Uusi paras ystäväni - pastakone!

Sitkeys kannattaa ja palkitsee lopulta! Tänään lähdin raviolin tekoon sillä mielin, että nyt onnistun tai itken ja onnistun. Aloitin päivällisen teon puoliltapäivin (!) mahtavien blogikavereitten kannustamana. Aiemmin olen tehnyt taikinan yleiskoneella, mutta nyt päätin kokeilla käsinvaivaamista. Edellisillä kerroilla tein liian vähän taikinaa ja piti laskeskella montako raviolia riittäisi kullekin, noloa... Nyt mittasin 600 g durumvehnäjauhoa kulhoon, tämän määrän pitäisi ohjeen mukaan riittää 6-8 hengelle ja meitä on neljä. Otin siis varman päälle. Otin myös tosissani ajatuksen, että sataa jauhogrammaa kohden käytetään yksi muna. Ruokapiirin kautta hommaamani munat olivat niin pieniä, että kerta kiellon päälle,  käytin seitsemän munaa. Lisäksi ripautin vähän suolaa ja noin 3 rkl oliiviöljyä. 

Keräsin ainekset isoon kulhoon ja aloitin sekoittamisen. Aluksi tuntui, että jauhoa on ihan liian paljon, ei tästä ikinä tulisi kiinteää, joustavaa taikinapalloa. Mutta kyllä siitä tuli, noin kymmenen minuutin (anteeksi alatyylinen ilmaisu) jyystämisen jälkeen taikina alkoi antautua. Vaihdoin taikinan kulhosta leivinalustalle ja jatkoin taikinan alustamista, työnsin taikinaa kämmenelläni kaikinvoimin ja käänsin ja väänsin. Joidenkin minuuttien kuluttua vehnä oli ystäväni ja käsissäni oli joustava, pehmeä pallero, juuri sellainen, joita tv-kokit pyöräyttävät trendikkäissä ohjelmissaan tuosta vain. Hikipisaroita otsallani käärin taikinan kelmuun ja laitoin sen jääkaappiin tekeytymään. 

Tässä välissä kurkkasin blogiin ja ilahduin uusista kannustuksista, bloggaaminen on mahtavaa! Seuraavaksi ohjelmassa oli hummerin käsittely. Eilisistä preppauksista rohkaistuneena otin elukan leikkuulaudalleni. Olin oppinut, että hummeri halkaistaan joko pitkittäin tai poikittain pään takaa. Mielistyin tapaan, jossa hummerista otetaan hyvä ote, jossa toinen käsi pitelee päätä, toinen pyrstöä. Sitten vain tylysti väännetään niin paljon, että pää jää toiseen käteen ja pyrstö toiseen.

Pyrstöosan lihan saa parhaiten esille leikkaamalla mahapuolen ohuen ja pehmeän kuoren halki saksilla. Kuorta vääntämällä lihan saa esille kokonaisena. Hauskuutin aiemmin itseäni amerikkalaisissa blogeissa, joissa neuvottiin suolen poistamisesta. Eräässä blogissa kerrottiin, että sanotaan kyseessä olevan "vein" vaikka kaikki tietävät, mistä on kyse. No, suoni tai suoli, amerikkalaisten sievistely on joskus hupaisaa. Joka tapauksessa suoli kannattaa ottaa pois. Vihertävä massa pyrstölihan päässä (tomalley) on kuulema herkku, jos ulkonäkö ei häiritse, minä lusikoin sen pois ja huuhtelin loputkin kylmällä vedellä. Väänsin hummerin jalat irti ja käärin sakset pyyhkeeseen. Kopautin raskaan keittiöveitsen hamarapuolella saksen kuoren rikki pyyhkeen sisällä ja sain esille kohtuukokoiset saksilihat, samoin jalan nivelien keskeltä oli saatavissa mukavat palaset hummerin lihaa. Kuorineen hummeri painoi 400 g ja huvikseni punnitsin irti saamieni lihojen painoksi 113 g. Harmi, etten muista paljonko hummeri maksoi. 

Leikkasin hummerin lihat pienehköiksi paloiksi, samoin lisäksi ostamani  jokiravut, joita oli noin 150 g. Sekoitin ravunlihat ricottan kanssa sekaisin, ricottaa käytin noin 150 g. Lisäksi laitoin täytteeseen noin 50 g parmesanraastetta ja muutaman pyöräytyksen pippurimyllystä. Suolaa täyte ei kaivannut, koska ravut olivat suolavedessä keitettyjä.  Täytteen ja kastikkeen ohjeet otin tästä blogista.

Ajatus oli ruokailla noin neljän maissa. Niin ollen reilun tunnin jääkaapissa levännyt taikina pääsi leivinpöydälle kahden tienoilla. Viritin pastakoneen, vempeleen joka ei vielä ollut suostunut kaverikseni. Taikina vaikutti oikein hyvältä, leikkasin sen neljään osaan ja aloitin veivaamisen pieni pelko pehvassa. Jauhotin jälleen koneen hyvin, samoin leivinalustan, mutta vähemmän rintapieltäni ja lattiaa. Aloitin taikinan veivaamisen suurimmalla leveydellä ja jostain syystä taikina totteli minua täydellisesti, sain aikaan hienon pastalevyn. Vähensin leveyttä ja uudelleen sain aikaan ohuemman pitkän levyn. Olin jo ihmeissäni, että nytkö tämä onnistuu ja hengästyneenä pyysin Kammenpyörittäjän katsomaan. Hän tuli paikalle säikähtäneenä, mutta halusin vain näyttää, että osasin! 

Lusikoin pieniä nökösiä täytettä sopivin, muutaman sentin välein pastalevylle ja voitelin täytteiden ympäriltä kevyesti vatkatulla kananmunalla ennen kuin nostin toisen pastalevyn pohjaosan päälle. Painelin sormin pastalevyä kiinni alempaan ja ilmataskuja välttäen. Painoin ravioleja irti viime syksynä Italiasta ostamillani raviolimuoteilla. Ne toimivat kyllä oikein hyvin, sulkivat taikinakuoret kiinni toisiinsa, mutta väliin jäi todella paljon taikinaa. Sain ylijäämätaikinan kyllä veivattua myöskin ihan hyvin pastalevyksi, mutta mieluummin taitaisin käyttää taikinapyörää ja leikata sillä raviolit. 

Käytin 600 jauhogramman taikinasta 3/4, viimeisen neljänneksen laitoin takaisin jääkaappiin. Täyte loppui tässä vaiheessa ja kuulema taikina säilyy jääkaapissa muutamia päiviä. Kokeilen tagliatellen tekemistä lähipäivinä taikinanlopusta. 

Raviolin kaveriksi tein pienen sitruunakastikkeen. Siihen tuli:

• 1 valkosipulinkynsi silputtuna
• 2 rkl oliiviöljyä
• 4 rkl voita
• 4 rkl kermaa (sovelsin aiemmin linkittämääni ohjetta)
• sitruunaviipaleita
• sahramihippuja
• pippuria
• raastettua parmesania

Kuumensin oliiviöljyä pannulla ja lisäsin valkosipulisilpun, kypsensin sitä puolisen minuuttia. Kaadoin pannulle kerman ja lisäsin voin, sitruunaviipaleet ja sahramin. Annoin kastikkeen kehittyä muutaman minuutin. Samaan aikaan kastikkeen valmistumisen aikana keitin suuren kattilallisen vettä. Suolasin pastankeittoveden kunnolla. Nostin ravioleja kypsymään kiehuvaan suolaveteen noin 25 raviolia kerrallaan. Ne kypsyivät kolmessa, neljässä minuutissa. Nostelin kypsät raviolit öljyttyyn lämpövuokaan odottamaan kaikkien valmistumista. Kun kaikki raviolit oli keitetty, sekoitin kastikkeen ravioleihin ja annostelin lautasille. Ripaus raastettua parmesania, reippaasti pippuria ja annos oli valmis. Basilika unohtui, mutta satsiannoksiin sekin muistui mieleen.

Nyt on hienoa sanoa, että tällä kertaa pastataikina onnistui mainiosti, pastakone alkoi kaverikseni, ravioli pysyi kasassa, täyte oli mehevää ja maistuvaa. Kaikki onnistui loistavasti. Ei siis tarvinut itkeä. Ja nyt me olemme,  pastakone ja minä ihan parhaat kaverit!

 

Milano-Sanremon voitti Simon Gerrans Green Egde-tallista, toiseksi taipui Fabian Cancellara. Tällä viikolla Italiassa näytti jo keväisemmältä. Miten sitten ensi viikolla Espanjassa, kun Katalonian ympäriajo alkaa maanantaina. Pitääköhän tässä välikaivella Espanja-ruokaohjeita?

Hummerinkuorista ja roippeista keittelimme vähintäänkin vajain taitoinemme hummeriliemen. Kaikki asiantuntevan esikäsittelyni ohittavan materiaalin (huuhtelin ravun pääpuolta kylmällä vedellä ja sieltä lähti jotain "möhmöä") ladoimme kattilaan. Sinne päätyi myös talouden epämääräisintä valkoviiniä, vettä, tuoreita laakerinlehtiä, pari sipulia, mustapippureita ja tilliä. Liemi kiehui noin 30 minuuttia ja siiviöitiin pakasterasioihin. Niihin jopa merkittiin sisältö, ettei home made lobster-liemi päädy lihapullakastikkeeseen. Tulevaisuus näyttää kuinka käy.