Parempi kesä myöhään kuin ei milloinkaan

Nautimme neljättä päivää italialaisesta syksystä, ellei lähes talvesta, päätellen alkuasukkaiden pukeutumisesta. Heillä on toppatakit yllään ja saappaat jalassa, mutta meillä on rohkeasti lyhyttä hihaa ja lahjetta, nenänpääkin alkaa vähän punoittaa tässä auringonpaisteessa. En valita, jopa minä pidän näin lämpimästä kotimaisen kylmän kesän jälkeen.

Vietimme hauskan päivän Luccassa ajellen universumin vetelimmillä polkupyörillä. Lucca on siitä harvinainen toscanalainen kaupunki, ettei se sijaitse mäen päällä tai rinteessä. Sen vanhaa keskustaa ympäröi linnoitus, joka on jo pitkään ollut virkistyskäytössä. Pääsimme pian jyvälle, että suuri osa luccalaisia kiertää aamuisin muurinpäällystä mieluisaan suuntaan kierroksen tai kaksi, seuranaan naapuri, ystävä, koira tai lapsi. Ajoimme kierroksen muutamaan kertaan ennen kuin suuntasimme alas keskustan kiemuraisille kaduille ja kujille. Olisipa ollut hauska saada reittimme GPS-seurantaan ja siirrettyä karttapohjalle. Ajelimme monta tuntia pitkin poikin ja pysähdyimme mennäksemme espressolle, kurkataksemme kauppahalliin, poiketaksemme Puccini- museoon ja kiivetäksemme näköalatorneihin. Kuuden tunnin ajelun jälkeen suuntasimme Esselunga-ruokakauppaan, josta ostimme kotiin tuotavaksi monta kiloa kahvia ja iltapäiväevääksi leikkeleitä, leipää, viiniä ja rypäleitä. 

Eilen autoilimme Sienaan, joka on tukikohtamme Kammenpyörittäjän L´Eroicaan osallistumisen ajan. Viime vuodelta tutun hotellin omistaja otti meidät vastaan viittä vaille liioitellun iloisesti (pohjoismainen jäyhyytemme puskee pintaan) ja saimme saman huoneen kuin viimeksikin. Olin aivan pikkuruisen pettynyt, kun verhot oli vaihdettu, sillä pidin vanhoista pitsiverhoista kovasti. Pääsin asian ylitse kuitenkin illan mittaan. 

Tänään kävimme Gaiolessa hakemassa Kammenpyörittäjän numerolapun huomista koitosta varten, hän ajaa tällä kertaa 135 km mittaisen reitin, jonka osia näinkin tämänpäivän ajelulla. Katselin hieman kauhunsekaisin tuntein reitin osuuksia, sillä ensi vuonna minäkin poljen noita samaisia kippuroita ylös ja alas, tai talutan, jollei kunto kestä tai uskallus riitä. No, sen on sen ajan murhe.