Penkkiurheilijan ähkypäivän perunalisäke, pommes pavé

Nyt on penkkiurheilijan onnenpäivä. Varustauduimme siihen menemällä eilen nukkumaan aikaisin, olisihan edessä päivä, jolloin katsoisimme niin pyöräilyä kuin jalkapalloakin. Luultavasti töllöttäisimme väliajan yleisurheilua. 

Ostin eilen uuden keittiötarvikkeen, johon ihastuin aivan täysin. Olen pitkään himoinnut mandoliinia Eiringiltä (kuva löytyy linkistä, kun vähän rullaa alaspäin), mutta sen hinta on tuntunut melkoiselta.  Sijoitin kymmensosan siitä summasta Zylissin viipalointilaitteeseen, jossa on neljä eri terää. Tänään kokeilin sitä ensimmäistä kertaa ja ainakin perunan viipaloimiseen laite toimi mainiosti. Etenkin itsensäsilpomisen mahdollisuus on hyvin minimoitu käsisuojuksella, terät saa myös hyvin suojattua käytön jälkeen. Suosittelen!

 

Ja mihin sitten tarvitsin viipalointilaitetta? Perunaruokalajiin, jonka nätteihin kuviin osuin etsiessäni lisuketta routapaistille, jonka paistoimme eilen tätä päivää varten. Kokeilin talvella perunakekoja, pommes anna. Se oli melkoista nypertelyä ja käyttämäni perunat niin pieniä, että annoksista tuli vähintäänkin kohtuullisen kokoisia. Tämänpäiväinen eksperimenttini on sukua myös perunagratiinille, joskaan pommes pavé ei taida olla ranskalaisen keittiön ikiaikainen ylpeyden aihe, vaan amerikkalaisen Thomas Kellerin käsialaa viimeisteltynä hienolta kuulostavalla ranskankielisellä nimellä. Se riitti minulle siihen, että kelpuutin pommes pavén teemaruoaksi. Otin vinkit tekotapaan täältä ja jollei ole allerginen Martha Stewartille, sieltä löytyy myös linkki Marthan sivuille, jossa Thomas Keller essu yllään häärää Marthan keittiössä ja kertoo kuinka homma kätevästi hoidetaan.

Leikkasin leivinpaperista leipävuokaan sopivan palan, sellaisen, jonka liepeet riittivät reilusti vuoan reunojen yli pitkiltä sivuilta. Voitelin vuoan pohjaa ja reunoja pikkuisen sieltä täältä, joten leivinpaperi mukavasti tarttui vuokaan. Voitelin myös päältä päin paperia hieman, mutten kovin tarkasti, sillä ruokaan tuli itsessään sen verran pluikastetta, etten pelännyt tarttumista. Kaadoin isohkoon kulhoon, jonka päälle uusi viipalointilaitteeni asettui näppärästi, noin 2,5 -3 dl kermaa, jonka maustoin suolalla ja pippurilla.

Tähän aikaan vuodesta isojen vanhojen perunoiden hankkiminen ei välttämättä ole helppoa, mutta minua onnisti. Isoja Van Gogh-perunoita oli kaupassa ja ostin niitä kuusi kappaletta. Kuorin perunat ja leikkasin niiden yhdeltä, valmiiksi tasaisimmalta puolelta pienen viipaleen pois, jotta saisin tasaisen aloituskohdan viipaloinnille. Trimmasin myös hieman perunoiden päitä sopimaan varaamaani vuokaan.

Asetin Zylissin kulhon päälle, laitteessa olevat urat sopivat aika hyvin lasikulhon reunoihin ja laitteen kahvasta sai hyvin kiinni. Asetin kuoritun, trimmatun perunan leikkuutasolle ja nostin suojakahvan perunan päälle ja puristin piikit kevyesti kiinni perunaan. Ja sitten ei kun viipaloimaan! Se käytti oikein nopeasti ja perunan sai viipaloitua hyvin lähelle loppua, jäljelle jäi noin puolen sentin paksuinen kupera pala, jonka nostin sivuun, samaan kasaan muiden trimmauspalojen kanssa. Sekoitin millin paksut viipaleet kermaan ja irrottelin niitä toisistaan, että varmasti kaikki viipaleet maustuivat ja kastuivat kermassa. Kuudesta isosta perunasta tuli aivan riittävästi täyttämään tavanomainen kapea leipävuoka.

Sijoittelin sitten Thomas Kelleriä imitoiden perunaviipaleita vuokaan ja ripottelin minikokoisia voinokareita sinne tänne, leikkasin niitä kylmästä voipaketista noin puoli senttiä kanttiinsa kokoisiksi nopiksi lautaselle ja erottelin ne toisistaan valmiiksi, jotta saisin niitä nätisti otettua kermaisilla sormillani kokoamisen edetessä. Vuoka tuli melkein täyteen. Käänsin reunan yli nostetut paperinliepeen perunakasan päälle ja paistoin vuokaa 200 asteissa uunissa noin puolitoista tuntia. Pistin kakkutikulla perunaviipaleiden läpi ja tikku sujahti kevyesti pohjaan saakka, joten ruoka oli kypsää. 

Perunoiden trimmauspalat ja muutama epäsopivan kokoinen viipale, jota en kelpuuttanut pavéen, pääsivät maustekerman lopun kanssa pieneen uunivuokaan ja paistoin nekin vielä työlounaaksi maanantaille, pihi sieluni ei antanut myöten hukata kelvollisia aineksia kompostiin.

Laitoin foliolla päällystämäni vuoan kokoisen pahvipalan ruoan ja leivinpaperikääreen päälle ja nostin painoksi muutaman säilyketölkin. Pidin vuokaa aluksi kylmässä vedessä pesualtaassa, sillä en tahtonut nostaa kuumaa vuokaa heti jääkaappiin lämmittämään siellä liikaa muita ruokatavaroita. 

Päivällisaikaan otin perunavuoan jääkaapista ja kumosin kalikan leikkuulaudalle, leivinpaperi lähti hyvin irti ja tulos oli melkoisen tiivis paketti kypsää, kylmää perunalaatikkoa. Leikkasin palan reunat suoriksi, taas jäi trimmauspaloja, mutta niiden mainio maku kyllä piti huolen, etteivät nekään päätyisi hävikiksi. Leikkasin ison tasareunaiseksi siistinyt palan pienemmiksi kuutioiksi. Kuumensin pannulla öljyä ja lisäsin siihen kevyesti murskatun valkosipulinkynnen ja timjamin oksan. Nostin perunakuutioita pannulle ja paistoin niitä hetkisen niin, että pinnasta tuli kauniin rapea ja kullanvärinen. Ripotin palasten päälle ruohosipulisilppua ja viimeistelin annoksen minikokoisella kylmällä voinopalla. Voi miten hyviltä perunakuutiot maistuivat!

viimeistely

rapeus ja pehmeys täydellisessä harmoniassa, taustalla routapaistia kirpeän kastikkeen kera

Tour de Francen 198 km mittainen ensimmäinen varsinainen etappi ajettiin Liegestä Seraingiin kauniissa kesäisessä säässä. Eipä olisi harmittanut olla etapin varrella! Tavanomaista alkukisan hermoilua ja kolarointia oli nähtävissä. Peter Sagan Liquigas-Cannodale-tallista voiti etapin Fabian Cancellaran nenän edestä nuoren kukon elkein. Cancellara kuitenkin pysyy keltapaidassa.