Älä tule hyvä kakku, tule paha kakku! Sitruksinen romahduskakku

Joillakin ihmisillä on pokkaa, paljon pokkaa. Minulla ei ole. Ihailen ihmisiä, joilla kasvot pysyvät peruslukemilla ja ovat niin uskottavia, että lopulta en sittenkään ole aivan varma oliko kyse epäonnistumisesta vai ei. En ole ihan varma Masterchef Australian eilen esitetyssä jaksossa Julian leipomasta kakusta. Oli niin tai näin, kakku on nyt hänen signature dishinsä, joten mitä väliä oliko kakku lässähdys vai tarkoitus. Katsoin jakson nyt aamulla ja muistin, että minulla oli viimeviikkoista appelsiinisiirappia jääkaapissa. Ei tässä tunnu olevan drinkeille aikaa, joten päätin käyttää siirapin kakkuun, jossa ainakin ottaisin mallia Juliasta ja toivoisin kakkuni romahtavan keskeltä.

Pikainen googletus nimellä 'lemon syrup cake' vei heti Julia Taylorin sivuille ja sieltä kakku löytyi. Tiedän vallan hyvin, ettei pitäisi soveltaa leipomisohjeita ainakaan ensimmäisellä kerralla, mutta tietysti vähän tein niin. Olihan siirappinikin appelsiinista, eikä minulla ole self-rising flouriakaan. Katsoin pätevältä korvaavuussivulta, paljonko tarvitsen leivinjauhetta ohjeen jauhomäärään ja olisin arvannut saman määrän itsekin. 

Sitruksinen romahduskakku

• 250 g pehmeää suolatonta voita
• 325 g sokeria
• 1 rkl (tl ei mielestäni riitä) vaniljauutetta
• 4 kananmunaa
• 3 sitruunan kuori raastettuna (minulla oli vain 2)
• 80 ml maitoa
• 80 ml sitruunamehua (osa oli limetistä)
• 350 g vehnäjauhoja + hieman vuoan jauhottamiseen
• 2 tl leivinjauhetta

Kuumensin uunin 180 asteeseen ja laitoin 25 senttisen irtopohjavuoan pohjan ja reunusrenkaan väliin arkin leivinpaperia. Voitelin pohjapaperin ja reunat voilla ja tomutin vehnäjauholla. Vatkasin pehmeää voita ja sokeria kulhossa noin 5-6 minuuttia ja lisäsin mukaan yksi ainesosa kerrallaan vaniljauutteen, sitruunankuoren, kananmunat, mehun, maidon ja viimeiseksi jauhot, joihin leivinjauhe oli sekoitettu. Sekoitin vain sen verran, että taikinasta tuli tasaista, muttei sitkasta. Kaavin taikinan valmisteltuun vuokaan ja paistoin sitä ensin 30 minuuttia. Valmistin paistamisen aikana siirapin, joka minulla oli siis osaksi valmista appelsiinisiirappia, jota jäi kandeeraushommistani. Lisäsin mukaan puolisen desiä sitruunamehua ja siirappia tuli kaikkiaan vähän alle kolme desiä. Kuumensin siirapin odottamaan ja lisäsin mielessäni postaukseen tunnisteen "hävikistä herkuksi". Jos on tarvetta tehdä koko siirappi alusta asti se käy näin:

Sitruunasiirappi

• 4 sitruunan kuori raastettuna
• 160 ml sitruunamehua
• 160 ml vettä
• 160 g sokeria
• 2 vaniljatankoa halkaistuna ja siemenet raaputettuna 

Kaikki ainekset laitetaan pieneen paksupohjaiseen kattilaan ja keitetään, kunnes siirappi sakenee, noin 10-15 minuuttia. Vaniljatangot poimitaan pois.

Kun kakku oli ollut uunissa 30 minuuttia, se oli vielä aivan hyllyvä ja reunaosaankin pistetty kakkutikku tuli tahmeana ulos. Joten paistoin vielä viisi minuuttia. Siinä vaiheessa hyllyvyys oli vähentynyt hieman ja parin sentin päästä vuoan reunaan pistetty kakkutikku tuli lähes puhtaana ulos, mutta keskelle pistetty tuli aivan taikinaisena. Jatkoin paistamista vielä viisi minuuttia ja pistelin kakkua taas koemielessä. Nyt taikina ei enää hyllynyt juurikaan, mutta keskusta oli sormella painettaessa hieman joustavampi kuin reunus ja tikku oli reunapistoksesta ihan puhdas ja keskeltä pistettynä vähän tahmea. Olin siis paistanut kakkua 180 asteessa 40 minuuttia, kun otin sen uunista. 

Kaadoin kuuman siirapin parissa erässä edelleen vuoassa olevaan kakkuun aloittaen reunoilta päin kohti keskustaa. Sitten vain jäin toivomaan, että kakku lässähtäisi keskeltä. Ei se kyllä lässähtänyt aivan niin paljon kuin toivoin. Turvauduin jopa käänteispsykologiaan, toivoin, ettei kakku lässähtäisi, liikuttelin kakkua enemmän ja ronskimmin kun tavallisesti lässähtämisen toivossa. Olisi pitänyt ottaa se uunista minuutti tai kaksi aikaisemmin. 

on siinä monttu keskellä, ota vaikka silmä käteen ja katso!

Leikkasin kakkua noin 15 minuuttia uunista ottamisen ja siirapoinnin jälkeen. Enpä ole juuri koskaan ollut niin iloinen nähdessäni, että kakun keskusta muutaman sentin osalta oli kuin olikin pehmeä ja aivan siinä rajalla oliko se raaka. Lusikoin kakkupalan viereen ison nokareen makeuttamatonta kylmää kermavaahtoa ja upotin lusikkani kakkuun. Tämä oli kyllä hyvää, pehmeää ja kirpeän makeaa! Uskon tosin, että se toimii vain vasta uunista otettuna. Luulen, että lähes raaka keskusta tuntuu jäähtyneenä epämiellyttävältä ja arvelen ottavani sen stanssilla pois kakun jäähdyttyä, sillä en edes minä jaksa syödä sitä kokonaan lämpimänä.

Te, jotka myös katsotte MC Australiaa, mitä mieltä te olette? Oliko Julian onnistuminen epäonnistumisen kääntäminen voitoksi, vai oliko hänen tarkoituksensa alunperinkin tehdä juuri tuollainen kakku? Onhan näitä valuvia leivonnaisia pilvin pimein, mutta oliko tämä juuri sellainen? En ole itse kummoinenkaan riskinottaja, joten en itse varmastikaan uskaltaisi samanlaisessa kaaottisessa haasteessa tehdä tuota. Toisaalta hänhän olisi voinut sanoa kokonaan paistuneen kakun kanssa, että juuri tällainen sen piti ollakin.