Valkosuklaa-mustikkamuffinit

Tänään sulkeutui Campasimpukan Löydä koti keittokirjalle-tempaus. Se onnistui mainiosti. Pinossa oli alussa 27 kirjaa ja niistä oli tänään illalla jäljellä enää 6. Suurin osa kirjoista lähti postin mukana uusiin koteihin, muutaman toimitan tavattaessa. Loput opukset, esimerkiksi karppauskirjat taitavat mennä pehmeäkantisina suoraan paperinkeräykseen. Kiitos osallistuneille, oli mukava olla tekemisissä tämmöisissä merkeissä!

Näinä yövuorojen välisinä päivinä ei oikein tahdo saada aikaan mitään. Ei ainakaan mitään hyvää. Pieniä mokia saattaa tulla, kuten tänään tehdessäni kurpitsakeittoa. Olen kehuskellut useasti sillä, että keitämme itse liemiä ja yleensä omatekoinen liemi on oikein hyvä pohja ruoalle. Jos ei siis valitse ihan väärää lientä. Muistelen jollekin toiselle bloggaajalle käyneen niin joitakin aikoja sitten, mutten muista kenelle. No, minä jokatapauksessa otin yhden monista merkitsemättömistä liemikalikoista pakastimesta ja hulautin sen keittokattilaan. Soseutusvaiheessa nuuhkaisin keittoa paremmin ja yksi pieni lusikallinen riitti kertomaan, että kyseessä ei ollut kana- tai kalkkunaliemi vaan kalaliemi, jota en ole tehnyt kuin kerran ja luulin sen aikapäiviä loppuneen. Piti sitten maistella useampaan kertaan ja lisätä sitä ja tätä maustetta, etenkin suolaa, että keitosta tuli kelvollinen. Päätin olla ihan pokerinaamalla päivällispöydässä tai vielä paremmin karata töihin ennen päivällisaikaa. Sittenpähän nähtäisiin lukeeko kukaan perheen miesväestä ikinä blogia... Liioittelu sikseen, kalaliemi ei ehkä ole paras vihanneskeiton pohja, mutta kyllä sitä syödä voi. Koitan oppia merkitsemään liemet paremmin tai edes jotenkin. Onneksi keiton kaveriksi leipomani sämpylät onnistuivat ja jälkiruoaksi tekemäni valkosuklaa-mustikkamuffinit etenkin.

Ohjeen muffineihin otin mukavasta raspberri cupcakes-blogista, jossa olen tainnut aikaisemmin olla ohjemetsällä. Minulla oli puoli rasiallista ulkomaisia mustikoita, joita mieluiten käytän kypsennettyinä ja myös vajaa levy valkosuklaata, mutta ennen kaikkea minulla oli Clas Ohlsonilta ostettuja nättejä muffinipapereita, joita olen aikonut käyttää ainakin puoli vuotta nähtyäni niitäkin jonkun toisen suosikkiblogini postauksessa. Sovelsin hieman ohjetta, sillä eihän sitä nyt voi olla soveltamattakaan.

• 100 g valkosuklaata
• 100 g mustikoita
• 300 g vehnäjauhoja
• 2 tl leivinjauhetta
• 1 kananmuna
• 125 g voita
• 2,5 dl maitoa
• 150 g sokeria
• 1 rkl vaniljauutetta
• 1 limen mehu

Kuumensin uunin 190 asteeseen ja tälläsin kauniit muffinipaperit vuoan kolosiin. Nostin vuoan rehvakkaasti toiselle pöydälle ja paperit lennähtivät kuin syksyiset lehdet pitkin keittiötä. Asettelin ne uudelleen kolosiin. Pilkoin suklaan kohtuukokoisiksi muruiksi, puolitin siis ohjeen suklaa- ja marjamäärän syystä, ettei minulla ollut niitä enempää, en esimerkiksi terveellisyyssyistä. Sulatin voin ja jätin sen jäähtymään. Mittaisin maidon kulhoon ja lisäsin sinne kananmunan, limemehun ja vaniljauutteen ja sekoitin ne kevyesti. Mittasin toiseen kulhoon jauhot, leivinjauheen ja sokerin ja sekoitin nekin toisiinsa. Yhdistin kuivat aineet märkiin ja lisäsin sulan voin. Lopuksi kääntelin mukaan suklaamurut ja mustikat. Lusikoin taikinan vuokiin, sitä riitti täsmälleen kahteentoista muffiniin. Oli kyllä hieman vaikea saada tahmeaa, paksua taikinaa korkeisiin vuokapapereihin reunoja sotkematta, enkä kaikkien kohdalla onnistunutkaan täysin. Paistoin muffineita noin 25 minuuttia. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin tummaa sokeria, mikä teki mallisuorituksen muffineista tummempia, minä käytin erikoishienoa valkoista sokeria, koska sitä oli juuri sopivasti pussin pohjalla.