Tällä viikolla minulla on ollut merkillinen olo. Ilmeisesti ruoka-ajatteluni on lopullisesti muuttunut, jopa vähän vinksahtanut. Jos minulla ei ole kunnolla aikaa valmistaa ruokaa alusta asti, en tahtoisi tehdä ollenkaan, mitään, kenellekään. Eihän siinä ole mitään järkeä. Kyllä syödä pitää. Pitää osata joustaa ja oikoa. Luulen, että minun täytyy hieman höllätä ja antaa itselle lupa mennä tarvittaessa myös rennompaa reittiä.
Olen tullut siihen tulokseen, että blogi on ottanut ohjat keittiössäni. Tarjosin itse sille pikkusormen ja se nakertaa hyvää vauhtia jo kyynärpään kohdalla. Teen ruokaa liiaksi sen mukaan, mitä tahdon postata blogiin. Alkuperäinen idea, kokkailu suurten ympärajojen maiden ruokia, on edelleen olemassa ja niinä kuukausina on mukava paneutua kunnolla yhteen maahan kerrallaan. Mutta muut 9 kuukautta vuodessa minun pitäisi tehdä ruokaa aivan teemavapaasti ja postata siitä, jos siltä tuntuu. Nyt teen ruokaa postaus mielessäni ja huomaan, että välillä tärkeämpää on postaus kuin ruoka. Määrä korvaa laadun, enkä ole onnistunut edes määrässä. Olen itselleni vihainen.
Nyt olen läksyttänyt itseäni ja voin taas vyöttää esiliinan ympärilleni. Viimeisimmät tekoseni keittiössä ovat olleet enimmäkseen leipomista. Se on melko varma tapa tuottaa iloa itselle ja toisille. Siitä aloitan tänäänkin. Mietin päivällistä sitten myöhemmin. Löysin foodgawkerista kauniin karpalokakun, jollaisen aion nyt leipoa. Kello on jo yli yhdeksän, voin hyvin alkaa jo kolistella keittiössä. Mukavaa lauantaipäivää!
Joo, joskus käy noin. Minulla toimii aiheen vaihto ja keittiöinspiraation puutteen (tai blogipaineen) alla täyttyy blogini kirjoihin liittyvistä jutuista... Viime aikoina meillä on lähinnä kokannut isäntä, kun itse en ole ehtinyt, eikä oikein ole huvittanutkaan. Paitsi eilen, kun oltiin keittiössä koko porukka :-)
VastaaPoistaLeppoisaa lauantaita - meillä leivotaan tänään pipareita ja kuivakakkua tekisi tämän akan mieli myös...
Kiitos, samoin sinne leppoista päivää :) Kakku on jo uunissa, olipa suloisen makuinen taikina!
PoistaNäinhän se on muidenkin juttujen osalta, ei ole kivaa jos otsa on rypyssä.
VastaaPoistaMutta älä ole Campasimpukka vihainen, sinun blogiasi on ihana lukea!
Kiitos, Ulla! En minä enää ole:) Kakku on hyvä lääke yhteen jos toiseen kiukutukseen, nyt se on tuolla vetäytymässä, kuorrute enää puuttuu.
PoistaEi pidä liikaa läksyttää itseään ;).
VastaaPoistaIhastelimme äsken violettia söpöläistäsi Coffeassa.
Joskus pitää vähän läksyttää :D Joo, siellä se minun ranskalaisajokkini tällä erää on! :D
PoistaEi näistä harrastuksista pidä ottaa stressiä. Pitää miettiä, kenelle tätä bloggaamista tekee: omaksi iloksi vai jollekin ventovieraalle. Työelämä on ihan riittävästi pelkkää suorittamista, että blogin osalta tekee minkä tekee ja jättää loput tekemättä. Ainakin niin kauan kuin blogin päivittämisestä ei saa palkkaa. Vaikka meillä kumpikin kokkaa, niin ei taitaisi aika riittää eikä ruoka päästä pöytään asti, jos itse pitäisi viljellä kasvikset, jauhaa jauhot, ampua hirvet, keittää liemet, kaulia ja kääntää voitaikinat, jne jne.
VastaaPoistaJärkipuhetta! :)
Poistakovin ovat tuttuja pohdintoja varmaan kaikkialla - elä siis murehdi :-)
VastaaPoistaHelpotti jo oloa sekin, kun siitä kirjoitti postauksen :D Ja illan rocksetti vei viimeisetkin ankeudet mielestä!
PoistaTodella tuttua ja omalla kohdalla se on nyt muutaman viikon jo vaikuttanut postaus tahtiin. Kun olen itselleni liian ankara sen suhteen mitä voin postata ja mitä ruokaa pitää tehdä blogia ajatellen menee maku koko hommasta ja blogi onkin jäänyt nyt hetkeksi jotenkin mörkönä hieman taka-alalle.
VastaaPoistaSamaistun myös tuohon että kaikki on tehtävä itse alustaloppuun juttuun, ihan sama on ollut meininki täällä kunnes aloin ajattelemaan että eihän se niin ole. Ei se meistä huonompia tee jos vähän joskus helpottaa sitä urakkaa. Lisäksi ihmiset kaipaa kyllä ihan varmasti niitä arjen helpompia ja nopeampiakin ruokavinkkejä :)
Lisää järjenääniä! Hienoa tämä blogiväki:)
Poista