Turkkilainen aamiainen

Kirjoittelin joskus aikaisemminkin turkkilaisesta aamiaisesta, tälle viikolle se sopii kuin nenä päähän, koska Tour of Turkey jatkuu edelleen. Eilen näimme kisan kolmannella etapilla sellaista sinnikkyyttä ja irtioton oikea-aikaisuutta, ettei voi kuin ihailla. Turkkilaisen Torku-tiimin bulgarialaissyntyinen Ivaïlo Gabrovski riuhtaisi itsensä irti pääjoukosta noin kahdeksan kilometriä ennen maalia kesken kipakan nousun ja kasvatti johtoasemansa yli minuuttiin. Etappi päättyi vuorelle eikä viimeisten kilometrien matkalla voinut enää puhua joukkueajamisesta millään muotoa, vaan jokainen ajaja kiskoi itseään metri metriltä kohti maalia erilaisin nykivin tyylein.

Aamiaisen tärkein osa turkkilaisessa pöydässä lienee tee. Sitä pitää olla paljon, sen pitää olla siemailulämpöistä ja makeaa, mieluiten sokerilla makeutettua. En tiedä paikallisista, mutta minusta hunaja ei turkkilaiseen teehen sovi, etenkin jos se sattuu olemaan teen väriä muuttavaa. Teen pitää olla tummaa eikä se saa olla sameaa. Tällaiseksi viritettynä tee on oivallinen juoma, olipa sää lämmin tai viileä. Retkiolosuhteissakin teetä on nopea keittää ja tehdä samantien iso termoskannullinen, joka makeutetaan valmiiksi. Päivän edetessä on helppo ottaa lasillinen voimajuomaa aina, kun siltä tuntuu.

Toinen peruspilari turkkilaisella aamiaisella on leipä. Yleisin käytetty leipälaatu on aivan yksinkertainen valkoinen pitkulainen leipä, joillaisia ilmestyy jo anivarhain kauppojen ulkopuolella oleviin vitriineihin. Jos kauppias ei satu olemaan juuri saatavilla, leivän voi ainakin pienillä paikkakunnilla ottaa omin päin ja jättää maksun vitriinissä olevaan kuppiin. Eilinen leipä ei yleensä enää kuulu pöytään, mutta jos jostain syystä tuore leipä viivästyy, eilistä leipää voi paahtamisen jälkeen tarjota pahoittelun kera. Vaikka leipä on vallan simppeliä laatua, samanlaista ei meiltä saa. Tavallinen ranskanleipä on muuten lähellä, mutta kuoren rapeus puuttuu. Leipä leikataan viipaleiksi ja pinotaan lautaselle kuten puut nuotiota sommitellessa.

Leivän kanssa tarjoillaan usein beyaz peyniriä, valkoista fetaan vivahtavaa juustoa. Laatuja on lukemattomia ja eri mieltymyksiin soveltuvia. Suomessa ostamme silloin tällöin korkean peltipurkillisen peynir-kiekkoja ja otamme sieltä kiekonpuolikkaan silloin tällöin lisäkkeeksi aterioille. Samaa juustoa käytän salaateissa ja piiraissa. Aamiaisella riittää pieni viipale tai kaksi, kun lisäksi esillä on hyviä oliiveja, viileää voita ja tomaattiviipaleita. Toisinaan makeannälkään tarjolla on marmeladia tai hilloakin. Kylmä appelsiinimehu, mieluiten Turkin etelärannikon viljelmiltä, tekee terää ja pian huomaakin, ettei muuta tarvitsekaan.