Harjoittelua vanhuuden varalle - kokkausta kahdelle

Eilen Tour de Francessa oli lepopäivä, meidän keittiössämmekään ei näkynyt paljon kokkausliikkeitä. Sain viimein hampaani siihen kuntoon, että pystyin syömään ja kyllä minä söinkin. Sunnuntaisen nektariinikakun loppukin meni, että hurahti.  Se oli muuten seuraavana päivänä, jos mahdollista, vielä parempaa kuin vastapaistettuna. Tänään oli taas aika palata ruotuun. Oli aika katsoa Ranskan ympäriajoa ja kokata jotain ranskalaista. 

Olemme tällä erää esikoisen kanssa kahdestaan kotona, joten minun piti älytä radikaalisti pienentää tekemieni ruokien määrää. Lomalaisilla ei ole työlounaillekaan tarvetta, joten todella pitää ymmärtää himmata. Selailin pitkästä aikaa Hans Välimäen Ruokaa Ranskasta Hansin tapaan-kirjaa ja päätin tehdä kanaconfitia. Olen aikaisemmin tehnyt vain ankankoipia confit-menetelmällä, mutta broileria en ole kokeillut tällä tapaa. Ruoan nimi on ranskaksi (kun leikitään, että saisin käsiini kanan koipireisiä) confit de poulet. 

Aamiaisen jälkeen hurautin läheiseen markettiin, jossa en muutoin juuri koskaan tule käyneeksi, sillä käänteiskerään bonuksia. Nyt se oli oiva paikka, sillä siellä mitä suurimmalla todennäköisyydellä olisi broilerin koipireisiä myytävänä. Enkä ollutkaan väärässä. Sain jopa valittua paketin, jossa oli juuri sopiva määrä (2 kpl). Tosin se olikin ainoa paketti, jossa tuote ei ollut valmiissa marinadissa. Kotiin tultuani aloin sitten heti linnunkoipihommiin. Edellisistä confit-touhuista minulla oli jemmassa ankanrasvaa, jota olen käyttänyt lusikallinen kerrallaan erilaisiin herkkupaisteluihin, mutta sitä oli jäljellä niin paljon, ettei minun tarvinnut avata uutta purkkia hupenevista ankanrasvavarastoistani.  

Kuumensin uunin 125 asteeseen. Huuhtelin ja kuivasin koipireidet ja hieroin niiden pintaan avokätisesti suolaa ja pippuria. Asettelin palat  limittäin sopivan pieneen vuokaan, jotta tarvisin rasvaa mahdollisimman vähän. Lusikoin lihojen päälle ankanrasvan ja tuuppasin joukkoon pari kuorimatonta valkosipulin kynttä ja laakerinlehden. Päälle ripottelin tuoretta timjamia ja rosmariinia. Laitoin vuoan uuniin ja seurailin tilannetta sen aikaa, että ankanrasva suli lihapalojen päälle ja väleihin ja näin, että sitä oli tarpeeksi peittämään lihapalat kokonaan. Annoin sitten ruoan kypsyä uunissa melkein neljä tuntia, kunnes liha oli aivan kypsää. Nostin palat varovasti pieneen valurautapannuun ja nostin uunin grillivastuksella lämmön korkeaksi. Käytin koipireidet vastuksen alla, jotta niiden nahka rapeutui.

Broilerin koipi oli aivan atomeiksi hajoavan mureaa, siinäkin mielessä hyvä vanhuusajan ruokalaji, jos sattuu, että hampaat kokonaan hajoavat... Nostin toisen huolimattomasti rasvasta ja se hajosi kolmeen kappaleeseen jo siinä vaiheessa. Toisen sain lautaselle nätimmässä kuosissa. Muistelimme ankankoipia ja arvelimme, että ne ovat hieman maukkaampia, mutta riippuuhan se maustamisestakin.

Tour de Francen 10. etappi ajettiin tasamaalla ja lupeissa oli mehevä loppukiri. Meren rannassa kulkeva loppupätkä toi mieleen ihanat lomat Normandiassa ja Bretagnessa. Sinne tekisi mieli uudelleen. Massakiri pohjustettiin kymmenen viimeisen kilometrin aikana, kaikki parhaat kirimiehet tälläytyivät joukkueineen mahdollisimman hyviin asemiin. Loppusuoralla kävi vähän kähmyisesti, Mark Cavendish  joko tahallaan tai tahattomasti tönäisi kilpakumppanin kumoon ja näytti siltä, että hän sen huomattuaan lopetti kirimisen ja tuli maaliin Marcel Kittelin ja André Greipelin jälkeen päätään puistaen. Saa nähdä tuleeko joku rangaistus. Chris Froome jatkaa keltaisessa ja toisena on Ajejandro Valverde. Huomenna  on vuorossa henkilökohtainen aika-ajo.