Itseopiskelua gnocchien maailmassa sekä melkein parmesankanaa

Minua vaivaa edelleen kevätflunssa, joka verottaa voimiani ja saa näkemään tolkuttomia unia. Ruokahaluttomuuden harvinainen tila alkaa kyllä helpottaa. Ainakin kokkausvaiheessa vielä tuntuu, että onpa nälkä, mutta lautasen äärelle asettuessa tuntuukin, että jospa menisin hetkeksi pitkälleni. On se hieno asia, etten sairasta usein.

Tein ensimmäisenä bloggauskeväänä kaksi kertaa gnoccheja, aivan ummikkona. En ollut koskaan niitä syönyt, joten oli vaikea sanoa, miten hyvin onnistuin. Nyt asiaan hieman lisää perehtyneenä arvioin, että suoritukseni oli edellisellä kerroilla ehkä kuutosen luokkaa. Etenkin ensimmäisissä perunagnoccheissa oli nykytietämykseni mukaan toivomisen varaa. Viimeksi Italiassa käydessämme ostin pienen puisen gnocchien pyöräyttämiseen tarkoitetun kapineen, jonka kokeilemista olen säästellyt tälle keväälle. 

Eilen käytin aikaa erilaisten nettipätkien katsomiseen gnocchien valmistamisesta. Eräskin nonna esitteli taitojaan, samoin muutama tähtikokki. Painoin mieleeni perusasiat ja tänään sitten kokeilin. Tein heti kerrasta kilon taikinan, josta riittänee kahdeksalle. 

• 1 kg rosamundaperunaa
• 1 kananmuna
• n 150 g mahdollisimman hienoa vehnäjauhoa (minulla 0-jauhoa)
• pari reilua hyppysellistä suolaa
• pippuria

Keitin perunat kuorineen kypsiksi, varoin niiden halkeamista, sillä haljetessaan perunat vettyvät. Nostin kypsät perunat jäähtymään. Heti kun näppini kestivät, kuorin perunat. Kuoriessa painosta hävisi varmaan noin 100-150 g, joten kilon taikinaan pääseminen onnistui sitten jauhoilla. 

Puristin vielä lämpimät perunat hiutaleiksi isolle vadille ja kun kaikki oli puristettu, kumosin perunahiutalekeon runsaasti jauhotetulle leivinlaudalle. Ripottelin osan jauhoista keon päälle ja tein siihen huipulle pienen kraaterin, johon lisäsin suolan, pippurin ja kananmunan. Aloin muodostaa aineksista taikinaa, aluksi se tuntui olevan liian jauhoista, mutta hetken alustamisen jälkeen siitä muotoitui pehmeä pallo. Liikaa alustamista kannattaa välttää, ettei gnoccheista tule sitkaita tai kumimaisia. 

Asetin leivinlaudan viereen puhtaalla keittiöpyyhkeellä peitetyn tarjottimen odottamaan. Otin taikinasta noin kananmunan kokoisen palan joustavateräisellä veitsellä. Pyöritin palaa kämmenilläni pitkin kevyesti jauhotetun leivinlaudan pintaa, niin että siitä muodostui noin 1,5 cm paksu puolimetrinen pötkylä. Leikkasin sen veitsellä noin parin sentin pätkiin. Otin terävillä urilla varustetun gnocchi-laudan vasempaan käteeni ja oikeaan käteen yhden taikinapalan kerallaan. Asetin palan laudan yläreunaan ja pyöräytin sen kämmenelläni alaspäin, jolloin urat tekivät siihen nätit painaumat. Pudotin palan pyyhkeelle odottamaan. Käsittelin aina yhden pötköllisen paloja kerrallaan. 

Koska meitä oli päivällisellä vain kolme, joista kaksi oli puolikuntoista, pakastin noin puolet taikinasta raakoina gnoccheina. Ensimmäisen tarjottimellisen, jossa gnocchit olivat pyyhkeellä mahdollisimman tarkasti irti toisistaan, Kammenpyörittäjä sijoitti pakastimeen jäätymään. Myöhemmin pallerot pitäisi voida kilistellä pussiin ja jättää pakastimeen odottamaan käyttöä. Pakastetut gnocchit laitetaan sitten jäisinä kiehuvaan veteen ja niiden kypsyminen vie noin 6 minuuttia.

Toisen tarjottimellisen gnoccheja jätin odottamaan keittämisen hetkeä ja aloitin vale-parmesan-kanan valmistamisen. Valheellisen tuloksesta teki se, että parmesanin sijaan käytin iberico-juustoa syystä, että se oli päivämäärältään ensimmäisenä käytettävänä ja toisekseen se, että kanan sijasta meillä oli broileria. Enkä muutenkaan oikein tainnut noudattaa ohjetta, vaan tein niinkuin tykkäsin. 

• 4 broilerin filettä
• 3 grahampaahtoleipäpalaa
• 100 g iberico-juustoa
• 2 kananmunaa
• suolaa ja pippuria

Leikkasin broilerifileet pitkittäin kahteen osaan ja nuijin ne paksun muovipussin sisällä ohuiksi. Ripottelin ohuille viipaleille suolaa ja pippuria. Paahdoin leipäviipaleet ja jätin ne jäähtymään. Jauhoin jäähtyneet leipäpalat yleiskoneen leikkurilla muruiksi, jotka levitin laakealle vadille vähän kuivahtamaan. Raastoin juuston ja sekoitin kaksi kananmunaa omaan vatiinsa odottamaan leivitystä. Juuri ennen kuin tarvitsin leivitysaineita, sekoitin juustoraasteen sormin leivänmuruihin. 

Kuumensin uunin 200 asteeseen. Otin uunipellin esille ja peitin sen leivinpaperilla. Kastoin kunkin lintuviipaleen ensin kananmunaan ja sitten leipä-juustomuruseokseen. Nostelin valmiin leikkeet leivinpaperille ja kun kaikki olivat valmiita, nostin pellin uuniin. 

Keitin ison kattilallisen vettä kiehuvaksi. Sitä odotellessa sulatin pannulla lusikallisen voita ja laitoin pakastimesta muutaman salvian lehden voihin maustumaan. Otin sulaa voita tilkan lämpövatiin. Kun vesi kiehui, suolasin sen runsaskätisesti. Nostin maltillisesti kiehuvaan veteen noin 15-20 gnocchia kerrallaan kypsymään. Parissa kolmessa minuutissa pallerot nousivat veden pintaan, jolloin nostin ne reikäkauhalla lämpövatiin, jota ravistelin hieman, että vadissa oleva voi estäisi valmiita gnoccheja tarttumasta toisiinsa. Keitin kaikki gnocchit valmiiksi.

Ibericobroilerin oltua uunissa noin 10 minuuttia, käänsin leikkeet. Toiselta puoleltaan palaset paistuivat vielä noin 6-8 minuuttia. Ne olivat nuijimiseni johdosta niin ohuita, että ne kypsyivät nopeasti. Käänsin uunista lämmöt pois ja jätin leikkeet uuniin odottamaan gnocchien viimeistelyä. 

Kumosin gnocchit lämpövadista pannulle salviavoin päälle ja kääntelin varovaisesti, jotta voi leviäisi kaikkiin paloihin. Nostin lämpöä hieman korkeammaksi, jolloin gnoccheihin muodostui paikoin hentoa paistopintaa.

Annokseen tuli pari suurta lusikallista salviavoissa pyöriteltyjä gnoccheja, juustokuorrutteinen broilerileike ja mehukkaita tomaattiviipeleita. Ruokaseurueen terveiden kirjoissa oleva vakuutti, että kaikki maistui mainiolle ja me kaksi muuta uskoimme. Gnocchien rakenteeseen olin erityisen tyytyväinen, ilmavaa, pehmeää, ei kumista, ei sitkeää!

Käytin kaiken tarmoni päivällisen tekoon, joten Campasimpukan kaksivuotissynttäreiden suureellinen vietto siirtyy tuleviin vapaapäiviin. Ei se niin päivän päälle ole, eihän?

Päivän Giro-annos tulee suomenkielisin selostuksin taas vasta myöhemmin, arvelen olevani siihen aikaan jo unten mailla. Mutta tallenteelta sen sitten ehtii katsoa.

Tänäänkin yksi eilisistä oravanpojista on näkynyt vielä pihassamme, toivottavasti kaksi muuta on jossain korkealla puun oksalla, eikä esimerkiksi pihassamme hiiviskelevien kissojen nappaamina.