä ja  ilmavaa (vaahtoa?). En kyllä ikinä kuuna päivänä ole saanut aikaan mitään erityistä kevyttä ja ilmavaa (jotain?) näistä kahdesta aineksesta, lähinnä sellaista rakeista massaa, mutta tällä on menty tähän asti ja taas mentiin.  Lisäsin vaniljauutteen (sitä omatekemää!) ja kananmunan kerrallaan. Sekoitin tasaiseksi. Sitten oli jauhojen vuoro, niihin oli sekoitettu jo valmiiksi leivinjauhe ja suola. Lisäsin taikinaan vuorotellen jauhoja ja maitoa, niin että viimeiseksi jäi jauhoja (näin Martha neuvoi, joku taika siinä lienee).

Koska Martha teki tolkun kokoisen annoksen, hän jakoi taikinan kahteen vuokaan. Tunnettuna kohtuuden puolestapuhujana olin siis puolittanut ohjeen ja yksi vuoka piisasi hyvin. Paistoin kakkua noin 45 minuuttia. Kokeilin tikulla kypsyyttä ja kun tikku oli tökkäyksen jäljiltä puhdas, päättelin kakun olevan kypsää. Annoin kakun jäähtyä hetkosen ennen seuraavaa vaihetta. Marthan kakkupohjat ovat varmaan ohuemmat, joten paistoaika on alkuperäisohjeessa siksi lyhyempi.

Lamingtoneissa näkyy useimmiten olevan jotain täytettä. Joku käyttää hilloa, toinen laittaa kakkuun kuorrutetta välikerrokseksikin. Koska olin Marthan matkaan lähtenyt,  käytin myös hilloa. Jotten kuitenkaan olisi ihan lammas, poikkesin Marthan viitoittamalta polulta sen verran, että halkaisin ainokaisen kakkupohjani ja tälläsin mansikkahillon tähän väliin. Marthahan levitti marjaherkun yhden pohjan päälle ja nosti toisen sen päälle.  Leikkasin kakkupohjan sitten suupalan kokoisiksi neliöiksi.

Seuraavaksi oli ohjelmassa kuorrutuksen, längvitsiksi icingin valmistaminen.

• 1,2 dl maitoa
• 25 g suolatonta voita
• 0,5 rkl vaniljauutetta
• 7-8 dl tomusokeria 
• 1,2 dl kaakaojauhetta

Tomusokerin määrä kuulostaa hurjalta, mutta sitä voikin säätää kuorrutusta sekoittaessa. Kuorrutteen tulee olla sopivan juoksevaa, että kakkupalojen kastaminen onnistuu vaivatta. Mittasin voin ja maidon kattilaan ja kuumensin seosta sen verran, että voi suli. Kaadoin seoksen sellaiseen kulhoon, joka istuu mukavasti vesikattilan päälle. Sekoitin tomusokerin, kaakaon ja vaniljauutteen nesteeseen, niin että sain aikaan tasaisen kuorrutetaikinan, joustava nuolija on tässä hyvä vekotin, sillä saa ainekset kulhon reunoja myöten sekoittumaan tasaisesti. Jotta kuorrute pysyisi sopivan juoksevana, asetin kuorrutekulhon vesikattilan päälle, kattilassa muutama sentti vettä kiehui hyvin lempeästi ja piti kuorrutteen lämpimänä.

Toiseen kuppiin olin kaatanut kookoshiutaleita. Olin saanut blogikaveriltani luimupupulta vinkin, että esimerkiksi Ekolossa myytävät kookoslastut (joista voi jauhaa itse hiutaleita) ovat paljon paremman makuisia, kun markettien hiutaleet. Ikävä kyllä minulla ei ollut aikaa käydä tuotetta kyselemässä, joten käytin aiemmin ostamiani hiutaleita.

Haarukan avulla kastoin kakkupalasen kuorrutteeseen, annoin sitten ylimääräisen kuorrutteen valua pois. Nostin kakkupalan kookoshiutalekuppiin ja nostelin puhtaalla haarukalla hituleita kakkupalan päälle ja pyörittelin sitä varovasti saadakseni tasaisen kookoshiutalepinnan palaseen. Nostelin valmiit palat ritilälle jähmettymään. Kuorrutetta tuli ainakin kaksi kertaa niin paljon, kuin tarvitsin. Jos joskus tekisin uudelleen Lamingtoneja, puolittaisin vielä kuorruteohjeen. Luultavasti laittaisin suhteessa vielä vähän enemmän tomusokeria ja voita, jolloin kuorrute olisi vähän tanakampaa, nyt kakkupalat imaisivat kuorrutetta melko reippaasti.

Tämmöisen näköisiä ovat siis Lamingtonit! Eivätkä ne kookoksesta huolimatta hassummilta maistuneetkaan. Nyt tosin kookoskiintiö on täynnä vähäksi aikaan!

Tour Down Under on loppusuoralla. Ilman kuvallista materiaalia on ollut lähes mahdotonta virittäytyä sohvaurheilun hypnoottiseen tunnelmaan. Tulospalvelun nimilistat eivät vain kertakaikkiaan sytytä minunlaiseni pyöräilyfanin intoa. Mutta kevättä kohden tässä mennään ja lähetyksiä alkaa tulla kevään klassikoista, jolloin oikeasti pääsee näkemään kuinka miehet taas sonnustautuvat spandexiin ja Peter Seliniä lainatakseni, tälläävät revanderinsa pyöränpenkkiin!