Päivällinen Delicardin tapaan

Joku viisas on sanonut, että sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee. Muistelen nyt kuitenkin oman turvallisuuteni uhallakin, mitä joulun alla tapahtui. Eräänä päivänä posti toi meille yllätyksen, itseasiassa kaksi yllätystä. Useamman vuoden mitä ilmeisimmän tuhmuuden jälkeen olimme onnistuneet olemaan kilttejä, sillä työnantaja antoi meille lahjan, jopa kokonaan pois työstä olevalle. Saimme kumpikin Delicardin lahjakortin ja ne pistivät kyllä suun messingille. 

Jouluna ruokaa oli jo riittämiin taloudessa, joten jätimme suosiolla lahjojemme käytön tuonnemmas. Uuden vuoden lähdettyä hyvin käyntiin haastattelin niitä työkavereita, jotka olivat jo käyttäneet omat korttinsa ja sain vähän vinkkiä, mitä meidän kannattaisi kokeilla. 

Tällä viikolla päätimme käyttää toisen korteista ja tein tilauksen kuluvan viikon maanantaina netin kautta. Työnantaja oli suuressa viisaudessaan esivalinnut puolestamme setin, jossa oli kolme vaihtoehtoa kuhunkin kolmesta päivällisen ruokalajista. Olimme sen verran valistuneet jo etukäteen, ettemme odottaneetkaan valmista ateriaa vaan raaka-aineita, joista ruoka oli määrä valmistaa kotona itse hankituin lisukkein.

Päätimme ottaa alkuruoaksi serranoa ja tapenadea, pääruoaksi ankanrintaa ja suklaisen jälkiruoan. Perjantaina sitten odottelin matkapuhelin tanassa iteljoonin toimitusta edeltävää ilmoitusta. Se tulikin niinkuin oli luvattu, jopa 10 minuuttia etuajassa. Paketti toimitettiin residenssiimme silloin kuin pitikin ja pääsimme kurkkimaan samantien sisältöä. Ystävämme oli kertonut, että paketti kannattaa avata samantien, heidän pakettinsa oli ollut yön yli avaamatta jääkaapissa ja valmis jälkiruoka oli ollut kallellaan paketissa ja vähän valuttanut sisältöään. Pakettimme ruokatavarat oli pakattu hyvin ja olivat kylmiä, liha vielä jääkohmeessa.

Delicard-firma tarjoaa sivuillaan ruokaohjeita saatavilla olevien raaka-aineiden tueksi. Olin valmistanut ankanrintaa kerran aikaisemmin, enkä mitenkään päässyt sfääreihin, joten nyt otin tukea palveluntarjoajan sivuilta. Ohjeita tarkemmin syynätessäni päädyin tekemään alkuruokaa tämän ohjeen mukaan, koska aineksia oli sattuvasti kaapissa. Ainoastaan leipä puuttui, joten aloitin päivällisvalmistelut leipomalla vaaleaa leipää. Muutoin alkupalaan tarvittiin:

• 1-2 viipaletta leipää/ruokailija
• tapenadea
• säilöttyjä artisokanpohjia
• marinoitua paprikaa
• serranokinkkua
• pippuria, basilikaa

Paahdoin leipäviipaleet oliiviöljytilkassa pannulla molemmin puolin. Sivelin leivän pinnan tapenadella, asettelin viipaleen paprikaa ja puolikkaan artisokonpohjaa leivälle ja ylimmäksi sommittelin serranoviipaleen, somistin pippurirouhaisulla ja basilikalehdellä.  Hyvää ja helppoa. Suosittelen rasvareunuksen poistamista serranosta puraisun helpottamiseksi. Toinen paketti serranoa ja loput tapenadesta jäivät myöhempää käyttöä varten.

Otin pääruokaa varten ankanrinnat lämpenemään pöydälle pari tuntia ennen paistamista. Neljälle hengelle oli kaksi rintapalaa, yhteensä ne  painoivat 775g. Ohjeena käytin tätä paistamisen ja maustamisen suhteen. Leikkasin ankanrintojen nahkapuoleen muutaman viillon. Ripotin suolaa ja pippuria lihan päälle. Paistoin aluksi nahkapuolta, kunnes rasva alkoi irrota ja pinta paistui rapeaksi. Paistoin toisen puolen kevyesti. Maustetahnaa varten tarvitsin:

• 1/2 dl juoksevaa hunajaa
• 1 tl fenkolinsiemeniä (ohjeessa korianterinsiemeniä, mutta niitä ei ollutkaan kaapissa)
• 1/2 tl inkivääriraastetta

Raastoin palan inkivääriä. Paahdoin fenkolinsiemeniä hetken kuivalla pannulla ennen kuin hienonsin niitä kevyesti morttelissa. Sekoitin kaikki maustetahnan ainekset yhteen ja sivelin ankanrinnat seoksella. Laitoin toiseen rintapaloista paistimittarin anturin ja paistoin ankkaa 100 asteessa, kunnes sisälämpötila oli 65°C. Käärin fileet folioon puoleksi tunniksi, jonka jälkeen käytin fileitä vielä kuumalla pannulla lämpenemässä nahkapuoli alaspäin,  ennen kuin leikkasin ne ohuiksi viipaleiksi. Ohjeen kastiketta en tehnyt, sillä fenkolia meillä ei ollut. Lisäkkeinä meillä oli ankanrasvassa paistettuja  perunalohkoja ja salaattia.

Ankka onnistui aivan täydelleen, liha oli hennon punaista ja maistuvaa, kaksi rintafilettä riitti neljälle aivan mainiosti, muutama viipale jäi jäljelle. Sen sijaan ankanrasvassa paistetut perunat menivät viimeistä palaa myöten. Olin todella tyytyväinen onnistumiseeni ja mielelläni kokkaan ankanrintaa uudelleenkin.

Jälkiruokana meillä oli valmiit annokset, joissa oli keksipohja, suklaamoussea ja kahvinmakuinen ylin vaahtokerros. Pieneltä näyttävä annos oli aikuiseen makuun enemmän kuin riittävä, teinit auttoivat niiden syömisessä.

Kaikkiaan tämä ensimmäinen kokeilu oli oikein mukava. Odotuksemme olivat varmaankin oikealla tasolla, emme kuvitelleetkaan saavamme valmista ruokaa, vaan osa lahjaa oli juuri se, että kotiovelle tuoduista aineksista hyvin ohjein  valmistamme itse aterian, joka on vähän jotain arkiruoan yläpuolella. Luulen, että vuosi sitten en olisi ilahtunut tästä lahjasta näin paljon, sillä ajatteluni ruoasta ylipäätään on muuttunut totaalisesti. Toisen kortin käytämme tuonnempana valiten toisenlaisen kombon. Voisimme hyvin kuvitella antavamme samankaltaisen lahjan jollekin ruoanlaitosta pitävälle ystävälle.