Figaron lounaat

Ensimmäinen koskaan näkemäni ooppera oli Figaron häät. Siitä on todella kauan, mutta muistan miten täpinöissäni olin siitä, että minä menisin oopperaan. Kokemus oli oikein mukava, myös vahingossa ottamani nokoset. Sittemmin olen nähnyt monia oopperoita, ottanut muutamat nokoset joissakin niistäkin, mutta ihan samaan täpinään en ole enää päässyt.

Tämän aasinsillan kautta pääsen viime viikolla syömääni lounaaseen jyväskyläläisessä Ravintola Figarossa. Olemme ystäväni kanssa käyneet lounailla kolmannen ystävämme nelikymppisistä alkaen. Tuona kesänä kahdeksan pari vuotta sitten tapasimme lahjanoston merkeissä kesken kummankin työpäivän. Meidän oli tarkoitus hankkia mieluinen lahja K:lle ja huomasimme, että ehtisimme käydä nopeasti haukkaamassa jotain pientä. Siitä alkaen olemme lounastelleet vaihtelevalla tahdilla Jyväskylän ravintoloissa, hyvin erilaisissa paikoissa. Useimmiten tilanne on se, että minulla on vapaapäivä arkena ja tapaamme ystäväni töiden salliessa, istumme hetkeksi päivittämään kuulumisia ja syömme yhdessä. 

Viime perjantaina minulla oli yhdeltä alkava työvuoro ja ystävälläni oli hieman tavallista enemmän aikaa palaverien välissä, joten sovimme lounastreffit. Alunalkaen olimme aikeissa mennä Figaron Winebistron puolelle, mutta sain selville ajoissa, että sen puolen lounas on toistaiseksi tauolla. Niinpä suuntasimme heti yhdeltätoista ravintolan puolelle. Figaro on todella miellyttävästi sisustettu, siinä on sellaista fiinimmän mummolan tunnelmaa. 

Ravintola tarjoaa lounasta maanantaista perjantaihin klo 11-15 ja päivittäin vaihtuva lista on nähtävillä lounasinfossa. Lista on lyhyt, mutta sisältää sopivasti vaihtoehtoja. Myös À la carte-lista on hyödynnettävissä koko päivän ajan. Lounaslistalta voi valita joko alkuruoan ja pääruoan, tai pääruoan ja jälkimakean tai kaikki kolme, jolloin hinta vaihtelee 18-24 euron välillä veden ja aterian päättävän kahvin kanssa. Me olimme sekä nälkäisiä, että oletimme ajan hyvin riittävän, joten tilasimme kaikki kolme ruokalajia. Ystäväni otti alkuun risottoa ja minä valkosipulikeittoa. Pääruokana söimme lohta ja lihavartaan ja jälkiruoka oli jonkunlainen suklaakakku, mutten valitettavasti muista tarkemmin sen nimeä. 

Kuvia en ottanut, sillä halusin rauhoittaa ruokailumme juttelulle. Sille kyllä jäikin aikaa, sillä olimme olleet ravintolassa jo kaksikymmentä minuuttia, kun saimme leipää pöytään. Se tuntui lounasaikaan hieman hitaanpuoleiselta. Mutta leipää kannatti odottaa, sillä se oli todella hyvää. Edellisellä kerralla muutama vuosi sitten muistan esipaistetun leipäpulleron harmittaneen, nyt ei sellaisesta näkynyt merkkiäkään. Kunnolla suolatun voinokareen kanssa lämmin leipäviipale oli todella maukas, samoin ystäväni gluteeniton leipä oli hänen sanojensa mukaan ilahduttavan hyvää. 

Alkuruokamme saapuivat yli puolen tunnin kuluttua tilauksesta ja jos olisimme olleet vähänkään kiireisempiä, olisi aikataulu alkanut tuolloin hieman huolestuttaa. Minun valkosipulikeittoni oli erittäin hyvää, sitä oli juuri sopiva määrä ja sääli työkavereitani, varmasti tuoksahdin valkosipulille työvuorossa. Pidin keitosta todella paljon. Ystäväni ristotto tiikerirapujen kera oli kuulema myös hyvää ja annos sopivan kokoinen. 

Pääruokiakin odotimme hyvän aikaa, mutta odotus kyllä kannatti. Ystäväni lohi hernepyreellä oli kaunis annos, eikä maussakaan ollut moittimista. Minun liha-kasvisvartaani oli myös miellyttävä kokemus. Taaskin annos tuntui reilusti suolatulta, mutta se on tietysti makukysymys. 

Tarjoilu oli ystävällistä, joskin verkkaista etenkin siihen saakka, kunnes saliin tuli toinenkin tarjoilija. Kun pääruokalautasemme haettiin pois, jouduimme tiedustelemaan menisikö jälkiruokien tulemisessa pitkään, sillä sekä pysäköintilappumme, että työvuoroni alku alkoivat kolkutella mielessä. Olimme tuolloin olleet arkilounaalla jo 70 minuuttia, mikä on minun kirjoissani aika kauan. Jälkiruokien luvattiin tulevan nopeasti ja niin ne tulivatkin viidessä minuutissa, ystäväni annos sommiteltiin siinä ajassa erikseen gluteenittomana, mikä oli todella huomaavaista. Tilauksen yhteydessä jälkiruoan gluteenittomuus ei ollut aivan varmaa, joten ystäväni oli valmis tarpeen tullen jättämään jälkiruoan väliin. Hänen saamansa sorbetti oli oikein ilahduttava esitys. Pyysimme laskut samantien, sillä minun aikatauluni alkoi olla jo melko tiukilla. 

Jälkimakea oli jännä kokemus, annos oli kaunis ja erilaisia makuelämyksiä ja suutuntumia tarjoava ja mikä tärkeintä, ei liian suuri. Myös suodatinkahvi kunnon maidolla oli makuni mukaista. 20 euroa lounaasta tuossa ympäristössä ei tuntunut paljolta, jokainen annos oli tilauksen jälkeen taiten koottu, leipä erinomaista. Ainoa miinuspuoli oli siis lounaaseen kulunut aika, joka oli kaikkiaan 80 minuuttia. Jälkiruoan hotkaisimme vähän turhan kiireesti, mikä oli tietysti oma asiamme. Muilla asiakkailla ei näyttänyt olevan kiirettä, joten ehkä on aivan tavallista istua arkena lounaalla noin kauan Figaron tapaisessa paikassa, eikä se ole ravintolan vika, että minun kelloni tikitti liian nopeasti. Tiedänpä jatkossa, etten lounasta Figarossa liian kireällä aikataululla. Kokemus oli oikein positiivinen ja sai minut vilkuilemaan kalenteria sitä silmälläpitäen, että menisimme päivälliselle Figaroon aivan piakkoin.