Jos et voi saada koko kakkua, ota edes pala!

kuinka tuo vaasalainen puu juuri tuohon kasvoi?

Vaikka välillä tuntuu, että elämä soljuu hitaasti sormien läpi, toisinaan tulee niitä kohtia, joissa huomaa jonkun ajanjakson jääneen lopullisesti taakse. Sellaisen, jonka toivoi jatkuvan ikuisesti ja niiden,  joiden loppumisen tiesi olevan joskus edessä, mutta jota ei tahtonut vielä ajatella. Joskus käy niin, että päättymisen tajuaa vasta aikojen kuluttua, se saattoi tapahtua jo kaksi vuotta sitten eikä sitä silloin huomannut. Vasta nyt huomaa, että se kaikkein viimeisin kerta oli jo silloin. 

Onneksi en puhu mistään kovin vakavasta asiasta, en sellaisesta, jonka vuoksi kannattaisi kyyneliä vuodattaa, poislukien muutamaa haikeaa, hyvällä tapaa poskia suolaavaa kyyneltä. Puhun retkeilystä ja matkailusta koko perheen voimin. Meillä ehti olla noin 12 vuotta sitä aikaa, että matkustimme ja retkeilimme lasten kanssa joka vuosi vähintään kuukauden verran. Useimmiten olimme liikkeellä omalla autolla ja kahdella reissulla meillä oli mukana pieni vaunukin. Useana vuonna olimme lentomatkan päässä kotoa ja vuokra-autoillen ihmettelemässä toisten maiden tai mantereen maisemia. 

Sitten vain tuli se aika, että lapset eivät olleet enää lapsia, he olivat jo nuoria ja kohta pian aikuisia, joilla on omat intressinsä ja elämänpiirinsä, jossa ei enää riitä se, että vanhemmat viihtyisivät tien päällä vaikka loputtomiin. Niinpä karavaanimme pysähtyi. Alkoi se ajanjakso, jolloin emme tehneet pitkää vuosittaista ulkomaanmatkaa, koska vielä alaikäisiä, vaikka äitiään pidempiä perillisiä ei vielä voinut/halunnut jättää keskenään. 

Nyt kun minun pitkä keväinen lomani on kääntynyt pitkälle loppuosalle, meillä on Kammenpyörittäjän kanssa muutama päivä aikaa käydä pikkuisen ulkoiluttamassa t@biamme. Se ehti olla kaksi vuotta katoksessa ilman, että se liikahti metriäkään, toimi vain väliaikaismakuuhuoneena sukulaisvierailujen aikana. Pari viikkoa sitten Kammenpyörittäjä otti ja nykäisi vaunun Vaasaan osallistuessaan  Retrokilpurit-tapahtumaan ja siitä mustasukkaisena aloin ehdotella, että minun pitäisi myös päästä vähän maistamaan karavaanarielämää, jollei muualle niin edes Kuopioon. Halusin päästä sinne juuri avattuun Ikeaan ja Kuopion kauppahallikin kiinnosti. Kysyimme taloutemme kolmannelta aikuiselta, tahtoisiko hän lähteä kanssamme pienelle vaunuretkelle nuoremman veljen ollessa leirillä. Pidimme pienen paussin ja jatkoimme kysymällä, että jäisikö hän sittenkin mieluummin yksin kotiin pitämään sen verran kasvihuoneesta huolta, että viljelmät pärjäisivät. Nuoren aikuisen silmät alkoivat loistaa ja hän vakuutti oikein mielellään jäävänsä kotimieheksi ja kasvihuonevastaavaksi.

Eilen laitoimme vaunua lähtökuntoon, olin ehtinyt unohtaa millaisia keittiövälineitä mikroskooppisen pieni matkakeittiömme sisältää, eivätkä varaston kaikki retkeilyvarusteet parin vuoden käyttämättömyyden jälkeen olleet enää kirkkaassa muistissa. Viimeisimmältä reissulta olimme paluumatkalla ostaneet jotain uusia vekkuleita inkkeitä, jotka olivat täysin ehtineet unohtua. Kammenpyörittäjä pikahuolsi polkupyöräni ja sekin pääsi telineeseensä mukaan. Uusi kypäräni ei ikävä kyllä ehtinyt saapua, vaan  joudun ottamaan sen vanhan sieltä laventelin alta takaisin päähäni. Ei sentään, Kammenpyörittäjä lainaa omaansa minulle ja hän lainaa perillisen kypärää, sen malli ei sovellu aikuisen naisen eleganssiini sitten mitenkään. Jollei joku vielä tiedä, aikuisen naisen eleganssini on lähipiirissä hyvin naurettu vitsi, se koostuu lähinnä käsilaukkuna käytetystä riisipussista ja punaisista crocseista.

Koska päätökset tehdään lähinnä muutettaviksi, ehdimme jo vaihtaa ilmansuuntaa totaalisesti ja aiomme suunnata länsiluoteeseen, kun karavaanimme tänään notkahtaa liikkeelle. Emme tiedä vielä kuinka monta päivää olemme reissussa ja minne päädymme, sen verran kyllä olemme antaneet itsellemme rajoituksia, että reunalta ei saa mennä yli ja lauantaiksi pitää ehtiä kotiin. Jos näette kuvassa esiintyvän ajoneuvoyhdistelmän kesäisillä teillä, vilkuttakaa!