EMO - miten osua ihan hermoon

Minilomasemme toisen illan alku oli varattu drinkeille blogaanituttujen kanssa. Drinkkitreffit jäivät toteutumatta, koska sovittu tapaamispaikka oli yksityistilaisuuden vuoksi blogaaneilta kielletty, eivätkä sosiaaliset taitoni johdattaneet meitä arvausten perusteella paikkaan, jonne lajitoverit olivat väistäneet. Olen kuullut, että puhelimia on keksitty, minulla jopa on sellainen, mutta pari pientä estettä matkan varrella torpedoi tapaamisen (kuten esimerkiksi saadun käyntikortin jättäminen toiseen laukkuun ja salaisen puhelinnumeron pitäminen). Kuten perheen alokas sanoo, pahoittelen (ei kuulema saa sanoa anteeksi). Olisi ollut niin kiva tavata nämä kolme kaverusta, jotka ovat tuoneet iloa blogaanitapaamisiin niin persoonillaan, kuin herkuillaankin. 

joku toinen kerta sitten

Illallinen Gastrobar EMOssa sen sijaan onnistui niin hyvin, että se oli pilata jotain muuta tai ainakin himmentää. Niin ei pitäisi käydä, mutta syytän tästä lähinnä itseäni ja ahneuttani kerätä kokemuksia. Olin varannut pöydän EMOn alkuillan kattaukseen jo ennen joulua, kun päätimme Helsingin minilomasesta. En vielä silloin oikein tiennyt paikasta juuri mitään, mutta myöhemmin luin ravintolasta mm. Nellen postaamana Siskot kokkaa-blogista.

EMO sijaitsee maalaisnäkökulmasta hyvällä paikalla Kasarmikadulla, sinne olisi kävellyt Groteskistakin muutamassa minuutissa. Aloitimme illallisen klo 19, mikä oli oikein hyvä aika, emme olleet vielä liian nälkäisiä, enkä minäkään liian uninen. Vähän vain, mutta se on ominaisuus, ei vika. Saimme samantien pöydän, jossa minulla ei ollut toiveideni mukaista turvaa seinistä, mutta tunsin silti oloni vallan mukavaksi. Sali alkoi täyttyä ja puheensorina lisääntyä, muttei mitenkään liian kovaksi. 

Aloitimme jälleen samppanjalasillisilla ja vaikka kuulimme naapuripöydän asiakkaille kerrottavan paikan konseptista, pyysimme oman selostuksemme ja sen saimmekin. EMOssa on mahdollista tilata ruokia joustavan omavalintaisessa järjestyksessä ja hinta muodostuu tilattujen ruokalajien lukumäärästä. Päätimme kumpikin tilata aluksi kaksi ruokalajia ja sen jälkeen lisää, mikäli vatsoissamme olisi vielä tilaa. Kammenpyörittäjä valitsi kalaa ja minä lihaa. Sovimme tarjoilijan kanssa, että meille suositeltaisiin viinejä talon puolesta sopimaan tilaamiimme ruokiin. 

Ensimmäiseksi meille tuotiin lämmintä leipää paperipussissa ja maistuvaista tahnaa, jonka pääraaka-aineeksi muistelen nyt maa-artisokkaa, pahoittelen (!) mikäli muistan väärin. Olisikohan minun pitänyt mennä armeijaan paljon nuorempana, kun jotkut opit jäävät päähän kerrasta? Hyvää se tahna jokatapauksessa oli. 

Ensimmäiset ruokalajit tuotiin eteemme verraten nopeasti, olimme ilmeisen eturintamassa tilaustemme kanssa. Kammenpyörittäjä otti muikkua ja mätiä, minä härkätartaria. Maistoimme annoksia ristiin, eikä ollut ihan helppo päättää, kumpi annos oli parempi. Molemmat olivat todella hyviä. En ollut uskaltautunut syömään tartaria aikaisemmin, nyt kyllä kannatti. (EDIT: olinhan syönyt tartaria Ribessä, sama pää kesät, talvet!) Viinit esiteltiin meille tilkkasen muodossa ja saimme toiveidemme kokoisia kaatoja, 4 (juustoille ja jälkiruoalle), 8 tai 12 cl. Mukavan joustavaa ja sopivaa annosten kokoon nähden. Tällä kertaa viinit minun harjaantumattomassa suussani tuntuivat todella sopivan ruokiin. 

Toisina ruokina söimme nieriää palsternakan kanssa ja viiriäistä emmervehnällä. Viiriäistäkään en ollut aikaisemmin syönyt, mutta jatkossa menen heti apajille, jos tilaisuus tulee. Liha oli uskomattoman kauniisti paistettu ja nyhtöosuudet koivista olivat rintapalojen ohella todella maistuvia. Kammenpyörittäjän nieriässäkään ei ollut moitteen sanaa. 

Toisten annosten jälkeen meiltä tiedusteltiin jatkosuunnitelmia ja pyydettiin, että mikäli jatkaisimme lämpimien ruokien parissa, varautuisimme mahdolliseen pieneen viiveeseen, sillä keittiössä oli juuri illan kiireisin aika. Olimme jo päättäneet siirtyä yhden juustoannoksen kautta jälkiruokiin. Minun opintoni homejuustojen parissa ovat edelleen aivan esikoulutasolla, joten yksi annos juustoja riitti hyvin. Urheasti maistoin eurooppalaisen juustolautasen jokaista komponenttia ja tyytyväisenä join oman nelisenttisen viiniannokseni. Muistelen sanoneeni, että taidan pitää tästä sinihomejuustosta, mikä on tähän astisen elämäni rohkein lausunto aiheesta. 

Kammenpyörittäjä valitsi ateriansa päätökseksi annoksen, jonka nimi oli suklaata ja vadelmaa,  minä otin listan toisen makean, hedelmäpavlovaa. Näidenkin kavereiksi otimme nelisenttiset annokset viiniä. Minun pavlovani oli raikas ja kevyt, Kammenpyörittäjän hauska "vadelmapahvi" yllättävää ja suklaa mehevää. Jälkiruoat olivat kaunis ja iloinen päätös aterialle. Kahvia emme ottaneet, sillä automaattikone ei vakuuttanut. 

Ilta EMOssa kesti puolitoista tuntia, ilman että meillä oli kiireen tuntua. Väkeä saapui ja lähti tasaiseen tahtiin. Lasku oli laitettu hauskasti pieneen punaiseen pataan ja loppusumma oli vielä hauskempi. Kahden hengen moitteeton illallinen maksoi 182 euroa. Toki siinä oli edellisiltaista vähemmän ruokalajeja, mutta siltikin tuntui, että olimme paremmin ruokittuja. Viineihin olin enemmän kuin tyytyväinen ja vieläpä saniteettitilatkin ihastuttivat pienine froteepyyhkeineen ja asiakkaiden käyttöön jätettyine hiuslakkoineen ja muine mukavuuksineen. Tarjoilu hoitui sujuvasti, vaikka pöytämme äärellä kävi neljä eri tarjoilijaa, tietokatkoksia ei sattunut ja tahti oli juuri sopiva. 

Mitä tästä kaikesta itsensä hemmottelusta opimme? Ainakin sen, ettei kannata tunkea liikaa lyhyeen aikaan. Siinä tulee helposti tärvänneeksi sellaisia kokemuksia, joissa ei oikeasti ole mitään vikaa. Kun joku vaan on parempi kuin toinen, se toinen kokemus turhaan himmenee, ellei muista itse miettiä asioita vähän tarkemmin. Kuten olen jo myöntänyt, olen aivan noviisi hyvissä ravintoloissa syömisessä, joten periaatteessa minua on helppo miellyttää. Voi helposti käydä niin, että aivan tavallinen asia, itsestäänselvyyskin saa minut ihastumaan, jos sama asia toisessa paikassa ei mennyt ihan niin hyvin. Vähän samaan tapaan, kuin vaikka auringonpaiste sateen jälkeen ilahduttaa, vaikkei auringonpaisteessa sinänsä ole mitään uutta ja ihmeellistä. Opettelen siis laittamaan kokemuksiani sopiviin raameihin ja arvostamaan saamaani hyvää palvelua ja ruokaa vertaamatta niitä liikaa muihin kokemuksiini, ainakaan aivan suoraan. 

Illallisen jälkeen kävelimme lauhtuneessa illassa Katajanokan selliimme, jossa ei siis ikävä kyllä ollut kaltereita. Juttelimme näistä uusista kokemuksistamme ja samalla ihailimme talojen kauniita erityispiirteitä. Ehdotin, että tulisimme kesällä Helsinkiin ihan vain sitäkin varten, että kävelisimme lämpimänä kesäiltana pitkin katuja, mutta vasta, kun olisimme ensin illastaneet EMOssa. Tai jossain muussa hyvässä ravintolassa.