Vaasa revisited

Olimme viime vuonna yhteensä neljä kertaa Vaasassa, kumpikin kaksi kertaa. Nyt palasimme tänne ruotsinkieliseen ihmemaahan, Strömsön esikartanoon ja olemme niin tyytyväisiä. Huomenna meidän on tarkoitus osallistua perinteiseen (onhan toinen kerta jo perinne?) Retrokilpurit-ajoon, mutta tänään ei vielä harrastettu ruumiinkulttuuria, ellei sitä lasketa, mitä päätyy suun kautta vatsaan. Olin haaveillut GW-ravintolassa syömisestä luettuani Nannan postausta (nyt tietysti ajattelette, että olen aivan Nanna-fani, mikä onkin ihan totta, joten ajatelkaa vaan!). Ensin vaikutti, että emme  ehdi Vaasaan säällisen aikaan, joten en varannut pöytää Gustav Wasaan. Lopulta olimmekin perillä jo ennen ravintolan avautumista, joten majoituimme pyörinemme nopsasti ja kipitimme ravintolaan kysymään olisiko tilaa äkkivieraille. Ja olihan siellä.

Olen edelleen ujo kuvaamaan ravintolassa ruoka-annoksia ja nyt istuimme niin pimeässä paikassakin, etten edes yrittänyt kuvaamista. Keskityimme yhdessä Kammenpyörittäjän kanssa nauttimaan eteemme kannetuista ruoka-annoksista. Tilasimme ravintolan GW7 Tasting Menun yhdessä viinipaketin kanssa. Kuvien ottamatta jättämisen lisäksi emme tehneet muistiinpanojakaan, siitä syystä koitan kirjoittaa ruoasta saman tien, sillä luulen ansaitun levon vievän muististani aimo osan ensi yönä. 

Aloitimme espanjalaisilla kuohuviinilasillisilla, joiden aikana pöytään tuotiin leipää, voita ja parmesaaninappeja. Leipä oli makuuni liian "roskaista" (en pidä rusinoista missään ruoassa), mutta parmesaaninapit, jotka muistuttivat minikokoisia skonsseja, olivat maukkaita. Olin hieman tietämätön mitä tulee viinipakettiin, muistelin ammoisina aikoina käytöskirjasta lukemaani ohjetta, että kun ruokalaji tuodaan pöytään, ei edellisestä lasista enää juoda. Onneksi kaadot olivat maltillisia, joten ehtimisen kanssa ei ollut ongelmia.

Ensimmäisenä ruokana saimme suloisilta lautasilta tarjottua pinaattikeittoa, jossa oli yllärinä uppopaistettu viiriäisen muna. Olisi kyllä toivonut seasonal-ideaa viedyn vaikka nokkoskeiton suuntaan, mutta oli kyllä elämäni paras pinaattikeitto! Keiton kanssa oli mummonmuistaakseni saksalainen kuiva valkoviini. 

Toisena ruokana eteemme saimme pitkulaisilla lasilautasilla hapankorpulta tarjottua graavisiikaa ja hauen"mätää" (tässä ilmeni tarjoilijan ei-suomenkielisyys), leipäjuustoa ja jotain kasvislisäkettä. Omituista miten äkkiä tuollaisen runsaan illallisen jälkeen on vaikea muistaa yksityiskohtia... Näytti, että ruoka tarjoillaan suoraan pöydältä, lasilautanen ei useinkaan ole ruoalle eduksi, vaikka se maistuikin hyvältä ja herkältä. Ellen aivan pielukseen muista, viini oli itävaltalaista ja sopivan hapokasta kalalle. 

Tarjoilu GW:ssä oli ystävällistä ja asiantuntevaa, ruoat tulivat sopivin välein ja meiltä kysyttiin maistuvuutta oikeassa kohdin.

Kolmantena ruokana söimme ahventa parsan ja perunapyreen kera, juomana englantilaista samppanjamenetelmällä valmistettua kuohuviiniä. Suolan ystävänä olisin kaivannut pientä ripausta kalalleni, mutta muuten ei ollut mitään valittamista.

Neljänneksi eteemme tuotiin savustettua karitsaa vuohenjuuston ja tomaattihillokkeen kanssa, lasiin kaadettiin chiantia.

Viidentenä ruokana söimme poronfilettä, jonka kavereina lautasella oli hillaa, bataattipyrettä, perunafondant ja paahdettua porkkanaa. Suokaatten anteeksi, jos yhteistuumin muistamme väärin. Viininä chileläistä merlotia.

Jälkiruokaa edeltäväksi palaksi tuotiin kotimaista sinihomejuustoa, jonka nimi karkasi jo kummankin mielestä, mutta muistamme ostaneemme sitä Heinolan Heilasta. Juustoa täydensivät viikunahillo ja portviini.

Vatsojen alkaessa olla jo melkoisen täysiä olimme jälkiruokaa vaille valmiita. Ennen jälkiruoan tuomista pöytään saimme lasilliset italialaista kuohuvaa punaista viiniä, joka kirvoitti melkoiset arvailut, mitä lautaselta löytäisimmekään. Minä arvailin sillä olevan raparperia ja ettei varmasti olisi suklaata. Mutta suklaatapa oli kakun muodossa, kaverina marjasorbettia. Käytöksen kultaisessa kirjassa taidettiin sanoa, ettei lautasta sovi nuolla, joten jätimme sen väliin.

Ennen laskua meiltä kysyttiin ottaisimmeko kahvia. Olimme jo päättäneet, ettemme ota, ettei kokemus menisi pilalle, mutta koska baarissa näkyi olevan oikea kahvikone Kammenpyörittäjä kysyi, mitä kahvia GW:ssä käytetään. Ystävällinen tarjoilija kertoi heillä käytettävän porilaisen paahtimon tuotetta ja päätimme ottaa riskin, joka kannatti. Espresso oli hyvä. Sen teki vielä paremmaksi se, että kahvin laskenut tarjoilija tuli kysymään, että otetaanko uusiksi. Ei tarvinnut, kupillinen oli oikein mainio päätös 250 euroa maksaneelle päivälliselle.

Vastustamme nyt ankarasti hotellihuoneen avoimesta ikkunasta kuuluvaa iskelmän kutsua, emme osaa päätellä onko kyseessä Teppo ja Matti vai heidän huonohko imitaationsa.