Tagine numero 2

On tulossa päiviä, jolloin keittiötoimiin ei ole aikaa tai ketään edes kokkaamassa, joten ajattelin muhevan pataruoan olevan paikallaan. Sellaisen, joka ei ole moksiskaan lämmittämisestä, jollei jopa parane siitä. Eteisessä olin kompastua varastoon menossa olevaan tagineen (olen kyllä ajatellut jo minne se sijoitetaan ja suunniteltuhan on jo puoliksi tehty, eikö niin?), joten pikaisella kauppareissulla ostin muhevat naudan paistipalat. 

Lammastaginen ohjetta etsiessäni osui silmääni monta beef taginea, joten sellaista sitten tänään. Ja koska minulla oli alla jo mittava yhden kerran kokemus, ei ohjeita enää tarvittukaan, paitsi sen verran, että kurkkasin mitä kaikkia mausteita voisikaan lisätä pataani. Tämä oli höllänä ohjenuoranani, kun rupesin käymään läpi Kammenpyörittäjän taannoin siivoamia maustevarastojamme. Voin sanoa kokemuksen rintaäänellä, että aakkostaminen helpottaa löytämistä, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Kokeilkaa, olen varma, ettei tämmöinen ole kenellekään tullut mieleenkään! Vakavasti puhuen, on hyvä, että mausteet ovat jonkunlaisessa ruodussa, ei ole järkevää, että eripuolilta maustekaappeja löytyy useita avattuja kurkumapusseja tai jämiä kanelista, ties miltä ajalta. Kokosin seuraavanlaisia (ohjeenmukaisia ja muuten vain) mausteita kuppiin:

• 1 tl jauhettua kurkumaa
• 1 tl jauhettua inkivääriä
• 1 tl kuivattua kuminaa
• 1 tl pimentonia
• 1 iso kanelitanko
• 5 kuivattua neilikkaa
• 3 kuivattua laakerinlehteä
• suolaa ja pippuria

Muutoin käytin:

• 1 iso punasipuli
• 1 kevätsipuli paloina
• 5 pientä valkosipulinkynttä
• puolikas punaista suippopaprikaa suikaleina
• 2 suurta tomaattia kuutioina
• oliiviöljyä paistamiseen
• 1 kg naudanpaistia suupalan kokoisiksi kuutioiksi leikattuna
• 3 dl vettä

Kuumensin 3 rkl oliiviöljyä valurautapadassa ja leikkasin kuumenemista odottaessani sipulin ja kevätsipulin viipaleiksi. Paistoin sipuleita ja valkosipulia padassa varoen polttamasta niitä. Kun ne olivat mukavasti pehmenneet, siirsin ne taginen alaosaan. Kuumensin padassa taas tilkkasen oliiviöljyä ja kumosin mausteet sinne heräämään  henkiin. Hetkisen kuluttua lisäsin pataan jo aiemmin kuutioiksi leikkaamani lihan kahdessa erässä (ensimmäinen erä imaisi melkein kaikki mausteet itseensä, mutta arvelin uunin ja hauduttamisen tasoittelevan maut) ja paistelin pinnat kiinni. Nostin lihat tagineen sipulisilpun päälle. Kumosin pataan tomaatit ja paprikan ja pyörittelin niitä lopuissa öljyssä ja mausteissa muutaman minuutin ja kokosin ne tagineen päälimmäiseksi. Kaadoin pataan vettä ja raaputtelin kaikki makuaineet veteen, ennen kuin kaadoin maustuneen veden tagineen. Lihat peittyivät haudutusliemeen vähän yli puoleen väliin. Arvelin tomaatin ja paprikan vielä luovuttavan kosteuttaan pataan ja kurkistaisin myöhemmin kannen alle ja lisäisin vettä, jos vaikuttaisin liian kuivakalta. 

Nostin taginen alaosan paperilla suojatun pellin päälle 150 asteiseksi lämmitettyyn uuniin ja asetin suipon kannen päälle. Korkea kansi vaatii sen, että pelti on sijoitettu aivan uunin alimmalle tasolle. Puolentoista tunnin kuluttua nostin padan varovasti uunista ja kääntelin hieman lihoja, nestettä ei tarvinnut lisätä. Lihat eivät vielä olleet mureita ja suolaakin ne tarvitsivat vähäsen. Toisen puolitoistatuntisen kuluttua lihapata oli mureaa ja aromaattisen muhevaa. Ennen tarjoilua paahdoin muutaman pinjansiemenen ja silppusin tuoretta ruohosipulia padan päälle koristeluksi. Lautasille asetellessa puristimme vielä hieman appelsiinimehua kirpakoittamaan annosta. Pataa syötiin tänään riisin kanssa. Vasta ruoan ollessa jo aivan valmista muistin säilötyt sitruunani, sellaisenkin olisin viipaloinut pataan, jos vain olisin muistanut. Emme ole vielä kovin tottuneita tällaiseen makumaailmaan. Nuorempi teini kertoi kotiin tullessaan, että meillä tuoksui aivan joululta  eikä se ihme ollutkaan, kun muisteli, mitä kaikkea pataan päätyi.