Kuohuviiniä maistelemassa

Ennen matkaa selatessamme Espanja-kirjaamme huomasimme, ettei kuohuviinialueelle olisi pitkä matka Barcelonasta. Olemme vierailleet monissa samppanjataloissa Epernayssa ja Reimsissä, joten halusimme nähdä millainen paikka olisi espanjalaisen, samppanjamenetelmällä valmistetun kuohuviinin koti. Ensimmäisenä mieleen tulivat merkit Freixenet ja Codorníu. Laitoin jälkimmäiseen matkaa edeltävän viikon sunnuntaina sähköpostitse tiedustelun mahdollisesta vierailusta ja sain vastauksen heti seuraavana päivänä. Pääsisimme haluamanamme päivänä kierrokselle, emme kyllä ihan siihen aikaan, kuin olin toivonut, vaan hieman myöhemmin, sillä englanninkielisille kierroksille oli vapaita paikkoja vasta puolenpäivän kierrokseen.

Elokuu on paitsi espanjalaisten, myös muiden eurooppalaisten lomakuukausi ja tuona elokuun alun perjantaiaamuna teillä oli runsaasti autoja matkalla kohti etelää, osa selvästi matkalla Afrikan puolelle, niin täyteen pakattuja olivat autot. Saapuessamme yhdelle maksuasemalle, alkoi sinne juuri muodostua ruuhkaa. Käytössä oli useita maksupisteitä korttimaksuille ja neljä käteismaksulle. Näille neljälle pisteelle alkoi kertyä jonoa, eikä vain neljä jonoa, vaan pian niitä oli kahdeksan. Sehän luonnollisesti on melko hankalaa, sillä pian kuljettajat alkoivat lämmetä, eivätkä vain sään vuoksi. Jonoissa alkoi muodostua melkoista kiilaamista ja jonon vaihtoa ristiin rastiin, sillä jokaisesta (meistäkin) tuntui, että viereinen jono veti paremmin. Lähempänä maksupistettä vetoketjutyylinen vuoronperään soluttautuminen ei enää tahtonut onnistua, vaan jokainen piti mustasukkaisesti paikkaansa toisten silti sinnikkäästi änkiessä uuteen jonoon. Mielenkiintoista oli kuulla aaltoina etenevät tööttäysten sarjat, joihin espanjalaiset ja muidenkin maiden edustajat ajoittain yhtyivät, vaikka ilmiselvää oli, etteivät tööttääminen edistäisi asiaa mitenkään. Meidän onnistui päästä maksupisteelle noin tunnin jonottamisen jälkeen, maksaaksemme 80 senttiä. Kyllä kannatti! Maksupisteiden jälkeinen aukio on myös melkoisen vaarallinen paikka etenkin ruuhkaisena hetkenä, kuskien aggressiot purkautuvat äkkispurtteina. Pään on syytä pyöriä ja oma linja pidettävä, ettei joudu heti kolariin ennen kun normaalit kaistat alkavat. 

Viivytyksestä huolimatta ehdimme Codorníun tilalle ajoissa, jopa niin, että ehdimme syödä pikaisen aamiaisen, jonka hankimme läheisen kylän Mercadona-kaupasta. Aamupäivän englanninkieliselle vierailulle saapui väkeä noin parikymmentä henkeä. Mukana oli ainakin ruotsalaisia ja englantilaisia meidän lisäksemme. Vierailun aluksi istuimme pieneen elokuvateatteriin katsomaan miellyttävän filmin viinitalon historiasta ja nykypäivästä englanniksi tekstitettynä. Filmiä seurasi lupsakan espanjalaisoppaan ohjaama kiertely aluksi tilan ulkoalueilla ja sitten kellareissa. Alhaalla kellarin syövereissä istuimme sähköjunan vaunuihin ja näimme kilometrikaupalla viiniholveja ja miljoonittain pulloja. Olisimme toivoneet hieman hitaampaa ajonopeutta, sillä kuvista tahtoi tulla sillä faartilla tällaisia:

Vierailun lopulla saimme maistettavaksemme kahta kuohuviiniä, vaaleanpunaista ja valkoista, joista ensimainittu oli aivan erinomaista ja toinenkin, rutikuiva sangen hyvää. Neljältä hengeltä, joista yksi oli vielä alaikäinen, 90-minuuttinen vierailu maksoi 22,85 euroa. Opastus oli makuumme aavistuksen kevyt ja lapsiperheitä kosiskeleva. Toisaalta olemme jo kuulleet useita kertoja samppanjamenetelmän (jota Codorníulla kutsuttiin traditionaaliseksi menetelmäksi) eri vaiheet, eikä sekään kai mitään haittaa, jos lapsia puristellaan poskista ja heidän unilelujaan ollaan kähveltävinään naurun toiveissa.

Ennen paluuta Barcelonan pohjoispuolella olevaan majoitukseemme kävimme Tarragonan kaupungissa, jossa piti olla hieno roomalainen amfiteatteri. Paikka oli kyllä kuvattu opaskirjaamme ja kaupungin verkkosivuille ovelasti, sillä varsinaisesti jäljellä oli melkoisen vähän ja osa teatteria oli siirretty aivan toisaalle, mikä ilmeni vasta paikan päällä. Tämän loivan pettymyksen jälkeen päätimme kuitenkin lounastaa kaupungissa. Eräällä aukiolla oli runsaasti lounasmenua tarjoilevia ravintoloita, jotka eivät olleet pelkästään turisteja varten, niissä istui paljon alkuasukkaitakin syömässä. Valitsimme yhden melko summamutikassa ja söimmekin aivan kelvolliset kymmenen euron kolmen ruokalajin menut. Vaihtoehtoja oli jokaisessa ruokalajissa ainakin neljä, kahdessa ensimmäisessä jopa kymmenen. Otimme kaikki eri ruokia, alkuruoaksi eteemme kannettiin melonia iberico-kinkulla, gazpachoa, merellistä salaattia ja pastaa.

 

Mielestäni annoksissa oli nähtävillä, että keittiössä hääräsi joku, jolla on ambitioita, sillä annokset olivat katulounaiksi kauniita! Pääruokina oli avopurilainen, jonkunlainen pinaattitäytteinen lätty, jonka nimen olen  unohtanut, paella ja perunamunakas tomaattikastikkeella. Kaikki ruoat olivat maistuvia, jopa paella oli aivan mainiota, siinä oli löydettävissä dekoratiiviset merenelävätkin. Ruokiin kuului olut tai pieni karahvi viiniä, jotka autoilevina jätimme väliin. Limuista piti maksaa euro, mutta vettä tuli neljä pulloa pöytään.

Jälkiruoat jäivät kuvaamatta, ne näyttivät kaukaa kaikki aivan samalta, tumma kakkupala, purkkikermavaahtoa ja suklaakastiketta päälle roiskittuna. Ne maistuivat kuitenkin kaikki eriltä, joskin melko teollisilta. Tiskiä ainakin teimme aivan valtavasti ja neljän kympin hinta koko porukan lounaasta oli todella edullinen.