Mitä tuli tehtyä keväisessä Saksassa?

Keväänhakureissumme ei ihan onnistunut, kevät jäi Saksaan, ilmeisesti pakkasimme sen huonosti ja  se pääsi karkuun. Eilen oli lähes masentavaa lähteä Pirkkalasta kotia kohti, kun auton ikkunaan rätki räntää melkoista tahtia. Kotiinpaluu on kuitenkin aina mukavaa, laukut on purettu, pyykit odottavat pesua ja keittiön pöytä on täynnä tuliaisia.

Reissulla iPadilla tekemäni postaukset ilmeisesti ovat muodoltaan jotenkin erilaisia, sillä eilen tehdessäni omalla koneellani pieniä korjauksia postauksen päiväys muuttui. Minun oli tarkoitus lisäillä niihin vielä linkkejä ja ehkä vaihtaa kuvia, mutten taida koskea niihin enää, etteivät päiväykset muutu. Niinpä kirjoittelen kokonaan uuden matkakoosteen, johon laitan linkkejä ja kuvia mukavista ja kiinnostavista paikoista.

Lentomme saapui myöhään maanantai-iltana Hahniin, joten kävelimme vain terminaalia vastapäätä olevaan B&B-hotelliin, jossa olemme ennenkin olleet, tosin matkan viimeisenä yönä ennen varhaista paluulentoa. Muutamalla muullakin oli käynyt sama idea mielessään, sillä lähellä puolta yötä kävi respassa melkoinen vilske. Seuraavana aamuna Kammenpyörittäjä kävi hakemassa vuokra-automme avaimet terminaalin palvelupisteestä ja pääsimme lähtemään kohti Kölniä jo ennen kello kahdeksaa.

Olimme katsoneet etukäteen, että lähellä on kiinnostava kohde, Maria Laach-luostari ja poikkesimme sinne heti aamun alkajaisiksi. Kävelimme kauniissa kevätaamun säässä luostarin alueella ja kurkistimme sen kirkkoon. Luostarin lähellä on kraaterijärvi, Laacher See, joka on osa ilmeisen suosittua vaellus- ja ulkoilualuetta.

Köln on meille tuttu ostoskaupunki, jossa on muutama vakiopaikka piipahdettavaksi. Löysimme sattumalta joitakin vuosia sitten Espresso Perfetto-kahvikaupan. Kyse on ketjusta, jolla on useita liikkeitä Düsseldorfissa, yksi Bochumissa ja yksi Kölnissä. Düsseldorfissa sijaitsee myös verkkokauppa, josta tilaaminen onnistuu hyvin Suomeenkin. Tällä kertaa ostimme mukaan pari kiloa kahvia, muutamia kuppeja ja nautimme paikanpäällä erinomaiset espressot.

Samalla kadulla, tien toisella puolella on upea Kölner Kochhaus-niminen keittiötarvikekauppa. Jos kauppa on ollut siinä jo edellisellä vierailullamme, olen ollut täydellinen puusilmä. Nyt en onneksi ohittanut kauppaa, vaan pujahdimme sisälle kolmekerroksiseen keittiötaivaaseen. Myynnissä oli aivan kaikkea, mitä vain voisi tarvita. Enpä ole usein nähnyt sellaisia rivistöjä Kitchen Aideja tai kiiltäviä kuparikattiloita. Mukaamme lähti leivonnaisvuoka ja muutama metallitylla, joita oli uskomaton valikoima.

Kölnissä ei voi käydä piipahtamatta upeassa tuomiokirkossa. Sen harmaa muhkeus on omiaan pistämään hiljaikseksi.

Kölnistä ei ole pitkä matka Aacheniin, moottoritietä sinne pääsee nopeasti. Meillä oli valmiiksi varattuna huone Ibis Aachenista. Valinta oli tehty sitä silmällä pitäen, että meillä olisi lyhyt matka illan keikalle Musikbunkeriin. Matkaa ei ollutkaan kuin puolisen kilometriä. Kuten jo kerroin, Eläkeläiset humppasivat niin, että rintalasta tutisi. Luulen, ettei naapurusto kuitenkaan tullut häirityksi, sillä toisen maailmansodan aikainen bunkkeri varmasti suodatti mölyt molempiin suuntiin.

Humppahuuman haihduttua päistämme ajelimme keskiviikkona Belgian ja Luxembourgin kautta takaisin Saksaan, Trieriin. Olin jälleen varannut nukkuhuoneen niin läheltä illan keikkapaikkaa, ExHaus Trieriä kuin mahdollista. Hotelli Casa Chiara sijaitsi hyvin lähellä Trierin kuuluisaa Porta Nigraa.

Ennen illan keikkaa Kammenpyörittäjä piipahti katsomassa alkuiltaista keskustaa ja huomasi muunmuassa, että sattui olemaan juuri pahvinkeruupäivä.

Illan pimetessä kävelimme noin kilometrin matkan musiikki- ja kulttuuritalolle halki rauhallisen asuinalueen. ExHaus on entinen luostari ja myöhempi kasarmi, nyttemmin nuorison käytössä, mutta mekin lähes keski-ikäiset pääsimme kyllä alueelle!

Kiertueen kuudes keikka oli jälleen täynnä humppajytinää. Oli kyllä ilo katsoa, miten täysillä saksalaiset pomppivat koko keikan ajan. Kansanluonteen mukaisesti kaikki nauttivat virvokkeensa kauniisti pullosta ja kiikuttivat tyhjät pullot tiskille, mistä saivat panttilanttia vastaan kolikon takaisin. Ei puhettakaan tuoppien heittelystä tai muusta typeryydestä.

Illan keikan setti oli mukavasti erilainen, taisin pitää vähän enemmän tästä jälkimmäisestä, vaikka energiataso olikin bunkkerissa korkeampi.

Reissun viimeinen kokonainen päivä sisälsi niin kulttuuria kuin shoppailuakin. Casa Chiaran kelpo aamiainen vatsassamme lähdimme liikkeelle. Sitä ennen käytin kaiken saksantaitoni, sillä huoneemme patteri vuoti vettä kokolattiamatolle ja halusin kertoa sen ennen lähtöämme, ettei hotellissa luultaisi meidän holvanneen vettä (tai jotain muuta) matolle. Olisin osannut ilmaista asian englanniksi aivan helposti, mutta aamulla respassa olikin paikan omistaja, vanhempi herrasmies, jonka englanti oli noin samaa tasoa, kuin minun saksani. Mietin aamiaisen ajan otsa kurtussa mitä hienoja sanakäänteitä käyttäisin ja päädyin sanoihin Teppich ja Wasser, mutten millään muistanut, mikä on ikkuna tai patteri saksaksi. Sekalaisella kielipolitiikalla sain kuin sainkin asian selostettua ja isäntä pahoitteli kovasti sitä, että yöpymisemme oli tuollatapaa tullut häirityksi.

Trierissä on paljon nähtävää, jo mainittu Porta Nigra, Unescon maailmanperintölistalla oleva Liebfraukirchen sekä roomalaisajan kylpylä ja amfiteatteri.

Lounastelimme saksalaisen kalaruokaketjun paikassa, josta meillä on hyviä muistoja siltä ajalta, kun lapset olivat pieniä. Heille kun nosti nenän alle NORDSEEn annoksen, se meni yleensä nopsasti ääntä kohti, vaikkei nyt voikaan ehkä terveellisyyden puolesta liputtaa. Eräällä kerralla satuimme juuri Trierissä eläkeläisten (siis oikeitten vanhojen ihmisten) lounasaikaan paikalle ja hepä pitivät niin kovaa mekkalaa ja äänekästä hauskaa, että oksat pois. Nyt taisimme olla vähän etuajassa, sillä vasta ulosastuessamme jouduimme mummo- ja vaariväen invaasioon.

Reissun viimeiseksi illaksi ajelimme kaunista Moselin vartta Cochemiin. Sekin on meille tuttu paikka monilta matkoilta. Sillä on ilmeinen iäkkäämpien kansalaisten suosikkipaikan leima, sillä lähes joka ravintola tarjoaa Seniortelleriä ja vastaantulijoiden keski-ikä lienee lähellä 70 vuotta. Siis rauhallinen mesta! Yövyimme Weingut Rieslingstub'n-majatalossa, jolla ei ilmeisesti ole omia verkkosivuja. Sinne astuessaan tuntui, kuin olisi loikannut 1970-luvulle, mutta miellyttävällä tavalla.

Torstaina oli reissumme kaunein sää, lämmintä yli 20 astetta ja kevät aivan kohisi korvissa. Kävimme Cochemin kujilla kävelemässä, sillä pitihän Moselin viiniä päästä maistamaan, vaikkeivat ne muuten olekaan suosikkejamme. Koska olemme pahasti tapojemme orjia, kävimme nytkin lasillisella tutussa paikassa.

Iltasella alkoivat vatsamme kurnia ja olimme aiemmalla kävelyllä huomanneet erään ravintolan  (huomaa linkin kuvista huokuva energinen nuorekkuus) tarjoavan parsamenua. Moselilla on saanut tottua siihen, että liikkeet ja ravintolat sulkevat ovensa nopeammin, kuin ehtii sanoa Swartze Katz. Nyt kuitenkin olimme onnekkaita ja saimme parsa-annoksemme. Tarjoilija vakuutti parsan olevan saksalaista ja olipa tai ei, se oli erinomaista. En ole koskaan aikaisemmin pitänyt valkoisesta parsasta, mutta nyt käänsin takkini oikein rivakasti.