Paljon puhetta, vähän tulosta - vielä

Kohta vuoden blogattuani ja ahkerasti kokattuani olen oppinut valtavasti uutta, mutta myös osaoppinut, kerännyt floppeja ja sinnepäinsutaisuja vuoden aikana enemmän, kuin siihen astisten kotikokkailujeni vuosina. Olen kokeillut monenlaisia uusia juttuja ja tarttunut minulle tuntemattomiin raaka-aineisiin ja tekniikoihin, vaihtelevasti onnistuen ja kompastellen. Tulin tässä miettineeksi, että blogin aloitettuani olen laajentanut repertuaariani paljon. Vaikken vieläkään osta puolikasta sikaa ja rojauta sitä kotoisalle lihapölkylle tai kyni omaa kanaani, olen kuitenkin rohkaistunut paljon ja hyväksynyt sen, etten aina onnistu. Eikä se niin kamalaa ole, jollei toinenkaan kerta ole vielä ihan napakymppi. Mutta kolmas kerta, joko sen soisi onnistuvan?

Mieltäni ovat kaiherrelleet ne pari puolitiehen jäänyttä raviolikokeilua ja se, ettei pastakone ole vielä suostunut täydelliseen yhteistyöhön kanssani. Tuuminkin viimeksi sitä käyttäessäni, että pitäisi tehdä pastaa silloin, kun ei ole aikomuskaan syödä sitä. Opetella vain ilman painetta siitä, että nyt pitäisi jo olla ruokaa lautasella. Enpä kuitenkaan ole tällaista oppituntia pitänyt itselleni. 

Päätin, että ottaisin tänään kolmannen erän taistossa ravioli vastaan minä. Olihan tiedossa myös italialaisen pyöräilyn juhlaa Milano-Sanremo-ajon merkeissä, joten ruoan alkuperän tulisi olla, blogin teeman mukaisesti, italialainen. Hankin durumvehnää ja jätin jauhopussit näkösälle, etten jänistäisi. Mietin millä täyttäisin pastatyynyset ja muistin, että jo jonkun aikaa on pakastimessa  ollut hummeri. Se on valmiiksi keitetty ja pakastettu suolaliemessä, pakattu suippoon muovipussiin. Olen kerran aiemminkin hankkinut tällaisen hummerin ja muistelin, ettei siinä ole syötävää ihan valtavasti, joten arvelin, että juuri täyteaineeksi siitä riittäisi. 

Katselin eilen netistä hummerinkäsittelypätkiä ja vakuutuin jälleen siitä, ettei se ole sen kummempaa kuin jokirapujenkaan kuoriminen, onpahan vain isompi ja kuori on kovempi. Ostin lisäksi pienen pakkauksen valmiiksi perattua jokirapua, kaiken varalta, että saisimme varmasti vatsamme täyteen. Innostuin näistä  jokirapupakkauksista noin vuosi sitten, tuotemerkki oli muistaakseni Apetit. Intoni laski, kun tulin lukeneeksi pakkauksesta, että niissä käytettiin natriumglutamaattia enkä ostanut niitä enää. Nyt huomasin marketissa olevan toista tuotemerkkiä, jossa E621:stä ei ole, joten kelpuutin tuotteen jälleen keittiööni. Otin hummerin sulamaan perjantaina, sillä rauhallinen hidas sulaminen olisi sille parasta. 

Nyt on lauantaiaamu, viikon paras hetki.  Pyöräilylähetys alkaa viiden korvilla, joten suunnitelmani on varhainen päivällinen, tällöin elokuviin lähtevä nuorikin ehtisi nauttia niin hummerista, kuin raviolistakin. Kuten huomaatte, itsevarmuuteni on vielä aamusella sangen korkealla. Jos blogiin ei tule ikinä enää yhtään päivitystä, voinee päätellä, että itsevarmuuteni oli perusteetonta, perhe lähti pizzalle ja minä nyyhkytän sohvannurkassa lannistuneena. Toivottavasti kuitenkin myöhemmin lisää siitä kuinka minun kävi!

Jos katse voisi tappaa