Onko pakko paistaa? Paras taikina ikinä!

En ole taloudellisin emäntä ja saatan unohtaa jääkaappiin tuotteita (esimerkiksi mämmiä, kuten Nannalle hänen ansiokkaan mämmipostauksensa kommenttilaatikossa tunnustin) liian pitkäksi aikaa. Nyt niin ei käynyt, vaan käytin viimeistä marjaa myöten ennen pääsiäistä ostamani kauniit ulkomaiset marjat. Olen käyttänyt niitä kypsennettäviin jälkiruokiin ja joskus varovaisuutta uhmaten laittanut jokusen koristeeksikin. Jäljellä oli muutama mansikka ja pensasmustikka. Koska olisin tänään laajalti paheksuttu uraäiti pullantuoksuisen kotiäidin sijaan (lue: teinit onnessaan, kun äiti menee iltavuoroon ja saavat olla illan keskenään), tahdoin hemmotella pitkäkoipisia poikiani jälkiruoalla. Päivällisekseen lämmittäisivät eilisen taginen loput ja heitä varmasti ilahduttaisi pehmoisa marjapiirakka.

Löysin The Wimpy Vegetarian-blogista ohjeen, johon saisin myös unohduksen rajamailla häilyvän jogurttipurkillisenkin upotettua. Kas näin muutuinkin lapsensa hylkäävästä uraohjuksesta taloudelliseksi äidiksi, kätevää. Kuka sen kissan hännän nostikaan?

Tavallisesti en niin välitä taikinoista, en napostele piparitaikinaa niin, että uunin saa sittenkin kääntää nollille enkä ole nenä suklaassa mokkapaloja tehdessäni. Nyt kuitenkin osui kohdalle taikina, joka oli niin tolkuttoman hyvänmakuista, että teki mieli syödä se sellaisenaan ja tiskata jäljet vähin äänin. Täällä kukaan mitään ole aikonutkaan leipoa. En ole ihan varma, johtuiko mahtava maku niin hienosta ainesosien suhteesta vai meninkö pienillä muutoksillani vielä parantamaan sitä. Edellisen kappaleen linkistä löytyy, kuinka bloggaaja oli piirakan valmistanut. Alla kuten minä sen tein.

• 3,5 dl vehnäjauhoja
• 1,5 tl leivinjauhetta
• 0,5 tl suolaa
• 75 g voita (käytin noin puolet ja puolet voita ja gheetä)
• 1,8 dl sokeria
• 1 suuri kananmuna
• 1 purkki bulgarianjogurttia
• 2 rkl maitoa (unohdin)
• 1 rkl vaniljauutetta
• puolikkaan sitruunan mehu
• 1,5 rkl ruokosokeria pinnalle (unohdin, taas)

Kuumensin uunin 180 asteeseen. Voitelin 25 senttisen piirakkavuoan. Mittasin jauhot, leivinjauheen ja suolan kulhoon ja sekoitin. Mittasin voin ja gheen (halusin käyttää purkin loppuun, ghee sivumennen sanoen kesti mainiosti huoneenlämmössä tämän kuukauden, jonka aikaa sitä riitti) toiseen kulhoon, leikkelin voin pieniksi kuutioiksi. Lisäsin kulhoon sokerin ja vatkasin sähkövatkaimella tavoitellen sitä fluffya rakennetta, joka edelleen on minulle arvoitus. 

Seuraavaksi lisäsin kulhoon vaniljauutteen, sitruunamehun, kananmunan ja jogurtin (ja se maito olisi tullut tässä kohtaa, jos olisin sen muistanut). Vatkasin seosta muutaman minuutin. Viimeiseksi lisäsin jauhot ja sekotin varovasti taikinan tasaiseksi. Siitä tuli aika tanakkaa, mutten usko unohtamani maidon olleen aivan välttämätön, sillä jogurttia oli hieman alkuperäistä ohjetta enemmän.

Levitin töpäkän taikinan vuoan pohjalle ja asettelin taikinaan pikkuisen upottaen mansikoita ja mustikoita. Paistoin piirakkaa noin 50 minuuttia. Se unohtunut sokeri olisi varmaan tehnyt pinnan kivan kullankeltaiseksi. Piirakka oli pehmeää ja vähän kirpakkaa, jogurtista ja sitruunasta johtuen. Ja olin maistavinani gheen toffeen häivähdyksenkin. Olin juuri tuomassa kuvaustarvikkeita sisälle terassilta, kun iäkkäämpi teini tuli koulusta kotiin paljon aiemmin kuin olin kuvitellut. Siinä oli enemmän kuin lähellä, että teekupillinen ja piirakka-annos olisi päätynyt lattialle säpäleiksi ja sotkuksi. Hallitsin kuitenkin säikähtäneen vartaloni täydellisesti ja annos päätyi samantien maisteluun saaden hyväksyvän peukunnoston.