Kolme menua

shh, muut vielä nukkuvat

Lauantaiaamu, perinteinen ikioma hetkeni, on ylivoimainen suosikkituokioni viikon kaikista ohikiitävistä tunneista. Hyvin harvoin enää olen töissä tänä nimenomaisena aikana, joten useimmiten saan nauttia tästä joka viikko. Tulin viime yönä töistä yhden aikaan enkä saanut heti unta, vaan mietin niitä näitä ja kuulostelin yöhiljaista taloa vielä kahdelta. 

Vaikka uneni jäivät lyhyiksi, en malttanut nukkua pitkään, vaan nousin untuvapeittoni alta ja siirryin sohvan minun muotoiseeni mutkaan viltin alle. Oli mukava lukea lempiblogini ajantasalle, kenties löytää jonkun minulle uuden, mukavan blogin. Löysinkin sellaisen Ja kaikkea muuta-blogin kaltaiseni aamunvirkun Minnan suosikkiluettelosta. Kirjatoukka ja Herra Kamera. Tuli tunne, että olisin joskus lukenut tuota blogia aiemminkin, mutta sitten kadottanut sen blogiviidakkoon. Ja niin olinkin. Mukava, että löysin sen uudelleen. Laittautuisin lukijaksi, mutta tuo blogipohja on minulle vieras, enkä tiedä miten sen lukijaksi voi liittyä.

Samalla aivoni raksuttivat tämän päivän ruoan parissa. Oli siitä harvinainen viikonloppuaamu, että minulla oli lähes selvät sävelet päivällisen suhteen. Jopa raaka-aineet yhtä pientä juttua lukuunottamatta oli hankittu jo edellisinä päivinä. Ja mikä hienointa, ohjeetkin oli jo bongattu. Tai otettaisiin siitä puolikuuluisasta omasta päästä. Melkein harmitti kahdeksalta, ettei voinut vielä mennä keittiöön kolistelemaan. Mutta vain melkein, sillä viltin allakin oli kiva olla. 

Tänään meillä tarjottaisiin seuraavanlainen sesonginmukainen, internationaalinen ja innovatiivinen menu:

kurpitsa

pasta

päärynä

Tuohon tapaan olen nähnyt joisssakin ravintoloissa menuja ilmoitettavan ja olen oppinut jo laittamaan suuni kiinni, vaikka olen ollut hämmentynyt. Too much information on tietysti too much information, mutta jää siinä chefille holkkumavaraa. Perinteisempään tapaan ilmaistuna menu kuulostaa tältä:

kurpitsakeittoa

lasagnea

päärynäkakkua

Ja sitten kerta vielä, tällaista meillä tullaan syömään, kun keittiössä häärää (jos hääräisi) parantumaton kaunosielu ja krumeluurien ystävä:

pehmeän aromikas hokkaidonkurpitsakeitto 

pitkään haudutettu lasange nonnan salaisin yrtein

tuoksuva venäläinen päärynäpiilo

Myöhemmin lisää siitä, mitä oikeasti tapahtuu. Aion myös tehdä kaikkien (loiva liioittelu) tekemää uuniomenahilloa, vaikka Kammenpyörittäjä on ehdottomasti kieltänyt minua tekemästä mitään omenasoseita pakastimeen. Luulemme niitä jatkuvasti lihaliemiksi, sillä jäisinä kalikat ovat kuin kaksi marjaa, eikä holtittomuuteni purkkien merkkaamisessa näytä vähenemisen merkkejä. Jos omenasosepurkki onkin merkitty, sen vuosiluku alkaa olla jo melko muinainen, joten ainakaan se aikaisemmin käyttämäni menetelmä ei ole tuottanut menekiltään joutuisaa lopputuotetta.  Olen lukenut nyt niin monta uuniomenahillopostausta, etten malta enää olla itsekin kokeilematta etenkin, kun saimme aivan ihania omenoita ystävämme puutarhasta. Niinpä ajattelin, että helpompi on pyytää anteeksi kuin lupaa. Mukavaa launtaita! Kello on kohta yhdeksän, silloin voi jo mennä ottamaan uunipellit esille, pilkkoa omenia, kolistella mahdollisimman vähän, voihan, eikö voikin?

teen vain tällaisen pikkukuormurillisen omenahilloa, en yhtään enempää