Lauantaijuttuja

Joitakin aikoja sitten tiedustelin taloutemme pakastinvastaavalta, mahtaisiko meillä olla vielä paljonkin raparperia. Hän vastasi, ettei yhtään. Pettymys oli valtaisa, sillä halusin kokeilla Jokihaka kokkaa-blogin mansikka-raparperipaistosta. Hetken muisteltuani mieleeni palasi touhukas mehunkeittäjäemäntä essu vyötäisillään yllyttämässä Kammenpyörittäjää tuomaan kaikki ylivuotiset ja muutkin joutavat marjat ja muut tykötarpeet mehuasemalleen terassille. Siellä ne raparperit ovat olleet mehupulloissa ja kohta juotunakin talven aikana. Kaikkea ei voi saada, ei millään! Niin surullista kuin se onkin. 

Eilen en vastustanut kiusausta nimeksikään, kun kaupan hyllyssä oli uudensadon raparperia. Välttelin katsomasta, mistä ne ovat peräisin. Sama homma perunoiden ja parsojen kanssa, tekee mieli ostaa, mutta omatunto soimaa. Tuntuu jotenkin väärältä laittaa lautaselle uusia perunoita ties mistä maapallon ääreltä tai tuoretta parsaa suoraan Perusta, kun ulkona on vielä metri (loiva liioitus) lunta ja pilkkikelit parhaimmillaan (Älä mene heikoille jäille! Pesen käteni kaikista jäänläpilumpsahduksista!). Joka tapauksessa ostin muutaman ujonvärisen raparperitangon ja laitoin ne kotona hellästi jääkaapin kasvisystävällisimpään lokeroon. Äsken kun kurkkasin häpeissäni pussin hintalappua, ei alkuperämaa ilmennyt siitä. Se riittänee, että hyllynreunustiedoissa kerrotaan ja oma vika, kun ei siitä sitä lue?

Nyt olisi tarkoitus sitten käyttää rapsut, ennen kuin löpsähtävät. Mansikkaa meillä kyllä on pakastimessa yllin kyllin. Siitäkin palaa mieleen viimekesän lämpimät illat, kun taas essu vyötäisillä (voisin kai aamuisin pukea esiliinan päälle siinä kuin paidan ja housutkin) perkasin mansikoita ja hyvillä mielin (lue: omahyväisesti) ajattelin talvisia hetkiä, jolloin  omin pikku kätösin rakkaudella valmisteltu mansikkasose ilahduttaisi montaa pimeää pakkasaamua, jolloin sudet ulvovat täysikuun paisteessa ja hiiret rapistelevat tuvan ylisillä (mitä ne nyt ovatkaan). Napakka virtuaaliläpsäys poskelle ja paluu maanpinnalle!

Vaikka Jokihaan mansikka-raparperipaistos jäi taannoin kokeilematta, lähdin nyt kuitenkin kauemmas ohjemetsälle. Osuin tällaiseen blogiin ja ohjeeseen. Tuota ohjetta, blogia mitenkään mollaamatta, lukiessa sain muutamia aamuhymyjä amerikkalaisuudesta. Ja siitä, miten vähän itse tiedän (mistään mitään), mutta hetken googailtuani tiesin pari asiaa lisää. Kun kieli ei ole oma, on välillä vaikea päätellä, mitä jotkut listan raaka-aineet ovat, jos ei ole aiemmin jo sattunut ottaamaan selvää. 

Nyt tutustuin raaka-aineeseen nimeltä vegetable shortening. Muistin hämärästi kuulleeni sanan joskus, mutta mikään kello ei sen kummemmin kilahtanut. Luin ohjeen vasta puolihuolimattomasti, enkä siitäkään älynnyt vielä mistä on kyse. Ei edes raaka-aineen määrä antanut vinkkiä. Mietin kuumeisesti, että mitä vihanneslyhennystä tähän makeaan piirakkaan nyt tuleekaan. Mutta jos olisin miettinyt hieman pitempään, olisin hoksannut, että rasvaahan tässä huudetaan. Kyseessä on feikkilaardi. Voi herran pieksut. Muistin nähneeni nuo Crisco-purkit amerikkalaiskaupoissa, kun kuvahaku toi pönikän kuvan näytölleni (tämä ei ollut maksettu mainos). En ole kauhean perehtynyt rasva-asioihin, muuten kuin siltä osin, että jääkaapissamme asuu aina vähintään kilo voita. Mutta tuo tuote näytti siltä, etten taitaisi kokeilla, vaikka kaupassa olisikin  pyramidin mallinen keko keskellä käytävää houkuttelemassa minua ostamaan.  Jos joku on tutustunut vegetable shorteningiin ja tietää siitä enemmän, tulisin mielelläni sivistetyksi. Vilkuilin suomenkielisiä keskusteluja aiheesta ja pääsin meheviin kielitieteellisiin tappeluksiin, joissa olisi tarvittu äitiä erottamaan riitapukarit. Viihdyttävää kyllä, mutta enempää tietoa en varsinaisesti saanut.

Toinen minulle vieras raaka-aine oli tapioca. Olen nähnyt sitä käytettävän jälkiruoissa, esimerkiksi Anna Olson käyttää sitä tuon tuosta. Nyt tiedän (mutten pian taas muista), että kyse on maniokki-kasvin tärkkelyksestä ja se on maapallon trooppisen vyöhykkeen tärkein ravintokasvi. Ensikäden lisätieto ei tässäkään olisi pahitteeksi.

Koska pantryni ei sisällä vegetable shorteningia eikä tapiocaa, tarvitsin korvaustaulukkoa. Minusta tämäkin oli hauska ja osittain hyödyllinenkin. Jos minulla ei ole hunajaa, voin käyttää vaahterasiirappia. Jos taas vaahterasiirappi on loppu, käytän hunajaa. Voilà! Oli siellä monta käyttökelpoistakin tietoa. Etenkin maitojen ja kermojen rasva-asteet ja erilaisten jauhojen kelpaavuus toisiinsa nähden, niissä on usein tuumimista. 

Sitten palasin Jokihaan ohjeeseen ja sitä aion tänään myöhemmin käyttää!