Hidasta ruokaa - kanaa uunissa

Uuni on kiireisen ihmisen kaveri. Ja myös laiskan. Jos sattuu olemaan vielä molempia, uuni on melkein paras kaveri. Tänään minulla on ollut vapaapäivä, jolle olin kerännyt niinkin paljon puuhaa kuin oleilua ennen puoltapäivää ja velttoilua sen jälkeen. Iltapäivällä oli kyllä aikomus piipahtaa teinin kanssa vaateostoksilla ja kotiin saavuttaessa olisi kiva päästä samantien syömään. Olen kuulema poikkeuksellisen onnekas äiti, teini kelpuuttaa minut mukaan, ei vain lompakkoani. Saimme vaatteet ostettua ja kun tulimme kotiin, meitä tervehti ihana uuniruoan tuoksu. Miten tämä onnistui veltolta sohvaperunalta? Tähän ruokaan sopii motto: minimum effort, maximum result.

Ostin eilen omantunnonhyvittelybroileria, sitä missä pakkauksen kanteen on kuvattu lintujen tuottajia. Halusin mahdollisimman paljon lihaa pöytään, niin ollen unohdin luomukanat kokonaan. Hommasin merkillisen setin, uuniin päätyi mielikuvituksessani eläin, josta on irroteltu neljä rintalihasta ja kolme koipireittä. Välillä on vaikea ostaa sopivaa määrää, joku pakkauskoko on liian pieni, toinen tolkuttoman iso. Pitää usein lähteä siitä ajatuksesta, että osa ruoasta jatkojalostetaan päivälliseksi huomenna tai työevääksi, jos tähdenlentoja ei jää paljon. Teinien ruokahaluakin on välillä vaikea ennustaa. Riippuu kouluruoan sen päiväisestä menestyksestä ja ilmeisesti kuun asemastakin, joskus menee kaikki, ne huomisellekin tarkoitetut, joskus paljon vähemmän. Varmasti välillä on kyse myös siitä, miten hyvin/huonosti kokeiluni gastronomian alalla kulloinkin onnistuvat, sitä on turha kieltää.

Tätä ruokaa en ole vakoillut sen kummemmin kirjoista tai blogeista, mutten myöskään kuvittele keksineeni itse mitään mullistavaa. Varaan yleensä vähintään yhden rintaleikkeen tai koipireiden syöjää kohden, enemmän päätyy vuokaan, jos siinä on tilaa. Aloitin tekemällä pienen marinadiliemen, johon tuli:

• yhden appelsiinin mehu
• kahden limetin mehu
• 0,5 dl oliiviöljyä
• 1 rkl palmusokeria (uusi tuttavuus, jota tykkään nyt tunkea vähän kaikkeen, opettelua)
• suolaa
• pippuria
• kuivattuja yrttejä (niitä mitä on viime kesältä vielä jäljellä, taisi olla timjamia ja rakuunaa ainakin)
• 1 tl valkosipulimurskaa

Kuumensin uunin 225 asteeseen. Pyörittelin lihapalat marinadissa ja asettelin ne uunipannulle nahkapuolet alaspäin. Kaadoin loput marinadit palojen päälle. Laitoin pannun uuniin ja paistoin lihoja ensin noin 20 minuuttia, kunnes pinta oli saanut vähän väriä. Nostin pannun pois uunista, käänsin lihapalat nahkapuoli päällepäin ja lisäsin pannulle:

• 2 dl kuivaa valkoviiniä
• rosmariinin ja timjamin tuoreita oksia
• laakerinlehden
• sitruuna lohkoiksi leikattuina, puristin mehuja kevyesti lihapalojen päälle
• 8 pestyä puikulaperunaa
• (pieniä tomaatteja olisin myös laittanut, mutta niitä ei ollutkaan talossa)

Palautin pannun uuniin ja paistoin nahkapuolia noin 20 minuuttia, kunnes ne alkoivat päivettyä kivasti. Nostin pannun taas pois uunista ja viritin sen päälle tiiviin foliopeitteen. Laskin uunin lämpötilan 100 asteeseen ja annoin ruoan hautua uunissa noin kaksi tuntia, sen aikaa, kuin olimme liikenteessä. Kun tulimme kotiin, nostin uunin lämpötilan uudelleen pariin sataan asteeseen siksi aikaa, kun katoimme pöydän ja teimme salaatin. 

Liha oli kypsynyt folion alla ihanan meheväksi, luut irtosivat itsestään, perunat olivat juuri sopivan pehmeitä ja makoisia imettyään paistolientä itseensä. Pojat söivät kumpikin yhden rintaleikkeen, minä koipireiden. Aterian jälkeen riivin lihat irti jäljelle jääneistä paloista ja sain huomista varten ison rasiallisen tähdelihaa, jota tosin on jo yksi jos toinen käynyt napsimassa rasian kannen raosta. Tänään en ollut liemenkeittotuulella, lintuliemiä on pakastimessa vielä melkoiset määrät.

Jos ei olisi tarpeen valmistella tätä ruokaa uuniin niin, että se valmistuu pienellä lämmöllä omia aikojaan myöhemmin, kanapalat kypsyvät noin 45 minuutissa peiteltyinä liemessä. Kun liha irtoaa hyvin luista, eikä haarukalla raottaessa liha näytä punertavalta, sen tietää olevan kypsää.