Hamstraanin jäljillä

Yövuoroissa on hyvät puolensa, kuten ettei tarvitse päivisin olla töissä. Se tarkoittaa väistämättä sitä, ettei liiemmälti nukutakaan. Tavallisesti olen sen verran laiska järkevä, etten ota isoja puuhia zombiepäiville. Nyt tiedämme, että aivoni menivät narikkaan jo viime sunnuntaina. Hukkasin lapunkin, jolla ne voi periä takaisin. Ei tässä muutenkaan auta itku markkinoilla, kun sysää lumivyöryn liikkeelle, on vain räpiköitävä ja toivottava, että lopussa on muutama luu ehjänä. 

Te joilla koti on aina tiptop ja jokaiselle tavaralle on ainakin kaksi ikiomaa paikkaa, joista valita se parempi, ette varmastikaan voi ymmärtää tilannetta, johon olen itseni ajanut. Eilen pääsin kaaoksen huipulle ja sain aikaan tosi paljon. Tein muutamia tärkeitä päätöksiä ja täytin autonperän jälleen kiertoon lähtevillä tavaroilla. Tein myös muutamia löytöjä. 

Päätin, etten laita uuteen ruokavarastooni mitään sellaista, joka olisi pitänyt jo aikoja sitten käyttää. Säilykkeissä ja jauhoissa minulle tahtoo kertyä varastoa, jota ei sitten tule käytettyä. Muistan hämärästi vuoden 2011, jolloin ruokapiiri oli toiminnassa ensimmäistä kauttaan. Olin myös uudensadon ruokablogaani ja nämä kun yhdistää, tuloksena on hamstraani. Hamstraani on bloggaava henkilö, joka tahtoo hankkia  jokaisen tarjolla olevan luomujauhotuotteen tai eksoottisen oliivipurkin. Kaksi vuotta myöhemmin hänet löytää itkemästä jauhopussien ja oliivipurkkien keskeltä. 

Siispä pantrystani ei tule ruokien piilopaikkaa. Hävikkiviikko oli juuri ja sen jälkeen ovat hyvin mielessä periaatteet aistinvaraisesta tuotteiden tutkimisesta, terveestä järjestä ja silkasta noloudesta, kun ei näe aurinkoa toissavuotisten jauhopussien takaa. Yksi luku elämästäni on päättynyt, olen entinen hamstraani. 

En aio myöskään ostaa ruokavarastooni ruokia ruokavarastoni takia. Olisi kyllä houkuttelevaa mennä kauppaan ja valita värien puolesta toisiinsa sointuvia pakkauksia, tai kokeilla tomaattikeittopurkkitornin rakentamista. Mutta ei. Koska minun on kuitenkin saatava hankkia jotain ruokavarastoni takia, olkoon se jotain sisustuksellista. En usko, että Kammenpyörittäjä lämpenee kattokruunulle ja ikkunakin on melko pieni, joten verhotkaan eivät liene välttämättömät. Olisi kyllä hauska hankkia talon ensimmäiset verhot 50 x50 cm ikkunaan, joka on niin korkealla, että siitä näkee kuusenlatvan välistä palan taivasta. Kunhan pantryni on sisustettu valmiiksi, Campasimpukka muuttuu life style-blogiksi ja jaan sisustusneuvoja kerran viikossa paikallisradiossa. 

Mainitsin, että tein muutamia löytöjä kodinhoitohuoneen kaapeista. Monta vuotta sitten, kun jälkeläisemme olivat ohittaneet aktiiviset leikkimisikänsä, keräsimme lelut heidän huoneistaan pois. Eilen löysin vielä suuren laatikollisen playmobileja, kurkkasin kannen alle ja ilmeisesti aihepiiri oli autoiluun liittyvä, ritareita ja roomalaisia ei näkynyt. Myös se kaikkein sievimpiä vauvanvaatteita sisältänyt laatikko tuli esille, vietin tovin ihastellen pikkunuttuja ja potkupukuja. Löysin myös isäni 60-vuotislahjan, jonka olimme antaneet äitini ja sisareni kanssa. Kyseessä olivat grogilasit. Paketin sisällä oli myös onnittelukortteja, joita isä oli tuolloin saanut. Isä ei ollut kyllä oikein grogilasimiehiä, enemminkin pullo oli pöydänjalan vieressä ja siitä kaadettin plöröt kahvikuppiin. Pöydänjalka olisi ollut tyylittömämpi syntymäpäivälahja, joten ymmärrän valintamme. Jemmasin lasipakkauksen sisarentyttärelleni, hän kuulema voisi ottaa vaarin lasit. 

Tänään sataa vettä, eikä päivä ilmeisesti aio valjeta ollenkaan. Olen käyttänyt armonaikani ja minun on alettava hommiin. Aion sortteerata korkean korihyllystön, jossa säilytämme pyyhkeitä ja kerätä toiseen, matalampaan elfaan kuvauksissa käyttämiäni kangaspaloja, liinoja ja muuta kuvausrekvisiittaa. Valkkaan keittiöpyyhkeistä säilytettävät ja loput menevät viimeiseen palveluspaikkaansa Kammenpyörittäjän pyöränkorjaustalliin. Keräilen keittiöstä erinäisiä ruokavarastoon muuttavia tavaroita ja kuuntelen roskacountrya. Esikoinen on seuranani tänään ja teen hänelle maitokahvia, kunhan kahvikone on aikansa puhissut. Ei enää huimapäistä kiipeilyä ylähyllyille, ei epätoivoista eristyshuitaleiden imurointia (meille tehtiin kodinhoitohuoneen kattoluukun kautta välikattoon lisäeristystä viime viikolla ja purua on ollut todella monessa paikassa vieläkin, vaikka Kammenpyörittäjä imuroi pari päivää yhtäkyytiä). Nyt on menossa vaihe, jossa oikeasti mietin, mihin järjestykseen laitan vuoat päällekkäin ja tuleeko riisinkeitin pantryyn vai keittiöön. 

Ensiyö on viimeinen työyö ennen vapaita. Huomenna poikkean Alkoon ostamaan avajaisjuomaa, johon sain vinkin ystäväni Saiman blogista. En ole koko viikolla tehnyt mitään ruokaa, Kammenpyörittäjä on pitänyt perheen siltä osin elossa. Olen kokonaan unohtanut lauantaisten avajaisten juhla-asun. Voisin tietysti piipahtaa taas SPR:n hulluilla päivillä, mutta ehkä tällä kertaa kuitenkin kaivan omaa vaatekaappiani.