Kokkisodan rauhansopimus

Makeat osuudet kokkisodassani valmistuivat iltapäivällä ja samaan aikaan multitouhusin suolaisten parissa. Näytin varmasti sekopäiseltä hääriessäni kolmen, neljän asian parissa yhtä aikaa. Välillä räpläsin padilta ohjeita ja heti, kun käteni olivat jossain taikinassa, meni nettiradioni tilaan, jonka voisi  välttää maksamalla muutamia taaloja, tai sitten etsiä kanavan uudelleen. 

Mozzarellapallosen käyttämistä varten päädyin kaivelemaan pakastinta torttutaikinalevyjen toivossa. Ja olihan siellä yksi paketti vielä, vähän olivat levyt jäähileisiä, mutta rapsuttelin hileet pois ja laitoin kaikki kuusi levyä leivinpaperille sulamaan. Jääkaapissa oli myös paketti prosciuttoa (siinä toinen, jatkuvasti väärin kirjoittamani nimi), josta otin kaksi isoa viipaletta. Jaoin ne pienempiin suikaleisiin. Viipaloin mozzarellan ja kuivailin juustoa hieman. Pilkoin talouden ainokaisen tomaatin ja otin siitä märän keskustan siemenineen pois, sillä en tahtonut paistosteni vettyvän uuniin menoa odotellessaan. Viilsin kevyesti taikinalevyjen reunoille raamit, jotta taikina nousisi hieman uunissa reunoiltaan. Asetin keskelle taikinapaloja kinkkusuikaleet, sen päälle tomaattikuutioita ja revin mozzarellaviipaleet pikkuhitusiksi. Hieman tuoretta basilikaa, pyöräytys mustapippuria, muutama tippa oliiviöljyä ja peiteltynä viileään odottamaan paistamisen hetkeä. Vinkkejä tähän systeemiin otin täältä.

Nyt oli jäljellä enää ricotta, manchego ja puolikas sitruuna. Niiden päänmenoksi tein kesäkurpistalettusia, joihin osviittaa hain täältä. Tarvitsin:

• 2 pientä kesäkurpitsaa, paino yhteensä noin 400 g
• 1 purkki ricottaa
• 1 dl vettä
• 1 dl vehnäjauhoa
• 1 kananmuna
• n. 50 g juustoraastetta (manchegoa)
• 2 kevätsipulia
• suolaa ja pippuria

Raastoin kaksi pientä kesäkurpitsaa raasteeksi, jonka kumosin juustokankaalle. Muodostin kankaasta pienen pallosen ja puristin kesäkurpitsan nestettä pois kankaan läpi niin paljon kuin saatoin. Keräsin raastesilpun odottamaan kulhoon. Toiseen kulhoon keräsin jauhon, veden ja kananmunan ja sekoitin ne tahnamaiseksi seokseksi. Lisäsin sitten ricotan ja juustoraasteen. Lopuksi mukaan pääsivät silputut kevätsipulit ja kesäkurpitsaraaste. Maustoin seoksen suolalla ja pippurilla ja paistoin pienen koepalan. Siinä vaiheessa kaipasin enemmän suolaa ja pippuria. Paistoin lettusia voin ja öljyn seoksessa muutaman minuutin puoleltaan. Juuri pannulta otetut olivat rapeapintaisia ja kypsiä, mutta päällekkäin pinottuna lämpövuoassa ne hieman pehmenivät, mutta erinomaiseen makuun sekään ei vaikuttanut. Käytin ricottaa suhteessa enemmän, kuin alkuperäisessä ohjeessa, joten se saattoi vaikuttaa lettusten pehmeyteen.

Eiliseltä tortilla-aterialta jäi vähän sitä sun tätä. Olin kerännyt samaan rasiaan kaikki vihannekset ja niitä käytin nyt tsatziki-muunnelmaan. Keräsin kyllä joukosta pois salaatin ja ananaksen, sillä aivan hullunrohkeaksi en ryhtynyt. Sekoitin pienessä kulhossa muutaman ison lusikallisen turkkilaista jogurttia, lusikallisen valkosipulimurskaa, kaljun sitruunan viimeisen puolikkaan mehun ja lirauksen oliiviöljyä. Maustoin seoksen suolalla ja pippurilla, sekä basilika- ja oreganolehdillä. Viimeiseksi sekoitin mukaan pieneksi silputut kurkku-, tomaatti- ja paprikapalat. Eivät ne siellä armoa huutanet, eikä meidän tarvitse tästä mitään erityisesti kreikkalaisille kertoa. Kesäkurpitsalettusten kanssa tämä valkoinen kastike maistui hyvin.

Viimeiseksi paistoin samaan aikaan lettusten kanssa mozzarellapiiraat, kuumensin uunin 225 asteeseen ja pidin pellillistä uunissa noin 15 minuuttia, kunnes juusto kupli lupaavasti ja taikinan kulmat alkoivat uhkaavasti tummua. Ei näittenkään kanssa jääty ihmettelemään.

Ehkäpä kenenkään muun jääkaapissa ei muhi tällaisia kokkisodan aineksia, mutta jos kuitenkin muhii, haastan teidät samanlaiseen siivousoperaatioon. Palkintona on hyvä mieli, hyvä ruoka ja päätös olla taas järkevämpi ruokatalouden hallitsija!

Sitten vielä tunnustusosasto: Ihan ensimmäisenä tein aamulla tuulihattuja, joihin piti tulla mascarpone-ricottatäyte. Kaksi purnukkaa yhdellä iskulla! Kaikki meni hyvin siihen asti, että avasin uuninluukun.  Luukku lipesi kädestäni ja tärähti kiinni. Sitten otin hatut pois uunista ja ne samantien lässähtivät. Maistoin niitä hetkisen kuluttua, kypsä reuna oli todella hyvänmakuinen, mutta keskellä oli raakaa. Onneksi en ollut vielä valmistanut täytettä, vaan muutin suunnitelmiani. Postaan mainion ohjeen sitten, kun saan tuulihatut onnistumaan.

Tunnustus numero 2. Vaikka käytin monta tuotetta jääkaapista pois, se ei suinkaan tarkoita, ettei meillä olisi jääkaapissa niin mascarponea kuin mozzarellaakin. Käytin vain vanhimmat pois. Katumusharjoitukset jatkuvat.

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme.