Jos se olis helppoa, se ei olis vaikeaa

vähän kesken vielä

Jotkut asiat eivät ota onnistuakseen. Yleensä ne ovat niitä helppoina pidettyjä juttuja, niitä "lapsikin sen osaa"-tason hommia. Minusta on muuten tylsää, kun noin sanotaan. Jokainen vanhempi tietää, että melko pian lapsen elämässä tulee hetki, jolloin hän todellakin osaa ja vanhemmat katsovat vierestä, että ai, osaako hän jo tuonkin. Seuraavaksi jo pyydämmekin, että hei voisitko neuvoa, miten se ohjelma ladataan tai oliko se niin, että...

Kuten huomaatte, elän äitiydessä luopumisen vaihetta. Enää sydänalani ei väpätä, raskin jopa pestä esikoisen vaatteet pyykkikorista, vaikka harkitsin kyllä hetken olisiko kotoisampaa, jos jättäisin sinne edes sukkaparin. Tuoreempi painos saa kyllä huomiota ainakin tarpeeksi, pyörin ja häärin hänen ympärillään ja kyselen, tahtoisiko hän jotain. Tähän asti huumori on riittänyt, eikä hän ole sanonut kuin kerran, että joo, olla vaikka rauhassa vähän aikaa. Tänä aamuna hän kyllä kysyi, että koska se velipoika tuleekaan ekalle lomalle. Jakamaan äidin huomiota kai. 

Minun oli tarkoitus puhua keitetystä kermasta, panna cottasta. Tai pannacottasta, miten vain tahdotte, en tiedä kumpi muoto on oikea, tasaväkisesti niitä kumpaakin näkee. Panna cotta ei oikein ole ottanut onnistuakseen minulta. Ensimmäisellä kerralla lopputulos maistui ihan hyvältä, muttei lähtenyt astiasta, mutta nyt tiedän astioiden olleen aivan vääränlaiset kumoamista ajatellen. Toisella ja kolmannella kerralla kokeilin suklaista panna cottaa. Näistä ensimmäinen otos oli liian löysää ja toinen aivan sikamaisen tanakkaa. Liivate ei ole minun kaverilistoillani. En seuraa sitä Twitterissä. 

Televisio-ohjelmista suosikkini, Masterchef Australia toimii minulle usein opetusohjelmana. Tässä männäviikolla Matt Moran teki master classissa jogurttista panna cottaa ja sehän näytti olevan niin helppoa, että nauratti. Yksi kilpailijoista teki samanlaisen jälkiruoan luovuustestissä ja epäonnistui pahoin. Tämänhän minä en antanut itseäni lannistaa. Tein ulkomuistista sunnuntaina panna cottaa, puolitin ohjeen. On todella viisasta kokeilla muistin varassa jotain, missä on ohjeidenkin kanssa epäonnistunut tähän mennessä. 

• 1,5 dl kermaa
• 1,5 dl kreikkalaista jogurttia
• 42,5 g (heh) sokeria
• 1 tl vaniljatahnaa
• 2 liivatelehteä

Laitoin liivatelehdet kylmään veteen lötkistymään siksi aikaa, että muut aineet kuumenivat kattilassa lähelle kiehumispistettä. Sekoitin velliä kokoajan. Aluksi se oli aika paksua, mutta oheni kuumentuessaan, eikä minulla ollut aavistustakaan, oliko se oikein vai vasein. Mittasin seoksen lämpötilaa, sillä tiesin, ettei jogurttia pidä mennä keittämään. Georgekin irvisti maistaessaan Julian rakeista panna cottaa. Lämpötilan lähetessä 85 astetta arvelin sen olevan tarpeeksi. Puristin liivatteista vettä pois, ajattelin Nigellaa ja sekoitin liivatteet kuumaan kerma-jogurttiin. Kaadoin seoksen pieneen kannuun, josta se olisi helppo kaataa annosastioihin, paksureunaisesta kattilastani ei ole hyvä kaataa pieniin kuppeihin ja se painaakin kuin synti. 

Käytin monenlaisia astioita katastrofin minimoimiseksi. Kaadoin kolme annosta, alle desin vetoista, pieniin silikonisiin muffinivuokiin, yhden metallikuppiin ja yhden lasiseen astiaan, josta jälkiruoan voisi lusikoida, mikäli kipattavat eivät suostuisi irtoamaan. Laitoin vuoat ensin ulos pakkaseen jäähtymään ja myöhemmin nostin ne jääkaappiin. Iltasella en viitsinyt enää keitellä marjakastiketta, mutta kokeilin yhden annoksen kippaamista. Käytin siihen metallisessa kupissa olleen. Noudatin Mattin neuvoa ja kastelin ensin puhtaat käteni, sitten kastoin kupin hetkeksi kuumaan veteen ja käänsin kupin nurin lautasen yllä pitäen märkää kättäni alla vastaanottamassa vanukasta. Ei se ihan täydellisesti sieltä lumpsahtanut, mutta melkein. Maistoimme tämän yhden annoksen aivan sellaisenaan. Maku oli vähän liian jogurttinen minusta, tai sitten mittaamani käsikopelolla kaatamani sokerimäärä ei ollut ihan riittävä. Rakenne oli kyllä tasainen ja sileä. 

Eilen kokeilin silikonivuokaisten annosten kippaamista pasta-ateriamme päätteeksi. Yönyli seisotus ei tehnyt jälkkärille pahaa. Silikonimuoteista panna cotta pienellä reunojen venytyksellä lähti kuin lähtikin kauniisti irti ja ehjänä lautaselle. Päästin pienimuotoisen riemunkiljahduksen. Keitin pakastevadelmista, sokerista ja vesitilkasta pienen annoksen kastiketta, josta siivilöin vadelmansiemenet pois. Lusikoin kastiketta panna cottan ympärille. Kastike teki annokselle terää, taittoi jogurttimaisuutta. Neljäs kerta toden sanoi! Tosin luulen, että pitäisin kuitenkin enemmän versiosta, jossa ei ole jogurttia.