Lähiulkomailla, osa 2 - museoissa ja majoituksissa

Tallinnan minilomasemme alkuvaiheista kertoo eeppinen postaukseni Lähiulkomailla, osa 1 - merellä ja maaseudulla. Sen luonnollisena jatkumona on tämä osa 2, jossa käsittelen tyhjentävästi museot ja majoitukset. Totuuden nimissä on sanottava, että tulin heti liioitelleeksi, sillä kävimme parissa museossa ja majoituimme vain yhteen hotelliin kerrallaan, joten tietämyksessä lienee vielä pari blogaanin mentävää aukkoa. 

Saavuimme siis Tallinnaan uudemman kerran kymmenen aikaan aamulla, juuri kun aurinko oli viitsiytynyt sen verran horisontin yläpuolelle, että näimme jotain ympäröivästä todellisuudesta. Matkaisännän suunnitelman mukaisesti menimme ensimmäisenä vekkulilta kuulostavaan Lennusadam-museoon. Wikilinkki kertonee paikasta luotettavasti, mitä minä tässä turpareleenä toistamaan? Museo oli kyllä hämmästyttävä paikka, upeasti toteutettu ja etenkin tällä hetkellä nähtävillä oleva Titanic-näyttely todella vierailun arvoinen. Osastolle oli rekonstruoitu hyttejä, käytävää ja portaikkoa. Myös alkuperäistä, hylystä pelastettua esineistöä oli nähtävillä, sekä matkustajien kohtaloita esitelty kuvin ja kertomuksin. 

Kävimme myös sisällä sukellusvene Lembitissä, joka ei tuntunut järkyttävän ahtaalta, en tuntenut ahtaanpaikankammoa pikkukurkkauksella. Tykkäsin Lembitin liedestä, siltä kattilat eivät ihan heti luisuneet pois paikoiltaan. Kattiloille oli useita senttejä syvät montut liedessä, juuri kattilanmentävät.

Museo oli kaikkiaan mielenkiintoinen ja miellyttävä paikka, suosittelemme sitä erityisesti Tallinnassa käyville lapsiperheille, joita paikalla olikin poislähtiessämme paljon. Jonosta kuului jopa hieman nurisevia ääniä, ei niinkään meidän kielellämme. Meillä kävi onni, kun olimme paikalla niin aikaisin. En välttämättä olisi viitsinyt jonottaa noin kauan, kuin kuvan ihmisten täytyi.

jono on kuin Neuvostoliitossa

Pukkilan VPK:n lahja Viron kansalle museon takapihalla

Meillä vielä aikaa ennen majoitukseemme pääsyä, joten kävimme seuraavaksi KUMU:ssa, joka on virolaisen taiteen museo. Rakennus on suomalaisen arkkitehdin, Pekka Vapaavuoren piirtämä ja erittäin hyvin taidemuseoksi soveltuva, monimutkainen ja eksyttävä. Nousimme hissillä ylimpään kerrokseen ja valuimme sieltä alaspäin museokävelyä nähden monenlaista taidetta. Erityisesti pidin Lepo Mikkon näyttelystä.

puhuvat päät

Poislähtiessämme huomasimme, että etupihan betonilaatoituksella ei olisi saanut mm. telttailla. Onneksi emme olleet tehneet sitä.

Taiteelliskulttuurisen osuuden jälkeen menimme kauppaan. Se nimi oli Rimi ja se oli mukavasti epäprismamainen. Ostimme tärkeitä tuotteita, kuten limunaatia ja kotiintuomisiksi pussinsulkijoita ja puukauhoja. Kauppavisiitin jälkeen kello olikin jo kaksi ja saatoimme majoittua. Meillä oli nukkuhuone sataman likeisyydessä sijaitsevassa Tallink Spa & Conference-hotellissa. Jos jotain emme ole, niin konferenssi-ihmisiä, emmekä myöskään kylpyläihmisiä, joten tämä oli just meidän paikka! Valinta osui tähän hotelliin edullisen hinnan ja keskeisen sijainnin vuoksi, jonka nimessä mainitut fasiliteetit eivät millään muotoa häirinneet siellä viettämäämme aikaa. Kahden aikaan respassa vallitsi melkoinen syö tai tule syödyksi, lyö tai tule lyödyksi-tunnelma, sillä kaikki muutkin väsyneet matkaajat halusivat päästä huoneisiinsa ja moni epäilemättä lasin takana liplattavaan kylpyläänkin. Kammenpyörittäjä tuli ohitetuksi oikealta ja vasemmalta, ennen kuin hieman tormakoitui ja piti puoliaan naapurkansan edustajia vastaan.

klassista herkkyyttä yhdistettynä moderniin dynamiikkaan

Huoneemme oli aivan kelpoisa, uusi ja siisti kylpyhuone miellytti silmääni. Meillä oli jopa parveke, mutta talviaikaan se betonilaatta lasikaitein ei houkuttanut, etenkään kun yksi niistä oli taiteellisilla säröillä.

koitapa tehdä tuollainen

Päivällisvarauksemme ollessa vasta iltakuudelta, lähdimme sitä odotellessa jalkapelillä vanhaan kaupunkiin. Halusimme kellottaa ravintolaan kävelemiseen kuluvan ajan ja muutenkin tsekata sen ulkopäin päivänvalolla. Olimme lukeneet joltain Tallinna-aiheiselta sivustolta, että vanhankaupungin joulumarkkinat jatkuvat aina loppiaiseen asti. Arvelimme saavamme sieltä välttämättömät karvahatut, villapaidat, tuohitöppöset ja pitsiliinat hehkuviiniä ja saimmekin. Tori kuhisi turisteja oikealta ja vasemmalta (kotoa katsottuna) ja monenlaista matkamuistoa, syötävää ja juotavaa oli myynnissä. Söimme vain yhden pienen vohvelin puoliksi, sillä keräsimme nälkää iltaa varten.

Kävely hotellilta ravintolaan kesti aika kauan, kun mutkittelimme sivukatuja, mutta takaisinpäin kävelimme 12 minuutissa, mikä oli oikein sopiva aika, eikä kannustanut vuokra-auton käyttöön. Ennen hotellille paluuta kävimme illan viimeisinä valoisina tuokiona sen vieressä sijaitsevalla Linnahallin rakennelmalla. En oikein tiennyt tuossa vaiheessa, mikä se römösköntti oli, mutta otin selkoa hotellin ilmaisen, pliukkaan netin äärelle päästyäni. Kyse on vuoden 1980 Moskovan olympialaisia varten rakennetusta urheilu- ja kulttuuripyhätöstä, jonka alkuperäinen nimi suomeksi oli V. I. Leninin Kulttuuri- ja Urheilupalatsi. Päällepäin se näytti valtaisalta betoniportaikkojen rykelmältä, josta ei nykytilassaan rumuutta puuttunut, vaikken usko sen olleen kutsuva ja viehättävä uutenakaan. Lisäinfoa kaivaessani sain tietää paikan uumeniin mahtuvan valtaisan konserttisalin ja urheiluareenan. Aivan varmaksi en tullut tietämään, onko siellä tällä erää toimintaa ja jos on, niin minkälaista. Jonkunlaisen suojelumääräyksen alla paikka on, enkä käsitä miten pienellä valtiolla voisi olla varaa sellaisen betonimäärän purkamiseenkaan. Hyvällä tahdollakaan en osaa kuvitella paikkaa leppoisaksi kesäiseksi ajanviettopaikaksi tallinnalaisille ja lukuisille turisteille.

Palattuamme hotelliin saatoimme nähdä samoja havaijisortseja kylpylän baaritiskillä ja edelleen lapsilla meni kovaa liukumäissä. Paikassa leijui vieno kloorin tuoksu ja kaikilla näytti olevan mukavaa. Me lepäsimme hetken ja mielikuvittelimme jo myöhemmin illalla eteemme kannettavien ruoka-annosten kavalkaadia, ennen kuin sonnustauduimme matkagarberoobimme siisteimpiin asuihin ja kävelimme uudelleen vanhaan kaupunkiin. Päivälliskohtemme oli Ribe. Siellä syömästämme päivällisestä ja vauhdikkaan matkamme viimevaiheista tulee kertomaan myöhemmin tänään ilmestyvä postaus Lähiulkomailla, osa 3. Siihen asti, näihin kuviin, näihin tunnelmiin.