Tre Cristi ennen vesisadetta

sateinen aamu,  päivä ja ilta

Olemme olleet sään puolesta hyvin onnekkaita näillä syksyisillä Italian matkoillamme. Joskus on hieman ripsauttanut vettä, muttei sen enempää. Eilen menimme sanomaan ääneen, että jos joskus pitää sataa niin, lauantaina se sopii. On se ilmoja sitten pidellytkin. Yöllä alkoi melkoinen ukonilma, heräsimme salamointiin ja jyrinään. Satoi niin, että arvelimme hotellin kattotiilien piakkoin valuvan maahan. Niin ei kuitenkaan käynyt. 

sademuotia

Kävimme aamiaisen jälkeen Gaiolessa hakemassa L'Eroican osallistumispakettimme. Pikkukaupungin väkiluku moninkertaistuu tapahtuman aikaan ja tungeksimmekin urakalla päästäksemme vuorollamme hakemaan osallistumisnumeromme. Sain pariin kertaan mojovan osuman nenääni itseäni puoli metriä pidemmän hollantilaisen kyynärpäästä. Ei verta, ei tarvittu ambulanssia. Tapasimme suomalaisia tuttavia lyhyesti, mutta jatkuva vesisade ei houkutellut enempiä vaeltelemaan mukavan pikkukaupungin katuja. Palasimme Sienaan huomista ajoreittiä vilkaisten. Minua hieman hirvittää, sillä kovan sateen jälkeen soratiet ovat aika pahassa kunnossa ja ylämäkiä näyttäisi riittävän. Alamäetkin näyttivät melko hurjilta kuoppaisilla pätkillä. Kammenpyörittäjä otti pyynnöstäni jo kotona varvaskoukut polkimistani, sillä arvelisin jalkautuvani lukemattomia kertoja ja silloin on hyvä, että tarvitse mallailla kenkää polkimiin. 

tuo mäki on jyrkkä, vaikkei se kuvasta oikein ilmene

Eilen illalla, kun sää oli vielä kaunis, kävelimme illalliselle Tre Cristi-ravintolaan, jonne oli varannut meille pöydän jo pari kuukautta sitten.

Otimme kumpikin viiden ruokalajin maistelumenut, toinen kalaisan ja toinen lihaisan. Pyysimme myös ruokalajeihin sopivat viinit ja se järjestyi, vaikkei varsinaista viinipakettia ollutkaan suoraan tarjolla. Koska meillä oli yhtä monta ruokalajia menuissamme, saimme ne yhtämatkaa, mikä oli mukavaa. Naapuripöydissä näytti olevan useita hetkiä, jolloin osalla seurueesta ei ollut edessään mitään pitkään aikaan toisten syödessä. Aloittelimme ateriamme kahdeksan aikaan ja ruokalajeja tuli pöytään mukavaa tahtia, vain yksi väleistä venähti melko pitkäksi. Otimme muutamia kuvia ruoka-annoksista, vaikka pöytämme oli melko hämärässä kohtaa vanhaa holvia. 

Tre Cristin ruoka on italialaisiin traditioihin perustuvaa. Olikin miellyttävää syödä niin konstailematonta ruokaa. Kehitimme uuden ravintolatermin, "vaahtovapaa ravintola". Myöskään muodikkaita pyreitä ei nähty. Minä söin merellisen menun, Kammenpyörittäjä lihaisan, mutta maistelimme ruokia ristiin. Annokset olivat sopivan pieniä aina pastaan asti. Kummankin pasta oli erinomaista, mutta meidän oli pakko himmata, että jaksaisimme varsinaisen pääruoankin. Aterian päättivät sorbetto ja sen jälkeinen espresso, jotka yhdessä tasoittivat kylläisyyden tunnetta sille mallille, että jaksoimme kieriä (onneksi alamäkeen) takaisin hotelliimme. 

Tänään emme lähteneet keskustaan syömään, vaikka nyt kahdeksan aikaan sade taitaakin jo viimein tauota. Ostimme tutusta Icoopista eväitä hotelliin ja olemme nauttineet niitä pitkin päivää ja samalla varanneet aamupalaa, sillä meidän pitää lähteä liikkeelle ennen kuin aamiaista tarjotaan hotellissa. 

söimme melkein kaiken

Vuosikymmeniä palvellut viinipullon avaaja, jo aikoja sitten yhdestä kohtaa jesarilla korjattu, sanoi sopimuksen irti yhtä äkkinäisesti kuin Kammenpyörittäjän kengät, mutta onneksi hätä ei ollut sen näköinen, pyöränkorjausvälineistä löytyi ensiapua tuota pikaa.

nou hätä

Ajokkimme on nyt aseteltu vuokra-auton tavaratilaan, ajovaatteet ovat valmiina, vain paitavalinta täytyy tehdä aamulla. Minua jännittää, eniten sää, sitten teiden kunto ja kolmanneksi se, miten suuren osan tulen taluttamaan. 

ennen sadetta