Cannoncinit

Meillä alkoi viikonloppuna pyöräilylähetysten välissä Sopranos-maraton , nuorempikin teini on päässyt siihen ikään, että äiti lupaa katsoa tämän kenties maailman parhaan tv-sarjan. Sopranos on edelleen järkyttävän hyvä. Sen ääreen jymähtää, vaikka mitä tähdellistä olisikin tehtävänä. Katselimme sarjan ensimmäistä kertaa noin 7-8 vuotta sitten, kun viisi tai kuusi kautta oli esitetty jo meilläkin televisiossa. Katsoimme kaikki yhteen kyytiin DVD:ltä. Pojat olivat siihen aikaan pienempiä koululaisia. Me aloitimme yhteisen vapaapäivän laittamalla levyn koneeseen aamulla, kun pojat lähtivät kouluun ja samoilta sijoilta meidät löysi iltapäivällä. Huidoin pojille, että tämä ei sovi teille, ottakaa sieltä kaapista jotain syötävää! 

No, kaikki hyvä loppuu aikanaan. Sopranos on sarja, joka mullistaa ihmisen mieltä. Kaikki tavallinen tuntuu kummalliselta ja väärältä. Kaikki omituinen ja väärä tuntuu ihan tavalliselta ja normaalilta. Onneksi vaikutus hälveni kyllä aika pian, eikä sitä ennen kukaan alkanut pahemmin ryppyillä meille, ettei meidän tarvinut mennä ostamaan sementtiä ja tuumia, minne ryppyilijä upotetaan. Sopranosissa ruoka on hyvin tärkeässä osassa, monet tapahtumista sijoittuu ravintoloihin ja kodeissa valmistetaan paljon ruokaa. Leivonnaisia viedään iäkkäille sukulaisille ja pahat rikolliset osaavat arvostaa hyvää italialaista ruokaa. Sarjasta opin monia leivonnaisten nimiä, yksi nimi jäi erityisesti mieleen, cannoncini (nimi on vaihdettu oikeaan, puhuin virheellisesti aluksi cannolineista, kommenttiboksista kömmähdyksen oikaisu käy ilmi).

Hankin Kööpenhaminasta cannoncini-muotteja. Olen niitä himoinnut jo aikaisemmin ja ne ovat olleet Amazonin ostoskorissani jo pitkään odottamassa seuraavaa tilausta. Nyt näitä hauskoja torvia oli Magasin-tavaratalon keittiötarvikeosastolla, enkä pitkään arponut ostanko vai en. Kuusi pientä peltitorvea lähti mukaamme. En tehnyt viime vuonna moniakaan italialaisia leivonnaisia, ne tuntuivat niin vaikeilta. Enkä ole syönytkään niitä kovin paljon, joten kokemukseni on lähinnä tiramisun varassa.

Tänään sitten rohkaistuin ja valmistin cannoncineja. Kuumensin uunin 200 asteeseen. Ostin kaupasta lehtitaikinaa, jota myydään isoissa levyissä. Käytin neljäsosan taikinasta, jonka leikkasin kahteentoista noin 2 sentin levyiseen suikaleeseen, jotka kaulitsin kevyesti noin kaksinkertaisen pituisiksi ohuiksi nauhoiksi. Voitelin peltitorvet ulkopuolelta kylmällä voinokareella ja pyöritin yhden suikaleen taikinaa kunkin torven ympärille. Asetin torvet leivinpaperin päälle taikinan pää alaspäin uunipellille. Paistoin torvia noin 13-15 minuuttia, kunnes ne näyttivät kauniin kullanruskeilta. Joistakin pää hieman karkasi aukipäin, muttei liikaa. Taikinatorvet irtosivat muoteista hyvin ja kun peltitorvet olivat jäähtyneet hetkisen, niiden päälle saattoi kääriä seuraavan taikinasuikaleen uutta paistoerää varten, uusintavoitelu ei ollut tarpeen.

Kun kaikki torvet oli paistettu ja ne olivat jäähtyneet ritilällä, vatkasin kermaa tanakaksi vaahdoksi. Pursotin torvien sisälle kermavaahtoa, sirotin runsaasti tomusokeria päälle ja liruttelin sulatettua suklaata juoviksi torvien päälle. Tyylikkäitä ja hyviä leivonnaisia, raikkaita eivätkä liian makeita.

Giron yhdeksäs etappi oli jälleen kirimiesten lempipätkä, tosin viimeisten kilometrien runsaat mutkat ja ylämäet sekoittivat pakkaa melkoisesti. Viimeisessä kurvissa tapahtui sekava kolari, johon Mark Cavendish joutui mukaan, vaikka koetti kyllä väistää viime tipassa. Loppukirin ehti sopivasti aloittaa Movistarin Francesco Ventoso Alberdi, pinkissä jatkaa edelleen Ryder Hesjedal.

päivän voittaja ensimmäisellä etapilla