Musta Lammas, eikä puhe ole Kammenpyörittäjästä

Olimme eilen illallisella Kuopiossa jo vuodesta 1982 toimineessa Musta Lammas-ravintolassa. Ravintola sijaitsi aivan vastapäätä hotelliamme, jossa ei siis todellakaan tarvinut palella. Hotellin itseironisesti tarjoamat cava-lasilliset viilensivät illassa hyvin ennen illallista. 

Olimme katsoneet netistä valmiiksi, että tahtoisimme syödä Chef's menun viinipaketilla. Otimme alkudrinkeiksi samppanjaa ja kuohuviiniä, harmillista että sama kuohuviini kuului heti ensimmäisen ruokalajin pariksi. Jos sen olisimme huomanneet, olisimme valinneet toisin. Ennen varsinaista ateriaa saimme keittiön tervehdykseksi (eka kertaa ikinä, olin onnessani) naurista kermaviilidipissä käytettäväksi. Pöytään tuotiin myös erinomaista spelttileipää ja näkkäriä vaahdotetun voin kanssa. Pahoittelen, mikäli ymmärsin tai muistan jotain aterian osia väärin. Heti alussa päätimme, ettemme yritäkään ottaa kuvia, sillä ravintolan holvisali oli todella hämärä ja muita asiakkaita oli aivan lähellä, emme tahtoneet häiritä heitä mitenkään.

Ensimmäisenä ruokana saimme eteemme annoksen, jossa oli "Laitilan luomukananmunaa 65° ja ilmakuivattua possun niskaa Luumäeltä". Minä oikeastaan kammoksun kananmunaa, joka ei ole kiinteää, mutta tällä kertaa pidin annoksesta kovasti, oli kuin olisin saanut ensimmäisessä lusikallisessa suuhuni valkoista pilveä. Alkuruoan kanssa laseihin saimme siis Willm Crémant d'Alsace Brutia. Minulle tahtoo käydä paremmissa ravintoloissa niin, että syödessäni unohdan viinit. Melkein jo nuolaisen lautasta (ainakin tekisi mieli), kun huomaan viinilasin olevan koskematon. 

Toisena ruokalajina söimme haukimureketta, joka oli piilossa kurkkusuikaleiden alla. Lautasta koristivat suloiset sitruunapyretiplat, samoin vihreät pyrepilkut, joiden luulin olevan hernettä, mutta olivatkin ilmeisesti tillipyrettä. Voin olla väärässä. Jokatapauksessa hauki oli hyvänmakuista ja koko annos kaunis ja kevyt. Lasissa oli valkoviiniä Etelä-Afrikasta. 

Pääruokana meille tarjoiltiin luomuhärän ulkofilettä kesävihannesten ja ruskistettuvoi-kastikkeen kanssa. Vaikka minä olen suolan kanssa läheisempi ystävä, kuin Kammenpyörittäjä, jopa minä olin sitä mieltä, että kastikkeessa oli ihan hippuisen liikaa suolaa. Les Chemins Château La Baronne oli pääruoan kyytipoikana. 

Ennen jälkiruokaa saimme raikkaat pikkuiset raparperiannokset, mutta kumpikaan meistä ei muista nyt muuta, kuin että ne olivat maistuivaiset lusikalliset. 

Aterian viimeisenä osana söimme jälkiruoaksi mansikoita ja ternimaitopannacottaa, viininä oli San Gród  Moscato d'Asti, viini jota emme itse koskaan valitsisi ja tilaisi, mutta joka sopi kuin sopikin hyvin äidillisen pehmeältä maistuvan pannacottan ja raikkaiden mansikoiden kanssa. 

Kahvin jätimme väliin, koska emme nähneet millainen kone talossa on, emmekä nähneet muiden tilaamia kahveja. Laskua odottaessamme saimme vielä suupalat, joissa oli pikkurillinpään kokoiset juustokakut ja verigreippivaahtokarkit. Ne saivat suut messingille. Ateriaan kului miellyttävät kaksi ja puoli tuntia, aivan kuten ravintolan nettisivuilla kerrottiin ja nautinto maksoi 110 euroa hengeltä. 

Ajelimme tänään kotiin Kuopiosta, kokeilimme matkan varrella sitä, että ajamme katto alhaalla moottoritiellä, kun alkaa sataa. Onneksi ehdimme liittymästä ulos ennen kuin sade todella yltyi ja saimme katon paikalleen. Sitten jo mättikin vettä kunnolla.

pientä matkaevästä

Kotona on ollut tavanomaisia puuhia, nurmikon leikkuuta, ruoanlaittoa, pyykinpesua ja Tour de Francen seuraamista. Iloksemme kuulimme Jukka Pakkasen äänen Selinien lisäksi. Häntä on miellyttävä kuunnella ja ymmärtääksemme hän vierailee lähetyksessä myös perjantaina. Viidennen etapin voittajaksi kiri Mark Cavendish, jonka kerrottiin olevan hieman sairaana. Ei se kyllä siltä näyttänyt viime metreillä, jolloin taakse jäivät niin Greipel, Boasson Hagen kuin Sagankin. 

Huomisesta alkaen on taas aika syventyä päivittäisiin ranskalaiskokkauksiin omassakin keittiössä.