Kaaoksen lakipisteessä

Nyt on se hetki, jolloin yleensä lannistun. Olen aloittanut jotain, joka laajenee ja leviää käsiin. Nyt pitää sinnitellä, eikä antaa periksi. Tekisi mieleni tunkea kaikki takaisin suljettujen ovien taakse, sulloa rojut piiloon ja unohtaa koko juttu. Mikä ruokahuone? Mikä uusi järjestys? Voinko haastaa Nigellan oikeuteen ja saada korvauksia, kun laittaa toisten päähän tuollaisia hullutuksia? 

Tämä on siis se vaihe, jossa kaikki projektin elementit ovat pahimmillaan. Olen sekoittanut kaiken perusteellisemmin, kuin alkutilanteessa. Kaapit ovat auki, kaikki on levitelty pois paikoiltaan, mutta mikään ei vielä kieli siitä, että kyllä tämä tästä. Keittiö on sivumennen sanoen nyt sekaisempi kuin koskaan. Toiveissa on, että tänään sieltä jo siirtyy jotain ruokahuoneen puolelle ja loiva myötäinen alkaa. Ei liian jyrkkä myötäinen, olen niitä naisia, joitten mielestä laskettelu on etelänpellejen hommaa (anteeksi luimupupu), minä tykkään leppoisista liukurimäistä. Ei liian kovaa vauhtia, kiitos.

Jollette kuule minusta muutamaan päivään, laittakaa apujoukkoja tulemaan, tulkaa vaikka itse!

mitä veikkaatte, onko Campasimpukassa ainesta sisustusblogiksi?

Näin muuten eilen pilkahduksen seinäpinnasta, jolle voin laittaa ruoka-aiheisen kuvan, tai kaksikin. Keittiössämme niille ei ole tilaa kaappien ja hyllyjen sijoittelun vuoksi, mutta tulevassa pantryssani on, mikäli pahvilaatikkovuori siirtyy pois paikaltaan. Pyydän henkilökohtaista kehystäjääni laittamaan raameihin viime viikolla ostamani postikortin Jaana Kauton kuvasta, oikeaan taideteokseen en taida raskiutua, vaikka se onkin aivan ihana. Olen kyllä haaveksinut siitä, että menisin joskus taidenäyttelyyn, puhuisin kuiskaten sille henkilölle, joka siellä on töissä, hänellä on varmaan tittelikin, jota en tiedä. Hän nousisi työpöytänsä äärestä ja yhdessä kävelisimme tietäväinen hymy huulillamme tietyn taideteoksen äärelle ja hän painaisi pienen punaisen tarran sen viereen. Ah, ehkä joskus.