Makeat korppujauhot liikaa paistuneista pikkuleivistä

Yritin viime viikolla tehdä sieviä pikkuleipiä Isoäidin reseptillä-blogin mallin mukaisesti. Siinä meni pieleen muutama juttu. Ensinnäkin olin vienyt ruokasoodapurkin töihin (miten huomaavaista, joka taukokeittiössä nyt soodaa tarvitaan) ja jättänyt oman keittiöni soodatta. Internetin ihmemaailma neuvoi, että soodan voi korvata leivinjauheella ja toisinpäin. Mutta ihan kaikkea ei kannata uskoa, tässä taikinassa juttu ei ilmeisesti toiminut alkuunkaan. Olisihan se pitänyt ymmärtää, kun leipomuksen nimikin oli soodakakut, eikä esimerkiksi Dr Ötkerin leivinjauhepikkuleivät. No, ei siinä vielä kaikki, kuten ostos-tv:ssä on tapana sanoa.

Olin hankkinut kirpparilta parikin vanhahkoa lasiastiaa, joiden pohjassa oli leikkauksin tehtyjä koristeita, tarkoituksenani painaa astian pohjalla kuvio pikkuleipätaikinaan. Toinen astioista ei sopinut tarkoitukseen, enkä nyt tiedä mitä tekisin tuolla melko kitchillä kupposella, 3,80 € meni hukkaan. Sen pohjan malli oli liian syvä, että se olisi kunnolla toistanut koristeen taikinaan. Toinen, kymmenen senttiä maksanut astia sen sijaan toimi ihan hyvin. Kuva toistui taikinassa, mutta tässä kohtaa tein toisen virheen, luulen. Käytin pikkuisen isompaa stanssia, kuin astialla puristamani painokuva, jolloin pikkuleipään tuli turha vekki. Olisi ollut parempi painaa taikinasta pyörylä, joka sulkee tekemäni kuvion reunat. 

Sinänsä taikina käyttäytyi kauniisti, sain sen käsin työstettyä tasaiseksi ja se oli helppo kaulita. Pellille tuli noin 25 kuvioitua pikkuleipää ja aloin sitten paistaa niitä innokkaasti, sommitellen jo mielessäni kauniita kuvia, joita ottaisin pikkuleivistäni. Pöh, ilmeisesti leivinjauhe oli liian stydiä tähän ohjeeseen ja se kohotti pikkuleipiä niin paljon, että työllä ja vaivalla askaroimani (matkakulut ja kirpparireissuun käytetty aika tietysti mukaanlukien) kuviot pullistuivat pois ja keksit näyttivät vallan sileiltä. En minä ihan itkenyt, mutta olin verraten harmissani. Tuumin sitten, että lisää paistaminen saattaisi painaa pikkuleivän hieman matalammaksi ja kenties palauttaa kuviota hieman näkyviin. Pullistuuhan cookiekin ensin ja sitten hieman litistyy ja on silti juuri oikeanlainen. Siis paistoin lisää ja menin myös sohvalle hieman lepäämään, ajattellen että viisi minuuttia lisää on juuri mitä pikkuleivät tarvitsevat. Niistä tuli tummia, litteitä kyllä, mutta kuviot eivät taianomaisesti palanneet. Parissa saattoi hyvällä tahdolla arvata ennen paistamista olleen kuvio. 

Seuraava älynväläykseni oli käyttää tomusokeria kuumille pikkuleiville. Toivoin sen sulavan pintaan ja tekevän sille kiiltoa. Katin kontit, pikkuleipien kuiva pinta jäähtyi niin pian, ettei tomusokeri sulanut, eikä tosiaankaan antanut niille kiiltoa. Maistoin yhtä pikkuleipää kuumana ja se maistui kyllä hyvältä, mutta puruvoimaa siinä tarvittiin. Myöhemmin kopistelin tomusokerin pikkuleiviltä pois. 

En siis saanut aikaan kauniita pikkuleipiä, vaan kovin korppuja, jotka olivat olleet leipäkorissa nyt pian viikon verran. Kastoin yhtä maitokahviin ja kyllä sen söi ennen kuin selkäänsä otti, mutta harmitus ei ihan vielä laantunut. Perheen miesväki ei osoittanut mielenkiintoa pikkuleipiä kohtaan, joku taisi kysyä, että mitä näitten oli tarkoitus olla. 

Nyt kun on alkanut ensimmäinen valtakunnallinen Hävikkiviikko, ajattelin käyttää nuo epäonnen pikkuleivät johonkin hyödylliseen. Käytän yleensä vuokien jauhottamiseen vain vehnäjauhoa, sillä tavalliset korppujauhot mielestäni tekevät kakkujen pinnasta liian röpelöisen. Päätin antaa kivikoville pikkuleiville uuden tilaisuuden ja kompostin sijaan kippasin ne yleiskoneeseen tekemään tuttavuutta leikkuuterän kanssa. Pienin kyllä leivonnaiset pariin kolmeen palaan, ettei koneen moottori leikkaisi kiinni. Melkoisen metelin kanssa kone jauhoi pikkuleivät pieneksi muruksi, jonka levittelin leivinpaperin päälle uunivuokaan. Ajattelin, että niitä pitäisi vielä kuivattaa uunin miedossa lämmössä, mutta eipä tosiaankaan. Ne olivat niin rutikuivia, ettei syytä huoleen, eivät homehtuisi. Lusikoin maukkaan makeat korppujauhoni purkkiin, jonka merkkasin huolella, ettei niitä päätyisi mihinkään suolaiseen ruokaan.

Nyt kaapissani on uusi purkki ruokasoodaa ja sopiva stanssikin on valittu, yritän valmistaa soodaleipiä uudemman kerran, kunhan minulla vain on siihen sopivasti aikaa. Kerron sitten jos onnistun. Jollen onnistu, on se ilmoja pidellyt.

ps. unohdin ottaa kuvan niistä kovista pikkuleivistä, se olisi ollut mukavan surullinen kuva!