Vakuutan itselleni, pieni on kaunista

Viimeviikkoinen pieni vaunureissumme oli oikein mukava, vaikka tuntuikin koko ajan, että leikimme retkeilyä. En millään muotoa väheksy kotimaanmatkailua ja meikäläisiä leirialueita enkä edes tieverkkoamme, mutta on siinä jonkunlainen hupsuuden tunne, kun reissussakin käy (jos siis kävisi) Prismassa ostamassa oltermannia ja ruispaloja. Ei oikein pääse tunnelmaan, kun ei syö jotain, jonka nimeä ei osaa lausua tai josta ei pakkausta avaamallakaan tiedä mitä se on.

Vaikka ruokapuoli oli minikaravaanireissullamme turhankin tuttua, olivat kohteemme mukavia. Ajelimme Ruoveden ja Tampereen suuntaan kotiutuen Heinolan kautta. Ruovedellä olimme Haapasaaren leirialueella, jonka kauniit nurmikentät oikein houkuttivat pystyttämään leiriä. En ollut lukenut leirialueen kuvausta etukäteen riittävän tarkasti, mutta totta tosiaan siellähän kerrotaan peruspalveluihin kuuluvan alpakoita ja aaseja. Tähän pitäisi kyllä kaikkien pyrkiä! Ainakin sympaattisen näköisiin alpakoihin! Tulin miettineeksi, mitä tarkoitusta varten niillä on niin ystävälliset kasvot? Saavatkohan ne helposti ystäviä Perussa ja sielläpäin? Kävin äsken katsomassa Suomen alpakkayhdistyksen sivuja ja tulin oikein hyvälle tuulelle. Jos ikinä tahtoisin jonkun lemmikin meille, voisin harkita alpakkaa. Onneksi en tahdo mitään lemmikkiä meille, ikinä, koskaan.  

Venuksen ylikulku ei suostunut näyttäytymään Kammenpyörittäjälle, vaikka hän istuikin kylmänkälpäkällä Näsijärven rannalla useita aamuisia tunteja. Ilokseen hän myöhemmin kuuli, että työpaikalla ylikulku oli nähty ja voitu katsoakin Kammenpyörittäjän sinne jemmaamien mylarsuotimien avulla. Seuraavan ylikulun vuonna 2117 voimmekin samantien unohtaa.

Ruovedellä kävimme myös katsomassa Helvetinkolua, tuota Helvetinjärven kansallispuiston helmeä. Kävelimme neljän kilometrin ympyräreitin seuranamme parvi hyttysiä, jotka pitivät tahdin riittävän rivakkana. 

Seuraavaksi yöksi pystytimme leirimme Tampere Camping Härmälälle, joka oli sekin aivan kelpoisa leirialue. Sijainti on mitä oivallisin, kauniita Hatanpään kartanon puistoalueita pitkin pääsee puolessa tunnissa pyöräillen Tampereen keskustaan. Aamuisella pyöräretkellä ihastelimme arboretumin kivikkoistutuksia sipulikasvien kukkimisvaiheen ollessa jo menossa ohitse ja ruusutarhan vielä ollessa unessa. 

Näimme pyöräretkellämme myös kaunista taidetta Ratinanniemessä, tällainen kumiankka osui kuvattavaksemme.

Tampereella vierailimme Keittiöelämää-kaupassa ja tietysti Tampereen kauppahallissa, vaikka poistuimmekin tällä kertaa käpykakutta. Kammenpyörittäjän ehdoton lempikauppa Tampereella on Erämies Oy, josta ei voi poistua ilman, että kassissa kilisee muistoja menneiltä vuosikymmeniltä. 

Kolmantena päivänä kävimme Kangasalla (näin se kuulema pitää kirjoittaa) sijaitsevassa Mobiliassa, jonka sanotaan olevan  tieliikenteen valtakunnallinen erikoismuseo.

Mobilian luksusauto-osaston helmi

Toisena moottoriaiheisena kohteena piipahdimme kauniilla Vehoniemen harjulla sijaitsevassa Vehoniemen automuseossa, jonka ilmainen sisäänpääsy näytti houkuttelevan väkeä huomattavia määriä jopa näin alkukesän arkipäivänä.

Pälkäneellä pysähdyimme katsomaan Pyhän Mikaelin kirkkoa, jota ei ilmeisesti tahdota näyttää ohikulkijoille, sillä edes aivan kohdalla ei ollut viitoitusta, onneksi kääntyvä pää harteilla pelasti ja huomasimme rauniot jo ohitse ajettuamme. 

Kirkon kanssa samalla puolella tietä oli surullinen muistomerkki menneestä ajasta, hylätty majatalo, Pälkäneen FinnTaverna, josta tuli mieleen entisen Itä-Saksan raunioituneet merenrantahotellit, joiden purkaminenkin on ilmeisesti ollut liian kallista. Pienellä googlailulla totesin, että tällaiset kohteet kiinnostavat muitakin ja heitäkin, vaikka en itse uskaltaisi mennä sisälle tuollaisiin paikkoihin, vellihousu kun olen. Toisella puolella tietä sijaitsi paraatipaikalla tämä majoitusliike, ei sentään ABC.

Vesivehmaan lentopaikan kupeessa sijaitsevaan Päijät-Hämeen ilmailumuseoon emme päässeet sisälle asti, sillä ei ollut lauantai eikä sunnuntai, mutta ulkopuolelta kävimme kurkkaamassa. Talkoovoimin paikkaa pidetään kesäviikonloppuisin auki, joten kokeilemme onneamme joskus toiste. 

Kolmanneksi yöksi menimme Heinolaan, sillä tahdoin piipahtaa kotimatkalla Heinolan Heilassa. Heinolan ohitustien sillalta näkyy Heinäsaari Camping ja se tarkoittaa luonnollisesti myös sitä, että ohitustien silta näkyy ja etenkin kuuluu Heinäsaari Campingille. Elävästi tuli mieleen muutama leirialue Saksan ruuhkaisten moottoriteiden läheisyydestä tai junaratojen vierestä, sen verran kova oli liikenteen jymy. Yhden yön majoittumiseen leirialue on mainio sijaintinsa puolesta, mutta enpä tahtoisi viettää siellä vaikkapa ainoaa kesälomaviikkoani korviani pidellen. Pyöräilimme Heinolan keskustaan mukavia järvenrantareittejä ja kävimme katsomassa sukuhautaa kauniilla hautausmaalla.

Kaunis paikka, eikö totta?

Perjantaina ajelimme kotiin vaihtoehtoista reittiä tuon keskisuomalaisen pekkaroinnin monumentin, Kärkisten sillan kautta. Sen juurella nautimme reissun viimeiset kahvit. 

Puoli tuntia ennen arvioitua saapumisaikaa annoimme kotimiehelle varoituksen ja hän olikin ymmärtänyt vinkin ja laittanut Andrejan tulille. Ei mikään turha poika. Postauksen otsikolla viittaan siihen, ettei aina tarvitse päästä kauas eikä pitkäksi aikaa, kun jo pääsee vähän maistamaan kiertolaiselämää ja näkemään uutta. Kysyin Kammenpyörittäjältä Helvetinkolun luonnonpuistossa, että kannattaako nyt alkaa harmitella kaikkia näitä vuosia (lue:vuosikymmeniä), jolloin emme ole reissanneet kotimaassa vaan suunnanneet kauemmas. Hän sanoi, että ei kannata, sillä eihän sitä ole mahdotonta aloittaa nytkään. Viisas mies!