Chiliuntuvikon ensilento

siitä se ajatus sitten läht

Haasteenani  on valmistaa jotain chilipitoista syötävää ja melkeinpä vierain aine keittiössäni on chili. Aluksi vähän säikähdin ja aloin  jo sommitella sopivia tekosyitä, miksen voikaan ilmaantua chilisyöminkeihin. Päätin kuitenkin uskaltaa kokeilla, vaikka sillä tutulla Mythbusters-mentaliteelilla, failure is always an option.

Koska minun täytyy valmistaa viemiseni ainakin vuorokautta aikaisemmin, kuin niitä olisi tarkoitus syödä, päädyin leipomiseen. Toinen syyni on se, että toivon kaikkien vatsojen olevan jo niin täynnä ja poskien niin punaisia kaikesta chilistä, ettei kukaan huomaa ovatko loppupuolen tarjoomukset enää niin häävejä. On tietysti typerää julkaista strategiansa internetissä, mutta minkä sitä blondi itselleen voi?

Sain chilin suhteen hyvää apua ja tukea työkaveriltani. Aloitin varovasti kysymällä, että mitä hän sijassani tekisi ja mitä minä voisin osata tehdä. Ja ennen kaikkea, mistä saisin kumihanskoin suojattuihin käsiini hieman chiliä. Puhuin juuri oikealle miehelle. Hän arvioi, että pääsisin parhaimmalla todennäköisyydellä syötävään lopputulokseen yhdistämällä suklaata ja chiliä eikä toiveikkuuteni hänen chilivarastoilleen pääsemisestä ollut turhaa. Sain eilen häneltä pienen pussukan savustettua Rocotoa. Pussissa lukee: heat 7-8 eikä minulla ole hajuakaan onko se vähän vai paljon. Tuoksu on ihana! Toinen tuliainen oli pieni lasiputkilo, jota säesti neuvo käyttää sitä, jos tahdon tappaa jonkun. En sentään ole niin tosikko, että olisin ottanut sen täysin tosissani, mutta ymmärsin, että kyseessä on jonkun verran tujumpi tavara, nimi on viljaileva: Fatalii Gourmet, Naga Morich. Koska minulla ei ole tulevan chilibakkanaalin seurueen suhteen mitään pahoja aikeita, jätän putkilon rauhaan, se on luultavasti untuvikolle liian iso pala. 

Kokeiltavaksi valitsin ohjeen delicious inspiration-blogista, jossa tehtiin viime kesänä chilillä maustettuja pikkuleipiä. Muunsin mitat kohtuullisella tarkkuudella. Chili-suklaa-kaurahiutalepikkuleivät:

• 1,6 dl vehnäjauhoja
• 0,6 dl kaakaota
• 0,5 tl ruokasoodaa
• 1 rkl kanelia
• 2 tl jauhettua chiliä (uskalsin laittaa yhden)
• 0,5 tl suolaa
• 2,4 dl kaurahiutaleita
• 115 g suolatonta voita
• 2,4 dl ruokosokeria
• 1 suuri kananmuna
• 1 tl vaniljauutetta
• 2,4 dl suklaata muruiksi leikattuna (laitoin noin 1,5 dl)

Pikkuleipiä leipoessani olen ennenkin ihmetellyt miten paljon ainesosia niihin tulee. Piti oikein olla tarkkana, että kaikki tulee mukaan. Lämmitin uunin 175 asteeseen. Sekoitin kuivat aineet keskenään. Valmistusohjeessa ei kaakaosta puhuttu enää sanaakaan, mutta omatoimisesti oletin sen tulevan mukaan kuitenkin kuiviin aineisiin. Vatkasin toisessa kulhossa sokerin ja pehmeän voin niin vaahdoksi, kuin osasin. Niiden seuraksi pääsivät kananmuna ja vaniljauute. Lisäsin kuivat aineet kulhoon ja sekoitin taikinan tasaiseksi ja lopuksi kääntelin suklaamurut joukkoon. Nostelin lusikalla taikinapallosia pellille leivinpaperin päälle, muistaen että pikkuleivät leviävät uunissa. Silti olisi pitänyt tehdä pienempiä pallosia isommin välein. Ensimmäinen pellillinen täyttyi suuriksi levinneistä kekseistä, toisen pellillisen tuotokset ovat kohtuullisemman kokoisia. Pikkuleivistä tuli ohuita, ei muhkeita kuten alkuperäisohjeen kuvissa. Mutta täytyy sanoa, että jo taikinavaiheessa chili maistui mukavasti, ei liikaa. Valmiit piparit olivat kuin olivatkin sopivan chewy, kuten alkuperäisohjeessa luvattiin, suklaa maistui suloisesti ja chili lämmitti suuta. Ei puhettakaan liiasta tulisuudesta. Luulen, ettei kaksi teelusikallistakaan olisi ollut liikaa. Olen enemmän kuin tyytyväinen kokeiluuni, ainoastaan ulkonäköpuoli jäi vähän vaisuksi. Ellen löydä jotain vielä valtavasti parempaa, tämä on ainakin osa suunnitelmaani viikon kuluttua!