Valkoista parsaa moselilaisten lisukkeiden kanssa

Söimme lähiparsaa pari viikkoa sitten Moselin varrella Cochemissa. Se oli hyvää ja hentoa maultaan ja koin pienen herätyksen valkoisen parsan suhteen. Sehän olikin hyvää! Tänään yritin saada aikaan toisinnon tuosta kevätillan mainiosta lautasellisesta. On tietysti alistuttava siihen, ettei tänne pitkän matkan päästä ties kuinka monta päivää sitten rahdattu herkkä parsa voi olla yhtä hyvää, kuin muutama tunti nostamisen jälkeen lautaselle pääsevä. Mutta jonkunlaisen sommitelman sain aikaan.

Kuorin parsat huolellisesti aivan nupun alapuolelle asti ja napsaisin toisesta päästä pari senttiä kuivempaa osaa pois. Sidoin parsat nipuksi kahdella paistinarun pätkällä. Laitoin pari perunaa höyryyn kypsymään ja kiehautin parsakattilassa vettä noin kymmenen sentin korkeudelta. Suolasin veden ja ripautin myös hieman sokeria mukaan. Nostin parsat kypsymään, kun perunat alkoivat olla melkein kypsiä. Parsojen nuput jäivät veden yläpuolelle. 

Asettelin lautaselle valmiiksi pari viipaletta hyvälaatuista prosciuttoa (se käy päivän Italia-panostuksesta) ja siivun kylmäsavulohta. Tein kahdesta kananmunasta pehmeää munakokkelia. Kun perunat ja parsat olivat kypsät, nostin niitä lautaselle, lisäsin lusikallisen munakokkelia ja pyöräytin päälle pippuria. Lurittelin pinnalle pari lusikallista kirkastettua voita. 

Parsa oli juuri sopivan kypsää ja maku oli aivan kelvollinen, luulen ettei tästä kaukoparsasta tuon parempaa voi saadakaan. Lisäkkeet komppasivat kivasti ja lasillinen viileää valkoviiniä sopi kuvioon hyvin. Kolmea parsaa enempää en olisi jaksanutkaan, huomaa kyllä, että ruokahalu on vielä osin kadoksissa. Tämä annos olisi sopiva alkupalaksi, etenkin jos laittaisi lautaselle joko kalaa tai lihaa, munakokkelia tai perunan, ei kaikkea. 

Giron seitsemäs etappi oli siinä mielessä harmillinen, että vesisade loppupuolella sai olosuhteet vaarallisen liukkaiksi. Yksi jos toinenkin otti tuntumaa tarmakkiin. Huomenna vuorossa on pitkä henkilökohtainen aika-ajo.